Perjantai, jee

Maanantai oli... no, maanantai. Kaikki alkoi tökkiä vastaan jo aamulla ennen kuin pääsin edes tästä talosta ulos ja lähdettyä töihin. Töissä sama tahti jatkui ja tuli jo mieleen, että olisipa voinut jäädä sänkyyn makaamaan koko päiväksi.

Töissä tämä viikko oli taas sellainen sieltä tännepäin oleva viikko. Mitään selkeää tekemistä ei ollut koko viikon aikana. Kaikki asiat tahtoivat olla vain nysväystä, asioiden tarkistelemista, korjailua sinne ja tänne ja kaikkea sellaista päämäärätöntä paskaa, josta ei ole loppujen lopuksi yhään mitään hyötyä. Olisin tuntenut itseni paljon hyödyllisemmäksi, jos olisin vain pyöritellyt peukaloitani koko viikon, olisipahan edes peukalot saaneet liikuntaa ja treenausta.

Ei sen puoleen... Jos ei ollut töiden suhteen viikko mitenkään paras, niin eipä se mennyt sen paremmin iltojenkaan suhteen. Oikeastaan jo viime viikolta lähtien on olo ollut taas yksinäisen ja tarpeettoman oloinen. Monena iltana on päässä pyörinyt ajatus, että olisipa joku, jonka kanssa olla. Toisaalta välillä on sitten miettinyt, että veisiköhän se tätä pahaa oloa pois ja auttaisikohan sekään oikeasti yhtään mitään vaikka minulla olisi jotakin seuraa. En tiedä...

Tänä aamuna herätessä toisen jalan polvi tuntui kipeältä. Aina kun polvea taivutti, niin siinä tuntui kipua. Ihmetytti vain aamulla, että mistä se oikein yön aikana tuli, kun edellispäivänä tai aikaisemminkaan se ei ollut vihoitellut enkä ole mitään ihmeellistä liikuntaakaan harrastanut, josta se polvi olisi voinut ottaa itseensä. Nyt sitten illalla kun nousin tuolista ylös hakeakseni keittiöstä syötävää, kuului polvesta naksahdus ja siihenpä loppui kipu kuin veitsellä leikaten. Näköjään taas näitä ihmeellisiä lukkotilanteita, että joku paikka on kipeä mutta sitten kun se naksahtaa, niin jopa taas helpottaa. Samanlaista on joskus ollut kyynärvarren ja selän kanssa.

Kello on suunnilleen puoli yhdeksän illalla ja ei ole taas mitään muutakaan järkevää tekemistä kuin kuunnella soittimesta Happoradiota ja kirjoitella tätä tekstiä. Ja kun kaikki kirjoittamisen arvoinen on kirjoitettu niin eipä tässä enää muutakaan voi kuin käydä iltatoimilla ja painua nukkumaan ennen puoli kymmentä. Voi tätä suunnatonta riemun määrää mitä tulevalta viikonlopulta on odotettavissa...