19.2.2011

Haloo?

Kirjoitanpa vielä hieman viimekertaista aihetta sivuten eli vähän puhelimesta... Jostain syystä en ole kovin innokas puhelimessa puhuja. Oikeastaan voisin melkein sanoa, että inhoan puhelimella soittamista. Tosin se vähän riippuu kenelle täytyy soittaa. Jollekin tutummalle henkilölle (jonka on tavannut aikaisemmin) soittaminen ei nyt niin pahasti töki kuin ihan tuntemattomalle. Mutta kuitenkin, jos kyse ei ole perheenjäsenestä niin siinä soittamisessa on aina jonkinlainen kynnys, suuri tai hyvin suuri.

Esimerkiksi työpaikalla koitan kiertää tuota asiaa siten, että jos asian pystyy hoitamaan jotenkin muuten kuin puhelimella niin käytän mieluummin sitä keinoa. Sähköposti on minulle luonteva työväline ja sitä tulee käytettyä paljon. Ja jos pitää esim. kysyä jotakin pientä asiaa kollegalta, jonka pystyisi hoitamaan puhelimen avulla niin mieluummin hoidan sen kasvokkain kuin puhelimessa. Varmaankin tuosta soittamisesta tekee vaikean sen, ettei sitä vastapuolta näe ja ei osaa reagoida sen mukaan.

Erityisen tuskaista aikaa minulle oli kun olin vielä koulussa ja pakollista harjoittelua varten piti saada jostakin kesätöitä ja sehän merkitsi tietysti yhteydenottoja yrityksiin. Ensinnäkin miettiä kenelle soittaisi ja toisekseen mitä sanoisi. Monesti kävi niin, että vaikka numero oli jo näppäilty puhelimen näytölle niin saatoin pyöritellä puhelinta viitisenkin minuuttia käsissäni ja lopulta en sitten kuitenkaan saanut soitettua. Tuon johdosta tuli sitten laitettua aina sähköpostia mutta sekin oli lähinnä yhtä tyhjä kanssa, sillä muistaakseni näihin lähetettyihin sähköpostiviesteihin sain ehkä muutaman vastauksen ja nekin olivat kielteisiä.

Joskus olen toivonut, että voisi heittää tuolla puhelimella vesilintua ja ei tarvitsisi raahata sitä mukanaan. Mutta kun nykymaailma on mitä on niin eipä sitä oikein pysty tekemään vaikka se mahdolista onkin. Minulle varmaan puhelimeksi kävisi paremmin tuollainen "älypuhelin", jolla voisi surffata netissä, seurata matkantekoaan gps:llä ja muuta sellaista mutta jolla ei voisi tehdä puheluja (tietysti hätäpuhelut saisi olla ominaisuuslistalla). Loppuun toivomus laitevalmistajille: yksi tuollainen laite minulle, kiitos...

Ei kommentteja: