22.6.2011

Ajan ja rahan haaskausta

Kävin taas kallonkutistajan juttusilla, edellisen kerran tuon lääkärin luona kävin joskus maaliskuussa. Tuntui, että tästä kerrasta ei jäänyt käteen yhtään mitään. Lääkäri suurin piirtein jankkasi lähes täysin samoja asioita mitä yhdellä toisella aikaisemmalla kerralla. Itseäni tämä hiukan syletti, sillä tuo kyseinen tunti ei ollut kovin halpa, niin sitä toivoisi, että asioita saisi menemään edes jotenkin vähän eteenpäin. Nyt tämä "jutustelutuokio" tuntui lähinnä hyödyttömältä uusinnalta. Ja toisekseen minua ärsyttää suunnattomasti, jos samaa asiaa pitää jankata moneen kertaan. Näköjään tuollaisia tapaamisia varten pitäisi tehdä aina agenda ja lähettää se vastapuolelle viikkoa ennen tapaamista, jossa sitten käytäisiin läpi vain paperille laitettuja asioita. Ei nuo asiat näköjään muuten etene, perkele! (Jotain opittu sentään työelämän puoleltakin vuosien varrelta...)

Olen käynyt myös toisenkin lääkärin juttusilla ja häneltä olen saanut edes jonkinlaisia hyvin pieniä vinkkejä arkeen vaikka ei nekään tätä ongelmaa ratkaise. Mutta kuitenkin, tietääpähän ettei enää toiste tarvitse tuon konitohtorin luona asioida, säästyypähän nekin rahat vaikka johonkin muuhun, jolla voi ilahduttaa mieltänsä.

Rupesinpahan huvikseni miettimään mitä tuollaisella rahalla voisi tehdä. Tuolla summalla voisi saada tekemistä pitemmäksikin aikaa, jos sitä ei laittaisi ihan vain "humputteluun". Voisi hankkia vaikka jonkun teknisen vimpaimen, käydä monta kertaa elokuvissa, kokeilla erilaisia liikuntamuotoja useamman kerran tai jotakin sellaista... Tuli myös mieleen, että jos "säästäisin" rahat kahdelta käyntikerralta ja kävisin maksullisen naisen luona hieman iloittelemassa, niin varmasti tuostakin olisi minulle paljon enemmän hyötyä kuin kahdesta kerrasta lääkärin luona samoja asioita jankaten.

4 kommenttia:

Noomi kirjoitti...

Easy now. Ruhe Ruhe.

Olet ottanut ihan oikeat askeleet oikeaan suuntaan elämässäsi, kun olet hakenut apua.

Ongelma on vaan se, että tuo tie ei ole mitenkään suora, helppo, tai heti perille vievä. Yleensä sitä joutuu useamman kerran yritys-erehdys-toimintojen kautta kulkemaan, mutta parempi sekin, kuin jäädä kotiin tuleen makaamaan.

Jos koet, että tästä mainitsemastasi lekurista on enemmän mielipahaa kuin hyötyä, etsi toinen. Kyllä niitä parempiakin on. Selvitä, kuka on alan paras asiantuntija ja mene sille.

Käyt mieluummin vaikka harvemmin sillä parhaalla mahdollisella vaihtoehdolla, kuin useammin huonolla.

Turhaan haaskaat rahojasi sellaiseen tapaukseen, jonka ammattitaitoon et pysty luottamaan. Sekun on noissa asioissa äärimmäisen tärkeää. Tai oikeastaan se, että pystyy kokemaan edes jollain tavalla tulleensa ymmärretyksi sen ammattilaisen toimesta.

Älä luovuta vielä. Olet jo vaikeimmat askeleet ottanut, loppu on hienosäätöä ja matkan tekoa itsessään.

Niin - ja unohda ne toiset ammattilaiset. Siitä saattaa tulla hetkellinen helpotus ja mielihyvä, mutta en usko kenenkään itsetunnolle olevan millään lailla hyödyllistä käyttää noissa asioissa maksullisia palveluita. Vaikka kuinka uskottelisi muuta.

Todennäköisesti vaikutus on sama, kuin alkoholilla masentuneelle. Vie kivun ja turruttaa mukavasti hetkeksi jos toiseksikin, mutta loppujen lopuksi vain pahentaa tilannetta salakavalasti ja vain syventää masennusta entisestään.

Ehkä huono vertaus, mutten nyt parempaakaan osaa antaa, kun en ole asiantuntija näissä asioissa. Noin kuitenkin intuitiivisesti ajattelen näistä asioista, koska seksuaalisuus on kuitenkin se osa-alue ihmisessä, missä pystyy saamaan tosi pahoja haavoja aikaiseksi. Huomaamattaan, vaikka tuntuisi hetkellisesti kuinka hyvältä ja helpottavalta. Jopa oikealtakin. Hinta vaan saattaa olla sitten huomattavasti kalliimpi kuin se, mitä siitä ensin luuli maksavansa, tai mitä luuli saavansa ilmaiseksi.

Voimia UT. Älä luovuta noiden lekureiden suhteen vielä.

Hyvää juhannusta.

T: yksi, joka aikoo lähinnä nukkua sen.

Urpo Turpo kirjoitti...

Niinpä niin... Toisaalta sekin on hieman ärsyttävää, jos tässä lähtee etsimään uutta kallonkutistajaa. Aina uuden henkilön kohdatessaan saa taas selittää ummet ja lammet uudestaan ja välttämättä toivottuun lopputulokseen ei päästä siltikään. Halvemmaksi varmaan tulisi, jos jostain saisi itsellensä kyökkipsykologin mutta mistäpäs sellaistakaan kaivat esille näillä sosiaalisilla taidoilla.

Noomi kirjoitti...

I know ja tuttu tunne. En muuten tiedä mikä siinä oikein on niin uskomattoman ärsyttävää, kun joutuu jauhamaan samoja asioita uudestaan ja uudestaan, mutta se on todellakin raivostuttavaa, kun joutuu aloittamaan jonkin asian taas alusta.

Luulen kuitenkin, ettei tuossa asiassa oikein ole muutakaan vaihtoehtoa. Ja hei - ehkä siihen voi yrittää soveltaa samaa lainalaisuutta kuin kaikkeen muuhunkin vaikeaan. Toistojen määrä on loppujen lopuksi se, mikä vie voittoon ja asian oppimiseen.

Ehkä se jollain tavalla voi olla ihmiselle hyväksikin, että joutuu sitä tarinaansa toistamaan ääneen uudestaan ja uudestaan.

niin - ja minulla on kokemusta kyökkipsykologeista. Ammattilaiset eivät ole ammattilaisia turhaan.

Nimimerkillä : yksi, joka helposti itse puoskaroi toisia.

Urpo Turpo kirjoitti...

Onhan sitä vielä toinenkin vaihtoehto: jättää koko homman kesken ja jatkaa elämäänsä kuten ennenkin. Onko se toistojenkaan määrä välttämättä mikään ratkaiseva tekijä, varsinkin kun se tuntuu sille, että tässä hakkaa vain päätään mäntyyn... Monesti olen huomannut, että kokemus opettaa paljon paremmin, parhaimmassa tapauksessa jopa yhdellä ainokaisella kerralla.

Nimimerkillä : yksi, joka helposti itse puoskaroi toisia.

Oih! Ihka aito kyökkipsykologi...