14.3.2011

Edelliseen palaten

Jatkan vielä hieman viimekertaista koruasiaa sivuten...

Mitä minuun tulee niin en käytä minkäänlaisia koruja, sillä en omista sellaisia (muutamia kravattineuloja ja kalvosinnappeja lukuunottamatta). Eikä ole kyllä ollut mitään intohimoja hankkiakkaan sellaisia. Ainoa "koru", jota pidän on rannekello. Yleensä pidän sitäkin ranteessa vain päivällä töissä ollessani tai yleensä muualla liikkuessa mutta kotiin palattuani sekin lähtee kädestä pois ja lähinnä kanniskelen sitä pöydältä toisella, jotta näkisin kellonajan. Pitäisi hankkia seinäkello tai ehkä parikin ja lätkäistä ne asunnossa strategisille paikoille niin, että ajan näkisi joka paikasta asuntoa ja ei tarvitsisi sitten enää tuota rannekelloakaan siirrellä paikasta a paikkaan b.

Joskus olen mietiskellyt, että minkä takia jotkin ihmiset pitävät paljon koruja. Yleensä tuota on tullut mietittyä kun on nähnyt henkilön, jolla on lähes joka sormessa sormuksia, kaulassa ja korvissa roikkuu kilo blingblingiä ja mahdollisesti on vielä muutamia lävistyksiäkin pärstässä. Muutamat korut vielä jotenkin menettelee mutta jossakin vaiheessa liiallinen koristautuminen näyttää jo luotaantyöntävältä. Ehkä se johtuu siitä, että en osaa arvostaa nuita killuttimia juuri yhtään ja mielestäni nuo korut on tarkoitettu lähinnä harakoille.

1 kommentti:

Hehkuvainen kirjoitti...

Korut ja niiden käyttäjät on jänniä. Jotkut tosiaan kanniskelee yllään koko ajan hirveitä määriä hilkuttimia, mää en sellaista osaa. En ole korvakorujakaan käyttänyt enää moneen vuoteen, reiät ovat varmaan jo umpeutuneet. Kaulassa on aivan pieni ja kevyt ketju, niin pieni ettei se oikeastaan edes tunnu. Ehkä joskus tulevaisuudessa vasemmassa nimettömässä on sormus, mutta muita koruja en oikeastaan kaipaakaan.

Teen mielelläni koruja, se on kivaa askartelua. Mutta ne on aina annettava lahjaksi, sillä itse en osaa niitä käyttää.