24.2.2011

Pakkasta pakkasta

Meinaa nämä pakkaset kuivettaa aika paljon ihoa. Koko ajan saisi olla rasvaamassa käsiä ja muita paikkoja, kun iholle tuntuu maistuvan tuo voide. Eilenkin illalla suihkussa käynnin jälkeen rasvasin kädet mutta vähän ajan päästä sai olla levittämässä lisää. Melkein voi jopa kuulla äänen "SLUUUUURRRPSSS", kun voide imeytyy ihon läpi...

Ja vielä jostain tutkimuksesta...
Edinburg Napier -yliopiston psykologit ovat julkaisseet tutkimustuloksia, joiden mukaan ihmisten stressitaso nousee suurella todennäköisyydellä Facebook-sivustoa käyttäessä, mitä enemmän heillä on sivustolla kavereita. Tutkimustuloksien perusteella Facebookin aiheuttamat negatiiviset vaikutukset jopa ylittävät positiivisen puolet eli pitää yhteyttä kavereihin ja perheeseen.

Jotain hyötyä näköjään tästäkin yksinäisyydestä. Ei tarvitse stressata turhaan lärvikirjan takia kun ei siellä niitä "ystäviä" juuri ole.

Meinaa olla hieman tylsää jopa minunkin mittapuulla. Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt niin tavallisissa touhuissa kun olla jo voi. Aamulla töihin, päivä nysväystä, iltapäivällä kotiin, syöntiä ja uutisten lukua, ilta jotakin nysväystä, nukkumaan, do loop until death_occurs = true... Noh, ehkäpä ensi viikko tuo hieman vaihtelua, sillä joudun koko viikoksi toiselle paikkakunnalle.

Ei kommentteja: