Kuinka siis saisin itseni jotenkin tyynnytettyä tähän tilanteeseen niin, että vain hyväksyisin elämäni olevan tällaista?Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on hyvin helppo: antaa ajan kulua.
Vai pitääkö minun ylipäätään hyväksyä se tällaisena?
Tuosta minulla on hyvinkin omakohtaista kokemusta ainakin yhden asian suhteen. En ole siitä juurikaan kirjoitellut tänne, juurikin ehkä siksi, koska asiasta minulla ei ole yksinkertaisesti mitään kirjoitettavaa. Aihe on viisikirjaiminen, alkaa kirjaimelle S, päättyy kirjaimeen I eli s***i, nerokkaimmat arvatkoot mikä tuo sana on.
Minulla ei ole aiheesta juuri minkäänlaisia kokemuksia. Tai jos nyt totta puhutaan, niin ei ollenkaan. Ja en laske tähän sitä vuosien takaista kertaa, josta joskus aiemmin ohimennen kirjoitin, koska silloin ei tapahtunut mitään sellaista, josta olisi voinut laittaa rastin seinälle.
Nuorempana aihe pyöri hyvinkin usein mielessä, nykyään ei enää juuri ollenkaan. Muutos on tapahtunut nyt parin viimeisen vuoden aikana ja tuo asia on menettänyt kiinnostavuuttaan hyvinkin paljon. Varmaankin siksi, kun siihen ei ole mitään mahdollisuuksia, niin mitäpä sitä suotta asiaa ajattelemaan ja päätään vaivaamaan turhilla.
Palataanpa nyt nuihin alussa esitettyihin kysymyksiin. Jos tilanne pysyy staattisena, niin silloin sitä tyyntyy itsestään asian kuin asian suhteen, kun aikaa kuluu tarpeeksi paljon. Hieman kuten tilanteessa, jossa paremmasta ei tiedä mitään, niin ei siitä osaa haaveillakkaan (ei ehkä täysin osu tuo mutta riittävän lähelle).
Toisaalta tuo ensimmäisen kysymyksen vastaus riippuu hyvin paljon tuosta toisesta kysymyksestä. Jos asiaan on edes jonkinlaista pientä mahdollisuutta vaikuttaa ja ei halua hyväksyä tilannetta, niin silloin tyyneyden saavuttaminen on jo varmasti työn takana tai melkein mahdotonta. Jos taas nostaa kädet pystyyn ja on valmis luovuttamaan, niin silloin tyyneys on mahdollinen saavuttaa. Parisuhteessa elävälle tämä saattaa olla ehkä hankalaakin, vaikea sanoa kun ei ole kokemusta. Yksinäiselle sen sijaan tuo nyt ei tuota juuri minkäänlaisia vaikeuksia.
Yksinäisyyden erämaassa matkatessa on helppo jättää matkan varrelle turhaksi käyneet asiat ja ajatukset...
Tekstit
1 kommentti:
"Jos asiaan on edes jonkinlaista pientä mahdollisuutta vaikuttaa ja ei halua hyväksyä tilannetta, niin silloin tyyneyden saavuttaminen on jo varmasti työn takana tai melkein mahdotonta. Jos taas nostaa kädet pystyyn ja on valmis luovuttamaan, niin silloin tyyneys on mahdollinen saavuttaa. Parisuhteessa elävälle tämä saattaa olla ehkä hankalaakin"
Sitä se nimenomaan on, koska kun se toinen ihminen on kokoajan siinä vieressä ja kuitenkin sanojen tasolla antaa toiveita tilanteen muuttumisesta, niin silloin siis sitä kuitenkin elättelee niitä toiveita tilanteen muuttumisesta ja miettii, että miten itse siihen tilanteeseen voisi vaikuttaa. Eikä silloin myöskään synny mielenrauhaa.
Minulla on joitakin tuttavia, jotka eivät koskaan ole harrastaneet seksiä ja elävät yksin. Olen saanut heiltä jokseenkin saman käsityksen asioista kuin mitä nyt kirjoitit, eli että senkin asian kanssa pystyy kuitenkin pääsemään tasapainoon ja siitä tulee sitten vaan osa elämää ja that's it, eikä sen vatvomiseen tarttee ylettömästi käyttää energiaa. Enemmän he vaikuttavat olevan selibaattinsa kanssa sinut ja onnellisia, kuin minä oman tilanteeni kanssa.
Lähetä kommentti