Oikeastaan ajatukset lähtivät sekoilemaan yhden kirjoitukseni kommenttien pohjalta (eli sieltä löytyy myös syyllinen, joka sekoitti ajatukseni *murrr* ;). Olkoo tuo kirjoitus tapaus A. Aiheen alustukseksi kannattaa varmaan lukea tuo edellä mainitun lisäksi oheinen kirjoitus. Tämä olkoon tapaus B.
Ja ei kahta ilman kolmatta joten tässä vielä lisää eli samankaltainen tilanne menneeltä viikolta (tapaus C)... Eräänä iltana huomasin yhden asian, joka ei mielestäni ollut niin kuin sen olisi pitänyt olla. En ollut asiasta ihan täysin varma, kun en muistanut yhtä asiaa enää kunnolla. Päätin mennä kuitenkin nukkumaan, koska kello oli jo sen verran mutta tuo asia vaivasi edelleenkin mieltäni. Sängyssä maatessani päähäni tuli ajatus tarkistaa eräs asia. Nousin sängystä ylös ja kävin kurkistamassa yhteen paikkaan:
"Tämä asia ei ole täällä, joten sen täytyy olla varmaan sitten siellä?"
Katsoin sen jälkeen parvekkeelle ja siellähän se.
"Voi saatanansaatanansaatanan...." *loputonta kiroilua*
Tämä eräs asia oli jäänyt parvekkeelle melkein kahdeksi viikoksi ja minun olisi pitänyt ottaa se pois sieltä jo sinä päivänä kun laitoinkin sen sinne mutta minkäs teet, kun muisti on loistava mutta aivan helvetin lyhyt. Eli pulttia tuli otettua tuostakin asiasta. Ei ehkä kuitenkaan niin paljon mitä nuissa parissa aikasemmassa tapauksessa, koska oli ilta ja olin väsynyt. Kyrsi tuo unohdus kuitenkin vielä seuraavanakin aamuna.
Mitä olen miettinyt nuita omia tunteita viimeisien vuosien ajalta, niin ne ovat olleet aika "yksipuoleisia" tai miten sen voisi ilmaista... Tai pikemminkin se tunneskaala on ollut hyvin yksipuolinen. Suurin osa ajasta on ihan normaalia ja seesteistä mitä nyt varmaan voisi kuvitella suurimalla osalla ihmisistä olevan. Ei mitään vuoristoratoja ilosta suruun ja sieltä onnellisuuteen tai sen kaltaista. Jos taas miettii siten ääripäitä, niin en oikeastaan ole ollut onnellinen pitkään aikaan, myöskin iloisuus on harvoin käyvä vieras. Joskus kun se luonani käy, niin se on hyvin lyhytkestoinen. "Hempeilytunteet" puolestaan... Niin mitkä hempeilytunteet? Joskus olen ehkä tykännyt jostakin (jos puhutaan ihmisistä) mutta sekin on ollut lähinnä kaukoihastusta. Ja sitä R-kirjaimella alkaava tunnetta en ole koskaan kokenutkaan. Viha ja raivo ovat taas niitä, jotka käyvät useammin vierailulla. Vaikka ne eivät myöskään viivy normaalisti kuin hetken niin ne jättävät jälkeensä joskus päiviäkin kestävän ärtyneisyyden.
Mistä nuo viha ja raivo sitten kumpuavat? Jos mietin nuita alussa olleita tapauksia, tapaukset B ja C ovat aika selviä, sillä niissä olin vihainen itselleni. Tapauksessa B yritin tehdä asiaa, jonka normaalisti osaan tehdä omasta mielestäni aika hyvin. Muistan vielä varsin hyvin kun siinä tehdessäni mietin, että "kunhan pääsee näkemään lopputuloksen". Eli latasin itseeni ennakko-odotuksia ja kun homma menikin aivan täysin keturalleen, niin ei ihmekään, jos sulake paloi. Tapaus C taasen... Siinäkin voin syyttää vain itseäni unohduksesta.
Mutta tapaus A on hieman hankalampi. Siinä en ollut vihainen itselleni vaan esineelle, joka hajosi odottamatta. Ehkä se vain jotenkin petti odotukseni, en osaa sitä sen paremmin analysoida.
Ja väliin pätkä kommenttia tapauksesta A:
Ehkä tuo episodi todisti sen, että sinulla on paljon käsittelemätöntä vihaa siellä kuoren alla. Et ehkä oikein löydä sille sopivaa purkautumiskeinoa, ennenkuin jokin mielestäsi ns. "hyväksyttävän" asia tapahtuu
...
En nyt osaa oikein selittää selkeästi. Siis tarkoitan, että on sopivampaa osoittaa raivonsa ja turhautumansa jollekin muovinpalaselle, kuin vaikka oikealle ihmisille, varsinkin sille ihmiselle, jolle se oikeasti kuuluisi.
Voihan siellä kuoren alla olla jotakin raivoa, joka odottaa purkautumistaan. Olisi vain mukava tietää mistä se on sinne patoutunut. Onko se vain kasautunut pikku hiljaa vuosien varralle kaikista epäonnistumisista, pettymyksistä...? Ja miksipä sitä raivoaan ei voisi kohdistaa toiseen ihmiseen, jos siihen on hyvä syy? Siitähän se viha alkaa patoutua, jos kaiken pidättelee sisällään, ehkä minullekin on käynyt niin.
Silloin tällöin lehdistä saa aina lukea, kun joku väkivaltainen idiootti on hyökännyt ilman mitään syytä jonkun viattoman kimppuun. Yleensä minulla alkaa tuonkaltaista uutista lukiessa vähän keittää, sillä vihaan yli kaiken epäoikeudenmukaisuutta. Joskus on tullut sitten pyöriteltyä mielessä ajatusta mitä itse tekisin, jos joutuisin tuollaisen raukkamaisen teon kohteeksi. Riippuisi tietysti hyvin paljon tilanteesta mutta jos jotenkin pystyisin käymään tilanteessa toista vastaan niin luultavasti päästäisin kaiken pinnan alla piilevän patoutuneen raivoni täyteen valtaan, koska saisin kerrankin sille "hyväksyttävän" syyn... Kummallista miten tuollaisen tilanteen pelkkä kuvitteleminenkin alkaa kierrättää verta saati sitten jos oikeasti joutuisin sellaiseen. Mutta toivottavasti tuollaiseen tilanteeseen ei tarvitsisi koskaan joutua, niin itseni kuin vastapuolenkin kannalta...
Vaikka seuraava piirros kuvaa suomalaisten tunteita viime vuoden jääkiekon mömmöm-kisoissa Tanskalle kärsityn tappion jälkeen niin kyllä tuo välillä kuvaa hyvin myös minunkin päivittäisiä tuntemuksia...
Tuo kuva löytyy tuolta sivulta, jolta löytyy muitakin hauskoja kuvia pohjoismaalaisista ja muistakin kansoista, kannattaa käydä kuikkimassa.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti