Matkustelua

Olen ollut aina vähän sellainen tyyppi, että inhoan lievästi kaikenlaista matkustelua. Kyllähän sitä autossa, junassa, linja-autossa tai jossakin kulkuneuvossa istuu mutta mieluumin olisin matkustamatta, jos se aina olisi vain mahdollista. Toisaalta tuohon matkustamisen mielekkyyteen vaikuttaa muutama seikka. Yksi on ainakin matkustustapa, ja toinen on matkan määränpää. Matkustustavassa lähinnä on kyse siitä, miten ahdas kulkuneuvo on kyseessä. Esimerkkinä voisi käyttää autoa, joka on ihan kelpo matkaväline, mutta vain lyhyillä, alle parin tunnin mittaisilla matkoilla. Yleensä kun autossa ei pääse liikkumaan mihinkään suuntaan, niin vähänkään pitemmillä matkoilla se liikkumattomuus alkaa käydä hermoille. Matka määränpää taas vaikuttaa siten, että jos pitäisi matkustaa esim. ärsyttävän sukulaisen luo, niin eipä se matkustaminen ole silloin mitään herkkua varsinkin, kun etukäteen on tiedossa mitä "herkkua" määränpäässä on luvassa.

Tuo asia on kuitenkin nuista edellä mainituista seikoista huolimatta mietityttänyt edelleen. Jotenkin nuo eivät vain kuulostaneet minusta kovin vakuuttavilta syiltä inhota matkustamista, joku muu siinä takana oli. Oikeastaan asian oikea varsinainen syy on alkanut valjeta minulle nyt viimeisen parin kuukauden aikana erinäisten tapahtumien kautta. Ennen tarinan "matkanpäätä" kurvataan hieman kuitenkin näiden "sivuraiteiden" kautta...

Joku aika sitten takaperin oli kylmä ja kirkas talvi-ilta. Taivas oli pakkasjakson takia pilvetön ja näin taas pitkästä aikaa taivaalla tähdet ja linnunradan valot. Aina lähes joka kerta, kun näen tämän näyn, lähtee mielessä ajatukset liikkeelle. Tuolloin ei voi olla ajattelematta, että mitä kaikkea mielenkiintoista tuolta avaruudesta voisi löytyäkään, jos vain löytyisi keino matkustaa näiden äärettömiltä tuntuvien välimatkojen poikki. Jos minulle joskus avautuisi mahdollisuus päästä matkustamaan tuonne avaruuteen, niin lähtisin sinne näiltä sijoiltani. Eipä minua juuri mikään olisi pidättelemässä täällä.

Sivuraiteelta 1 sivuraiteelle 2...

Aika tarkalleen kuukausi sitten minun piti tehdä työmatka vuokra-autolla. Työkohteessa ollessa katselin keskipäivän aikaan ikkunasta taivaalle. Taivas oli harmaan näköinen ja kevyt lumisade oli alkanut. Katson netistä sääennustetta ja eipä tuo mitään hyvää keliä luvannut, iltapäivän aikana tiheä lumisaderintama näyttäisi pyyhkäisevän paikkakunnan ylitse. Eipä se juuri kohottanut autolla liikkeellä olijan mielialaa. Iltapäivällä tehdessäni lähtöä takaisin kotipaikkakunnalle lunta oli jo satanut jonkin verran, tien päällä olisi varmasti pöllyävää lunta ja matka kestäisi sen pari tuntia. Ajelin kohti asuinkaupunkia ja matkan ollessa yli puolivälissä huomasin ettei tässä nyt ihan hassumpaa ollut ajella. Tiellä oli muita autoja vain muutamia liikkeellä ja ei se lumisadekaan lopulta haitannut, kun tie oli aurattu puhtaaksi. Olisi voinut jopa todeta, että oli ihan mukava ajella, kun autossakin oli vielä vakionopeudensäädin, joka helpotti ajoa.

Vielä löytyy se kolmaskin sivuraide...

Helmikuinen lauantaiaamu ja lämpömittari näytti lähemmäs -30°C. Ruokakauppaa kohti oli silti lähdettävä kävelemään. Kauppaan kävellessä kävi mielessä, että olisiko sittenkin pitänyt lähteä pyörällä. Pyörällä matkan olisi taittanut alle neljässä minuutissa mutta nyt kävellen siihen menisi kymmenisen minuuttia eli huomattavasti pitempi aika olla ja paleltua kylmässä ilmassa. Kauppaan kuitenkin pääsin, mitä nyt hieman kengät olivat kovin koppuraisen oloiset ja kaulaa palelti kaulaliinasta huolimatta. Se hyvä puoli tuossa aikaisessa kaupassa käynnissä oli, että jonoja ei ollut kassalle ollenkaan, joten suoriuduin aika nopeasti kauppareissusta. Asunnolle kävellessä joku asia vaikutti hieman oudolta. Katsellessani auringon ensimmäisten säteiden tavoittelessa kuuraisten koivujen latvoja tajusin tämän outouden aiheuttajan. Missään ei näkynyt ketään. Ei ensimmäistäkään kävelijää, koirankusettajaa, pyöräilijää tai autoakaan. Kaikkialla oli niin mukavan rauhallisen oloista ja se teki tästä reissusta niin mukavan.

Näiden turhanpäivisiltä tuntuvien jorinoiden jälkeen lähestytäänkin jo pääteasemaa... Mikä noita kaikkia kolmea tapausta yhdistää? No matkustuspa hyvinkin. Jos nuita vähän tarkemmin analysoi, niin näihin tapauksiin ei poikkeuksellisesti nuo alkusanat oikein päde. Näissä tapauksissa matkaaminen on ollut ihan mieluisaa (tai olisi tuossa avaruusjutussa). Kun mietin myöhemmin miksi näissä tapauksissa matkustaminen ei tuntunut inhottavalle tai epämiellyttävälle, niin lopulta siihenkin löytyi yksi yhteinen tekijä. Jos avaruuteen pääsisi matkaamaan, niin luultavasti ympärillä ei olisi kovin montaa ihmistä, sama oli havaittavaissa myös tuossa automatkalla ja kauppareissulla. Muut ihmiset eivät olleet häiritsemässä ja tukkimassa matkaani, niin tuolloin matkakin oli hieman mukavampi. Eli oikeastaan nyt minulle lopulta selvisi se, että en pidä matkustamisesta muiden ihmisten takia, koska nämä tukkivat tiet, poukkoilevat päättömästi edessä tai käyttäytyvät liikkuessaan muuten idioottimaisesti ja siten hankaloittavat minun matkantekoa.