Operaatio Puujalka

Hmm... Törmään nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa negatiivisessä mielessä tähän blogin anonyymiuteen. Tekisi mieli kertoa asioista niiden oikeilla nimillä mutta en voi tehdä sitä mikäli haluan pysyä tunnistamattomana. Siksi asioista kertoessani tulen käyttämään kiertoilmaisuja, pimitän tietoja ja muuntelen totuutta halutessani. Tästä eteenpäin kaikki lukijoiden tekemät tulkinnat esitetyistä asioista ovat lukijoiden itsensä vastuulla. Jos luulit jotakin ja se oli väärin, syytä itseäsi...

Tietysti tälle salamyhkäiselle jutulle/asiakokonaisuuksien sarjalle voisi varmaan keksiä uuden tunnisteen, olkoon se vaikka operaatio Puujalka.

Oikestaan tämä järkyttävä perjantai-illan tapahtuma oli jo osa Puujalkaa mutta aloitetaan siitä miten operaatio lähti liikkeelle...

Eräänä tavallisempaakin tavallisemman työpäivän jälkeen olin saapunut asunnolle. Asunnon ovea avatessa potkin tieltä mainoksia ja lehtiä, jotka postinjakaja oli läjittänyt pitkin eteisen lattiaa. Heitin kengät ja takin pois, nakkasin laukun tuolille ja pinosin postit pöydälle. Vaihdoin työvaatteet kotivaatteisiin ja aloin kaivella jääkaapista esiin syötävää. Kumosin lautaselle jääkaapin syövereistä löytyneen annoksen hernekeittoa ja laitoin sen mikroon lämpenemään. Leikkasin pari siivua tummaa leipää, jotka voitelin ja asettelin ne lautaselle. Kannoin lisukkeet ja vesilasin pöytään ja ryhdyin tonkimaan postikasaa odotellessani keiton lämpiämistä. Huonekaluliikkeen mainos, pari kodinkoneliikkeen mainosta, jotakin muita sekalaisia mainoksia ja paikallinen lehti. "Se nyt on vaan tyhmää ostaa teiltä mitään" ajattelin katsellessani kodinkoneliikkeen mainoksen etusivua. Eipä tuo posti tuo yleensä mitään tärkeää, eniten turhia mainoksia, silloin tällöin ehkä jonkun mieltä piristävän laskun. Toisaalta on nuita mainoksia kyllä ihan mukava saada, onpahan edes jotakin tekemistä (= mainosten selailua) tylsinä illan tunteina.

Mikro ilmoitti merkkiäänellään keiton olevan sopivan lämmintä ja rupesin lusikoimaan sitä suuhuni nostettuani ensin lautasen pöydälle. Selailin sanomalehden sivuja kunnes eteeni tuli juttu Operaatio Puujalasta. Lusikka jäi lautaselle, kun luin juttua tarkemmin pariin kertaan. Operaatioon haluttiin ihmisiä ja siihen osallistuneet saisivat itselleen varsin mittavia hyötyjä. Ja mikä parasta, se olisi täysin ilmaista. Tottahan toki tuollaiset ilmaiseksi saatavat hyödyt kiinnostaisivat minunkaltaisia kitupiikkiä varsinkin kun operaatio itsessään oli jo muutenkin mielenkiintoinen.

Seuraavana päivänä luin jutun pari kertaa uudelleen. Täytin tietyt kriteerit, joten olisin varsin oikea ihminen osana tuota operaatiota. En enää aikaillut vaan laadin hakemuksen operaation toimeenpanevalle henkilöstölle ja laitoin sen eteenpäin. Tästä seuraavana päivänä operaatiohenkilöstöltä (kutsuttakoon heitä jäljempänä operaattoreiksi) tuli heikkoa vihreää valoa. Operaatioon päästäkeen täytyi vielä läpäistä haastattelu ja alkutesti.

Aikaa hakemuksen lähetyksestä oli kulunut parisen viikkoa, kunnes eräänä päivänä töissä olessa puhelimeni soi. Numero oli minulle ennestään tuntematon mutta vastasin siihen silti. Yhteyden toisessa päässä oli eräs operaattoreista, joka oli tekemässä haastattelua. Vastailin esitettyihin kysymyksiin parhaani mukaan. Osa niistä oli hieman hankalahkoja, sillä en osannut antaa niihin aivan tarkkoja vastauksia. Lopulta kuitenkin kysymykset oli kysytty ja operaattori kertoi hieman jatkosta. Jäljellä olisi vielä alkutesti, joka myös karsisi operaatiosta siihen soveltumattomat ainekset.

Tämä testi oli hieman pirullinen, sillä sen tuloksiin ei oikeastaan pystynyt itse vaikuttamaan juuri millään tavalla. Se oli vain tehtävä, menköön sitten vaikka syteen tai saveen. Tuloksiakaan ei testistä näytetty vaan ne lähetettiin muualla analysoitavaksi. Tässä vaiheessa minulla ei ollut mitään tarkkaa tietoa siitä, mitä haastattelu ja testi sanoivat, voisinko lopulta ottaa osaa operaatioon. Toisaalta minun ei tarvinnut huolehtia tuosta, sillä luottamukseni itseeni oli sen verran varma, että pääsisin lopulta operaatioon: olin omasta mielestäni melkein täydellinen palanen siihen.

Viikon kuluttua testistä sähköpostiini kolahti kutsu aloituspalaveriin. Tämä viimeistään varmisti, että aavisteluni olivat osuneet oikeaan. Itse palaverissa kerrottiin yleisellä tasolla operaatiosta ja sen tavoitteista. Paikalla oli myös paljon muita operaatioon osaa ottavia. Palaverin lopuksi raapustin allekirjoitukseni paperiin ja homma oli valmis.