6.5.2012

Koodausta

Tällä viikolla puuhastelin iltaisin erään ohjelmointitehtävän kimpussa. Alunperin tuo homma lähti siitä, että töissä on mahdollisesti joskus tulossa eteen yksin suurempi projekti, johon minä mahdollisesti joudun sotkeutumaan ja jossa automatisoidusta tietojenkäsittelystä voisi olla aika paljon apua. Mielessäni oli pyörinyt jo aikaisemminkin tuollaisen työkalun ohjelmointi ja nytkin olen myös tekemässä parasta aikaa toista projektia, jossa tuollaiselle koodinpätkälle olisi tarvetta, tosin paljon pienemmässä mittakaavassa.

Aloittelin homman ihan kahvituntikoodailuna erilaisia juttuja kokeillen ja testaillen ja vähitellen tarvittavat algoritmit alkoivat muotoutua ja tarkentua. Homma oli loppujen lopuksi aika yksinkertainen, kun tiesi mitä halusi ja millä metodeilla sen tekisi. Suurin osa ajasta meni koodin kirjoittamiseen. Testaukseen ei tarvinnut käyttää paljon aikaa, kun yhden funktion tai aliohjelmapalasen valmistuessa toiminnon pystyi tarkastamaan ja varmistamaan heti perään.

Nyt sunnuntaiaamupäivästä sain sen sitten viimeisteltyä valmiiksi ja koodi toimi melkein heti kättelyssä halutusti muutamia pikku viilailuja lukuunottamatta. Suorituskykykin oli ihan hyvä verrattuna siihen, jos saman asian tekisi käsin. Testiaineiston kohdalla työn tekisi manuaalisesti ehkä parissa minuutissa, jos kaikki tarvittava tieto olisi silmien edessä valmiina. Uudella työkalulla samaan työhön meni vain pari kolme sekuntia. Ja kun tämän kertoo sadoilla, niin säästyneestä ajasta kertyy äkkiä iso summa.

Muut saavat vääntää töissä nuo samat hommat miten parhaimmaksi näkevät, minä en tuollaiseen peruspaskan tekemiseen halua upottaa aikaani ja mielenterveyttäni. Niin ja muuten, aika hyvin urpolta, joka opiskeli koulussa vain kaksi kurssia ohjelmointia ja ymmärsi asiat vain toiselta...

Ei kommentteja: