Yksinolosta

Tiedäpähän taas mistä laidasta sitä alkaisi lankakerää purkamaan... Jos kiertelemättä ja kaartelematta käy asiaan, niin en ole kokenut oloani yksinäiseksi noin puoleen vuoteen vaikka sosiaalisessa elämässäni ei ole tapahtunut minkäänlaista muutosta. Toki välillä on ollut sellaisia ohimeneviä yksinäisyyden ja alakulon hetkiä, mutta nämäkin ovat tulleet lähinnä silloin, kun on kuunnellut joitakin tiettyjä musiikkikappaleita.

Ehkä asenteeni on hieman muuttunut tätä yksinäisyyttä tai ehkä paremmin ajateltuna yksinoloa kohtaan. Viime aikoina olen ärsyttävissä tilanteissa huomannut jopa kaipaavani yksinoloa. Ärsyttävillä tilanteilla tarkoitan nyt tilanteita, joissa muut ihmiset saavat oloni ärsyyntyneeksi, tahallaan tai tahattomasti. Yleensä noissa tilanteissa on mielessä pyörinyt, että pääsisipä tästä omaan rauhaan irti tästä paskasta.

Kun olen ajatellut tätä yksinoloa, niin onhan siinä monia mukaviakin puolia. Kaikista parasta siinä on ehkä tämä tietynlainen vapaus. Ei tarvitse selitellä menojaan, ei tarvitse olla vastuussa mistään muusta kuin itsestään, ei tarvitse olla antamassa ruokaa kenellekään (muuta kuin itselle), voi tehdä asioita milloin huvittaa, tai olla kokonaan tekemättä, jos ei huvita ja kaikkea sellaista.

Väistämättä on sitten tuota yksinoloa pohdittaessa tullut mietittyä parisuhteellista elämää. Ajatukset siitä ovat kyllä jääneet aika pintapuoliseksi, kun ei ole sellaisesta kokemusta. Lähinnä on tullut vain mieleen sellaiset asiat mitä näin yksinollessa puuttuu verrattuna parisuhteessa oloon. Juttukumppania ei ole mutta silläkään ole loppujen lopuksi niin väliä, pahimmat napinat ja turhautumat saa purettua tänne blogiin ja jos on ilon hetkiä... Tai ei, eihän minulla paljoa sellaisia olekaan, mutta jos joskus hyvin harvoin sattuisi olemaan, niin entäs sitten. Ei niitä välttämättä tarvitse olla kenenkään kanssa jakamassa. Fyysinen kanssakäyminen sitten... Jälleen, kun ei paremmasta tiedä mitään, niin aivan sama. Onhan tuota hengissä pysytty tähänkin asti ilman hiplailuja. Saattaisihan se tietysti olla kivaa, mutta sen hankkimiseksi olisi nähtävä ihan liian paljon vaivaa ja säätämistä, johon minulla ei riitä mielenkiintoa.

Voisi jopa ehkä yllättäen sanoa, että tällä hetkellä olen suhteellisen tyytyväinen omaan olotilaani. Mutta saas nähdä minkälainen ääni on kellossa puolen vuoden kuluttua, kun valoistuva ja lämpenevä kevät on muuttunut kesän kautta pimenevään ja kylmään syksyyn.