19.12.2011

Päätä honkaan

Eräänä iltana selailin taas tapani mukaan netistä deitti-ilmoituksia läpi. Tuostakin on tullut jo jonkinlainen rutiini, tulee aina katsottua onko minnekään ilmestynyt mitään uusia ilmoituksia. Kun ei ole muutakaan tekemistä ja ettei vain elämäsi ihminen menisi ohi siksi ettet käynyt viikkoon katsomassa ilmoituksia!

Mutta asiaan siis... Listalle oli tullut kaksi uutta ilmoitusta ja ensimmäinen niistä oli aika tyypillinen: mitäänsanomaton, lautteuksia sisältävä ja aivan tusinatavaraa oleva ilmoitus, jota ei toista kertaa vilkaistakaan viiden sekunnin lukemisen jälkeen.

Toinen oli sitten aivan erilainen. Tekstin luettuaan tuli heti mieleen ajatus, että tähän voisi vastata. Mutta koska oli arki-ilta niin en jaksanut enää mitään kirjoitella ja annoin asian sitten olla. Sunnuntaina lueskelin ilmoitusta ja muita tietoja tarkemmin uudestaan ja huomasin, että ilmoituksessa oli yksi kohta, johon homma tulee kaatumaan. Toisaalta juuri tuo seikka poisti kaikki paineet, sillä viestiin pystyisi nyt näin ollen kirjoittelemaan vähän mitä sattuu. Päätin sitten kirjoittaa vastauksen ja sisällytin siihen puujalkavitsin ja muuta sellaista ei-ihan-tyypillisintä deittivastaustekstiä, toisin sanoen minua luonnollisimmillaan.

Ei kommentteja: