Kosketuksesta

Joskus aikaa sitten jäi mieleen Neiti H:n kirjoitus miehen yksinäisyydestä. Pitemmän aikaa on ollut ajatuksissa kirjoittaa hieman tuosta asiasta joten tässäpä nyt kirjoitusta aiheesta (lainaukset siis tuolta Neiti H:n blogitekstistä).

Jos siis katsoisimme yksinäisen miehen elämään, niin paljonko siellä todella on kosketuksia, läheisyyden ilmaisemista.

Katsoessani elämääni en näe oikein yhtään kosketuksia enkä läheisyyden ilmaisemista. Jos laskuista jätetään pois kaikki kättelyt, sukulaisten tapaamisten yhteydessa tapahtuvat halaamiset ja tämän tyyliset kosketukset, niin mitään muuta ei jää jäljelle. Edellisen kerran kun olen saanut kosketella toista ihmistä läheisyyden merkeissä niin tästä taitaa olla aikaa jo kohta kahdeksan (8) vuotta (mikäli en mennyt laskuissa sekaisin). Voidaankin sanoa, että kosketusta ei ole ollenkaan. Piste.

Uskon myös, että etenkin miehillä tuo pitkään jatkunut yksinäisyys (sinkkuus) luo myös helposti tarpeettomuuden tunnetta. Siis elämässä voi kaikki asiat olla kunnossa, on työpaikka ja rahaa, mutta kukaan ei silti tunnu tarvitsen ”juuri minua”. Tarpeettomuuden tunne onkin yksi raskaimmista tunteista kantaa. Jos minua ei kaipaa kukaan, ei tarvitse… mitä merkitystä minulla sitten on?

Kuten olen jossain aikaisemmassa kirjoituksessani maininnut, niin olen ollut yksin koko koko ikäni eikä minulla ole mitään seurustelukokemuksia tai vastaavia. Sen ainoan kerran kun nainen on ollut kainalossani niin muistan vieläkin sen tunteen/ajatuksen, joka minulle tuli sinä hetkenä mieleen. Ajatus oli "tätä varten minä olen olemassa". Koin sen silloin mielessäni aika vahvasti, siksi kai se on jäänyt nuin hyvin mieleen.

Asunto on, rahaa on, työpaikka on. Tosin tuo viimeinen nyt ei ole enää niin varmalla pohjalla mitä se oli aikaisemmin. Työpaikalla on annettu potkuja ja lomautuslappuja sataa vasemmalle ja oikealle, itse olen kuitenkin vielä (onnekkaasti) välttynyt nuilta toimenpiteiltä... Ihmissuhteet, niitä ei ole. Ja se kyllä saa tuntemaan itsensä tarpeettomaksi. Päivisin ajan vie työt, iltaisin ei ole mitään. Tuntuu vain, että olen täällä maksamassa veroja ja tekemässä töitä, mitään muuta iloa minusta ei taida olla.

Nykyään kun on tuo naamakirja niin sieltä on tullut joskus katseltua peruskoulun aikaisia naamoja, joiden kanssa olin samalla luokalla. Huomaa tuo käyttämäni ilmaisu nuista ihmisistä, en sano heitä luokkakavereikseni. Siihenkin on jonkinlainen selitys mutta siitä taidan kirjoittaa joskus toisella kertaa etten eksy nyt aiheesta. Mutta asiaan... Naamakirjan profiilikuvissa monilla on näkynyt siinä pieni lapsi. Se saa jotenkin minut tuntemaan, että olen jämähtänyt paikalleni ja muut ovat juosseet karkuun elämässä hyvin paljon. Voisi varmaan sanoa, että heillä on jo reilusti yli kymmenen vuoden etumatka minuun nähden ja minä en ole saanut aikaan yhtään mitään.

Syy siihen miksi mies on haavoittuvaisempi on siis siinä, että yksinäisellä miehellä ei juurikaan ole mahdollisuuksia purkaa hellyydentarvettaan kehenkään ilman naista. Mies siis tarvitsee siihen naisen ja yleensä naisen, johon hänellä on intiimi suhde. Jos miehellä ei ole naista, niin silloin hän kyllä varmaankin on yksinäisempi kuin yksinäinen nainen. En usko, että tarpeemme juuri eroavat sukupuolesta riippumatta ja juuri siksi, se kylmä ja jokseenkin kova maskuliininen maailma eristää miehet helposti myös erittäin yksinäiseen maailmaan, jossa ei ole kosketuksia.

Mitäpä tuohon voisi enää sanoa... Nuiden sitaattien kirjoittaja on kyllä ymmärtänyt asian erittäin hyvin, tuskin olisin itsekään osannut kirjoittaa aiheesta näin valaisevasti vaikka olen itse aiheen "keskipisteessä"... Kunpa muutkin ymmärtäisivät asian yhtä hyvin... Ajatukset ovat jo taas ihan sekaisin. Ajatuksiin tulee jatkuvalla syötöllä pieniä asioita mistä pitäisi kirjoittaa mutta ne kerkeävät kadota mielestä juuri kun ovat sinne putkahtaneet. Noh, pitää muistella niitä sitten toisella kertaa. Taidan lopetella ja mennä nukkumaan, jotta jaksaa taas herätä kylmään huomiseen...