Autolla ajan

Menneellä viikolla jouduin käyttämään työajoihin vanhemmilta lainassa ollutta autoa erinäisten syiden takia. Tavallisesti käyttämäni auto on sellainen tavallinen rottelo, joka ei juuri kenessäkään intohimoja herätä. Korkeintaan joku kollega on saattanut joskus kysyä, että onko autossa ollut isompia vikoja. Lähinnä sillä tiedustelleet, kun ovat olleet hankkimassa jälkikasvulleen ensimmäistä autoa, jolla pääsisi eteenpäin mutta joka ei maksaisi maltaita. Vanhemmilta lainassa ollut auto oli ihan erityyppinen. Isompi ja rohjompi, sellainen nelivetoinen ÄIJJÄ-auto. Tai niin voisi jonkin mielestä kuvitella. Itse en tykkää tuolla kuitenkaan ajella, kun ajomukavuus ei ole siinä lähellekkään samaa tasoa rotteloon verrattuna.

Työpaikalla pysäköin aina tiettyyn ruutuun, joten ihmiset ovat oppineet tunnistamaan autoni. Joskus on joku saattanut kysyä, että olenko vaihtanut autoa, jos tuossa kyseisessä ruudussa on ollut joku toinen auto ja itse olen parkkeerannut johonkin toiselle paikalle. Tullessani rohjolla töihin, parkkeerasin sen taas tavalliseen paikkaani. Kipitin sisälle ja aloitin työt normaalisti. Vähän ajan päästä maatiaiskissa saapui työpaikalle ja siinä ohi mennessään hän pysähtyi kysymään, että olenko vaihtanut autoa. Vastasin miten asia oli ja hän kyseli vielä siitä autosta kaikenlaista: minkälainen ajaa, miten iso kone jne.

En edes muista milloin viimeksi olisin tuon maatiaiskissan kanssa keskustellut jotakin (edes työasioiden tiimoilta). Käytävällä tervehditään ohi kulkiessa mutta muuten ei olla juttusilla. Mutta tulepa rohjolla töihin, niin PAM! Heti tullaan kyselemään ja lirkuttelemaan kaikenlaista.

Sitä minä vain jäin vähän miettimään tuon jälkeen H. Moilasena, että otapa nyt näistä tissieläimistä selvää, että mikä asia saa kenetkin kehräämään. Joku kiinnostuu autosta, joku sekoaa moottorisahasta, kolmas kirkkaista ja kahisevista työukkovaatteista, neljäs huokailee toimiston jännistä tulostimista... Ei taas kolmijalkainen ymmärrä yhtään.