30.6.2014

Lomille, lomille

OooOOh ja AAAH! Ensimmäinen virallinen lomapäivä menneillään. Tässäpä sitä pitäisi sitten harrastaa neljä viikkoa joutenoloa tai jotakin vastaavaa. Vaihdan maisemaa taas joksikin aikaa, niin blogikin hiljenee. Blogin asiakaspalvelu palvelee myös loman aikana päivystämällä satunnaisesti sähköpostia. Hmmm... Sähköpostista puheen ollen tuli mieleen yksi jännä homma. Blogi on ollut pystyssä jo lähes neljä vuotta mutta kukaan ei ole koskaan uskaltanut lähestyä tuona aikana sähköpostilla. Pitänee varmaan päästää sekin asiakaspalvelija loman viettoon ettei tarvitsee tyhjää sähköpostia valvoa.

Joskus armeijassa ollessa marsittiin perjantaina VLV:n lähestyessä Lomille, lomille, muija joutuu koville! -tahtiin. Silloin nuorukaisilla oli varmaan jotkut asiat mielessä, jonka takia muija joutui koville. Nyt vanhempana tilanne lomien aikaan on varmaan samanlainen eli muija joutuu koville, mutta hieman eri syystä. Nyt lapsukaiset (mies mukaan luettuna) venyttävät muijan pinnaa, kun lomilla niiden touhuja joutuu sietämään 24h/vrk. Ei vain koske minua, ei silloin armeija-aikaan kuten ei myös nytkään vanhempana.

Hyvää kesää itse kullekin ja muistakaahan olla kiltisti.

1 kommentti:

Noomi kirjoitti...

Hyvää lomaa sinne jonnekin!