Tuo kirjan lukeminen oli näin jälkikäteen aika kaksipiippuinen juttu. Hyvää siinä oli se, että sen avulla sain hieman valotettua ongelmien alkulähteitä. Tai ainakin nyt on edes pieni aavistus siitä mistä ne johtuu. Mutta se huono puoli... Jos mietin tätä ongelmaa ja puhun kielikuvin niin... Tai piirretäänpä ihan pari havainnollistavaa kuvaa niin säästyy sanoja...
Ja nyt hieman selitystä. Eli ennen kirjan lukua tuntui, että olin kuopassa, joka oli sen verran syvä, että en itse päässyt sieltä pois mutta olisin voinut päästä, jos joku ohikulkija olisi pysähtynyt auttamaan. Näin siis ennen tuota kirjan lukua mutta entäpä sen jälkeen...
Nyt tunnen olevani jossain luolassa mistä ei ole oikein edes mahdollisuutta päästä ulos. Sanottakoon näin, että kirjan lukeminen antoi uutta perspektiiviä ongelmaan ja se on paljon laajemmalle ulottuvampi ja monisäikeisempi mitä luulinkaan.
Eilen minua rupesi korpeamaan se, että kymmenisen vuotta sitten olin tilanteessa, jossa olisin ehkä voinut ilmaista mahdollisesta ongelmastani ja saada siihen ehkä muutosta mutta kun sanaa ei saanut suustaan ulos ja vielä ääni pään sisällä sanoi, että "ei tuo nyt niin iso ongelma ole, kyllä se tästä vielä korjaantuu". Noh, eipä tuo ole korjaantunut edelleenkään vaan on tainnut vain mennä huonompaan suuntaan vuosien saatossa.
Ja mikä huvittavinta... Eilen illalla lueskelin blogia, jonka kirjoittaja oli eronnut pitkäaikaisesta kumppanistaan. Sitä lukiessa en voinut olla ajattelematta, että vaikka tuokin on eronnut, niin sillä on asiat paljon paremmalla mallilla mitä minulla. Pitäisi varmaan kokonaan lopettaa kaikenlainen ihmisten kirjoittelujen, blogien ja tämänkaltaisten seuranta, niin en voisi verrata omaa surkeaa tilannetta mihinkään ja en masentuisi niin paljoa.
Silloin kun niitä nallekarkkeja jaettiin niin minä en varmaan edes tiennyt, että niitä on jaossa. Näin reilua se elämä on.
Tekstit
3 kommenttia:
Tervetuloa elämä on hyvin hyvin hyvin epäreilua - kerhoon.
Tilanteesi ei ole toivoton niin kauan kuin henki pihisee. Trust me. Tiedän mistä puhun.
Minä pidin noista sinun piirroksista, ne olivat loistavan havainnollisia.
Sieltä toisestakin kuopasta, oli se miten syvä ja yksinäinen tahansa, on mahdollista päästä pois. Ei ehkä juuri tällä sekunnilla ja nopeasti, mutta on täysin mahdollista. Sillä jos joku niistä ihmisistä siellä ulkopuolella tietää sinun olevan siellä kuopassa, haluaa joku niistä kuitenkin auttaa.
Ja silloin kun löytyy edes yksi ihminen, vaikka se lääkäri, joka tietää sinun olevan siellä ja haluaa auttaa, on sinulla ulospääsy. Usko pois. Ja kyllä niitä ihmisiä löytyy useampiakin, jotka haluavat auttaa. Ne eivät vaan välttämättä tajua sinun olevan siellä kuopassa, joten sinun tehtäväksi jää kiljua sieltä kuopasta, että auttakaa!!!!! Olen elossa.
Ja nyt sinä olet vasta aloittanut sen kiljumisen, joten matka ulos on vielä ihan alussa.
Sinä olet nyt käännekohdassa aivan selvästi, se on tietysti järkyttävää, koska et ole selvästikään aikaisemmin ymmärtänyt tilasi vakavuutta, mutta nyt kun se on selvillä on kaksi vaihtoehtoa: 1) joko jätät tilanteen entiselleen, ja toivot sen itsestään häviävän 2) kiljut ja vaadit apua kaikilla voimiesi rippeillä ja otat kaiken sen avun vastaan, mitä annetaan.
Älä vertaa omaa elämääsi toisten elämiin. Tässä elämässä ei tosiaankaan tasan käy onnen lahjat, jotkut tosiaankin eivät koskaan edes saa mahdollisuutta mennä edes paikalla niiden nallekarkkien jakoon, sillä aikaa kun toiset rohmuavat kaiken.
Sen takia ei hyödytä verrata elämäänsä niihin, jotka niitä nallekarkkeja ovat syöneet mahat pullolleen ilman, että edes tajuavat olleensa vain muita onnekkaampia. Keskityt vaan nyt siihen, että miten saat niitä nallekarkkeja itsellesi nyt. Tai edes kaurapuuroa, jottet kuole nälkään.
Tämä on sinulle käänne parempaan. Kun tietää missä vika on, sille voi tehdä jotain, mutta kun ei ole edes tietoinen viasta, ongelma vain pitkittyy.
Voimia!
mutta nyt kun se on selvillä on kaksi vaihtoehtoa: 1) joko jätät tilanteen entiselleen, ja toivot sen itsestään häviävän 2) kiljut ja vaadit apua kaikilla voimiesi rippeillä ja otat kaiken sen avun vastaan, mitä annetaan.
Eipä se taida muuttua miksikään vaikka jättäisin tilanteen ennalleen, onhan se pysynyt tai huonontunut melkein koko ikäni. Ja tuonkin avun pyytämisenkin kanssa on vähän niin ja näin. Tuntuu, että tähän asiaan pitäisi paneutua ihan kokopäivätoimisesti mutta kun on myös työ ja muita asioita niin voi olla, että väsy iskee tuon asian hoitamista kohtaan.
Niih - tuo vaihtoehto 1) olikin hieman lakonisesti todettu, koska kuten jo totesit, tilanne ei ole itsestään muuttunut miksikään tätä ennenkään.
Ilmeisesti jonkinverran luonnontieteisiin perehtynenään ymmärtänet varmaan energian ja sitä kautta työn merkityksen asioille. Ei energiaa = ei tapahdu mitään. Ei työtä = ei myöskään tapahdu itsestään yhtikäs mitään.
Eli jos käytössäsi on x määrä energiaa, jota voit käyttää x määrään työtä, on vaan tehtävä valintoja sen suhteen, minkä koet kaikista tärkeimmäksi.
Tämä oli taas nyt hieman turhan karrikoiden kirjoitettu, mutta ymmärtänet pointtini.
Lähetä kommentti