Ruokalassa

Seisoin keskellä ruokalaa ja ihmettelin, että mistähän täällä pitäisi lähteä liikkeelle. Kolmella seinällä oli ruokalinjastoja ja keskellä lattiaakin oli ruokavaunuja. Siinä pyöriessäni kuin sika vatukossa, paikalle alkoi lappaa paljon ruokailemaan tulevaa väkeä. Lopulta joka paikka oli täynnä ja minä jäin pottuuntuneena katselemaan, että mihinkähän väliin tästä itsensä lykkää.

Eipä ole ensimmäinen kerta, kun näen jonkinasteista painajaista ruokaloista. Oikeastaan tuollekin keksii aika äkkiä selityksen. Kun on tällainen järjestyksestä pitävä autisti, niin varsinkin sellaiset ruokalat, joissa en ole ennen käynyt tai jotka ovat juuri tuollaisia monilinjastohelvettejä, joissa joka tiskillä on jotakin, ovat minun inhokkeja. Tuntemattomassa paikassa pitäisi aina ensin kävellä koko paikka läpi ja ihmetellä ja kummastella vähän aikaa, että mitä löytyy mistäkin, mitä kannattaa ottaa missäkin järjestyksessä, selviääkö yhdellä vai pitääkö tehdä kaksi reissua tiskille, mistä suunnasta ihmiset kiertävät, mitä kuuluu mihinkäkin ateriakokonaisuukseen ja mitä ne maksavat jne.

Jotenkin en pidä myöskään pöytään tarjoilevista paikoista, joissa pitää tilata listalta. Joka kerta sitä ruokalistaa lukiessa siinä on aina se tuskailu, että mitähän tässä nyt osaisi valita. Kun sitä ruoka-annosta ei näe edessään valmiina ja siihen annoksen kokoon ei juuri pysty itse vaikuttamaan, niin se on vähän kuin ostaisi sian säkissä. Siksipä työpäivinä on ruokatauolla mukava mussuttaa niitä omia eväitä, kun ei tarvitse stressata turhasta.