Tapaus Brunetti

Olin yhdessä tapaamisessa Operaatio Puujalan tiimoilta. Tapaamisessa paikalla olivat pari operaattoria sekä minä. Toinen operaattoreista oli mies ja toinen oli nainen.

Hmm... Jostain kumman syystä naisista löytyy aina enemmän kirjoitettavaa. Jotenkin he ovat mielenkiintoisempia kuin miehet, joten tuosta miehestä nyt en aio tässä kirjoittaa mitään vaikka hänestäkin olisi ehkä jonkun sanan voinut mainita. Keskityn kirjoituksessani siis tähän operaattorinaiseen ja ajatuksiin, joita kohtaaminen toi tullessaan.

Kuten varmasti suurimassa osassa ensi kertaa uusia ihmisiä tavattaessa, ensimmäisenä toisessa havaitsee kaikenlaisia ulkonäköön liittyviä asioita, niin myös tälläkin kertaa. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota hänen kasvoihinsa, sillä ne poikkesivat huomattavasti paikallisesta standardipärstästä. Eikä suinkaan huonompaan suuntaan. Kasvot olivat symmetriset ja jollakin ovelalla tapaa rauhoittavan kauniit. Syy poikkeaviin kasvoihin oli kuitenkin yksinkertainen: nainen oli kotoisin Keski-Euroopasta päin.

Ehkä minut itsekkäät geenini huomasivat jo tämän ennen tietoista ajatusta. Ehkäpä ne ajattelivat, että "tuossapa on uutta ja ihan eri geenikantaa oleva naaras, sen kanssa pitäisi paritella" ja siksi pidin häntä kauniina. Lisäksi hänellä sattui olemaan sopivan ruskeat hiukset ja vielä ruskeat silmät, niin ei ihmekään jos ulkonäky miellytti minua. Tuosta minua miellyttävästä hiusten ja silmien oikeasta väriyhdistelmästä voisi kirjoitella pitemmänkin tarinan mutta jääköön se nyt.

Toinen asia mikä huvitti jälkikäteen oli se, että miten nopeasti tapaamisen alussa silmät tarkistivat muut tärkeät alueet eli rinnat, takamuksen ja vyötärö-/lantioalueen. Rinnoilla katse kävi heti sen jälkeen kun olin nähnyt hänen kasvonsa, muun osan vartalosta silmät kävivät läpi heti sen jälkeen kun hän kääntyi selin minuun.

Tilanteen sosiaalinen puoli ei sujunut ihan aivan nuin sutjakkaasti mitä ulkonäön arviointi ensisilmäyksellä. Suurimpana syynä varmaan tuossa voi pitää pientä kielimuuria. Kun en hallitse tätä sosiaalisen kontaktin ottoa ja puhumista, niin vaikeuskerrointa lisää automaattisesti ja huomattavasti se, jos käytössä oleva kieli ei ole äidinkieli. Ei siinä mitään, tehtävät tulivat hoidettua ja ymmärsimme toisiamme mutta juuri muuta sananvaihtoa ei oikein päässyt syntymään. Vasta jälkikäteen tuli mieleen, että olisin voinut avata tilannetta kysymällä yhtä asiaa aihepiirin ulkopuolelta. Mutta kun ei sitä aina kaikkea tajua heti, pitkät piuhat nääs, niin hidas sytytys. Menköön tuo kuitenkin opettelun piikkiin, ehkä muistan kysyä sitten seuraavalla kerralla, jos tapaamme jonkun tehtävän merkeissä.