17.10.2011

Ärrimurriprojekti

Viime aikoina on taas pinna kiristynyt töissä. Nyt kyseessä on tässä kirjoituksessa mainittu projekti numeroltaan 3.

Väliaikatietona: projekti 2 pitikin saada valmiiksi ennen projektia 1, ja kun nuo olivat valmiina, väliin ilmestyi vielä projekti 2b, joka oli siis saatava tehtyä ennen projektia 3.

Projektit 1, 2 ja 2b on saatu nyt suurimmaksi osaksi tehtyä ja olen tappelemassa projektin 3 kanssa. Ketutuksen aihe tässä on se, että projektin alussa laadittiin aikataulu. Tämän aikataulun mukaan yksi tavoite olisi tullut kuun viimeiselle viikolle, joka oli saavutettavissa realistisesti. Mutta kuinkas kävikään? Asiakas, jolle työskentelen, olikin mennyt lupaamaan nämä minun tekemät tuotokset toiselle ketjulle eteenpäin jo viikkoa aiemmin mitä aikataulussa oli sovittu. Olisi voinut tuo idiootti edes kysyä ensin, että voiko hän luvata aineistoa sovittua aikaisemmin. Mutta omapahan on mokansa, jos eteenpäin annettavassa aineistossa ei olekaan kaikki ihan kohdallaan ja jotakin tärkeää puuttuu. Minä en välitä niistä puutteista paskan vertaakaan, koska minulla ei ole niissä penniäkään kiinni.

Pitäisi ihan vittuilumielessä jäädä pariksi päiväksi sairaslomalle ja nauraa paskaisesti, kun aineisto ei olekaan valmiina asiakkaan ilmoittamana päivämääränä. Oikeasti kyllä voisin halutessani jäädä sairaslomalle vähäksi aikaa. Pää tuntuu olevan täynnä räkää ja vähän ohimoon ottaa mutta kuumetta ei kuitenkaan ole.

Ei kommentteja: