23.6.2014

Muuttopuuhissa

Kun ei ole ollut ihmeellisempääkään tekemistä, niin olen hieman suunnittelut muuttoa. En vielä ole muuttamassa minnekään mutta maalailenpahan tässä piruja seinille. Jos se vaikka edistäisi työpaikan saantia, kun suunnittelee ensin muuttoa. Tai minun tapauksessahan siinä käy tietysti toisinpäin, eli kun suunnittelen tällaisia, niin se torppaa sitten työpaikansaannin. Nojoo, höpinäälöpinää... Mutta mittailinpahan aikani kuluksi kaikkien huonekalujen ja suurimpien esineiden mitat, jotta tietäisin miten paljon tavarat vievät tilaa. Kaikkinensa laskutoimitus antoi tilavuudeksi n. 7,5 m³. Huonekalut ja suurimmat pahvilaatikot mahtuisivat siis kuutioon, jonka sivun pituus olisi suunnilleen parisen metriä.

Loppujen lopuksi minulla ei ole paljoa sellaisia isoja huonekaluja/esineitä. Suurin taitaa olla sohva, sitten tulee sänky ja kirjahylly. Pöydät menee melko nätisti kasaan, kun niistä irrottaa jalat mutta tuoleja on useampia, niin myös ne vievät jonkin verran tilaa. Tietysti nuo tavarat vievät luonnollisesti enemmän kuin tuon 7,5 kuutioita, koska kaikkia tavaroita nyt ei pysty laittamaan päällekkäin. Ehkä paremmin tilan tarve havainnollistuisi, jos laskisi tavaroiden kuljetuksessa vaatiman pohjapinta-alan. Luulisin, että silloin tilavuus kasvaisi lähemmäs kymmentä kuutiometriä. Pitää varmaankin käyttää joku ilta tuohon muuttokuorman mallintamiseen ja sen tilavuuden optimoiseen, niin osaisi sitten varata oikean kokoisen kuljetusvälineen ja pakata vielä sen oikein, jos se päivä joskus vielä koittaa.

Pitäisi vielä jotenkin arvioida myös muidenkin pikkutilpehöörien siirtoon tarvittava laatikkomäärä. Arvelisin, että keittiötavaroista saattaa tulla aika monta laatikkoa, samoin kaikista kirjoista, mapeista yms. irtotavaroista. Vaatepuolen uskoisin saavani mahtumaan ehkä isoon laukkuun ja pariin isompaan reppuun, sillä nuo kantovälineet pystyy yleensä survomaan tehokkaasti täyteen vaatteilla, joita nyt en muutenkaan omaa mitenkään hirveästi.

Olen myös katsellut talojen myynti-ilmoituksia netistä ja tein myös hakuvahdin. Näkeepähän etukäteen minkälaisia taloja on myynnissä ja mihin hintaan. Yksi asia pisti muuten silmään aika räikeästi muutamista asuntoilmoituksissa olleista kuvista. Monessa kohteessa oli tehty jonkinlaista pientä pintaremonttia hiljakkoin ja vähän näytti siltä, että niillä on yritetty vedättää hintaa ylöspäin. Ja vielä kun tapettien, laatoitusten ja maalattujen seinien värimaailmat olivat näitä nykyajan trendipellevärejä (mustaa, paskanruskeaa, harmaata tai jotakin räikeää), niin se teki näistä kohteista entistä luotaantyöntävämpiä. Monesti päällimäiseksi jäi ajatus, että tosiaanko jotkut asustaa noin yrjönväriseksi sisustetuissa taloissa. Mieluummin ostaisin vaikka jonkin hieman nuhjuisemman asuinpaikan ja remontoisin siitä itselleni mieleisen kuin ostaisin tuollaisen vastauusitun muotiyrjötyksen, joka olisi pakko remontoida oman viihtyvyyden vuoksi.

4 kommenttia:

Noomi kirjoitti...

Hah - yleensä nuo vastaremontoidut muotiyrjötykset ovat vielä kaiken hyvän lisäksi sangen huolimattomasti "remontoituja".

Olen aina ostanut aika pommikuntoisia asuntoja ja tehnyt niistä mieleni mukaisen. En ole maalannut seiniä yrjön väriseksi juuri sen takia, että niitä on sitten jälkeenpäin aika hankalaa myydä. Parempi pitää kaikki mahdollisimman neutraalina, niitä trendijuttuja voi sitten käyttää tyynyissä ja muissa irtaimistoissa.

Ihmisen on ihan hyvä välillä muuttaa, siinä pakosta joutuu vähän taas muuttamaan perspektiivejään kun joutuu pois mukavuusalueelta joksikin aikaa.

Urpo Turpo kirjoitti...

Juu, neutraalit värit on hyviä, koska ne eivät hypi silmille. Tosin minä en niitä trendivärejä huolisi edes niihin sisustustyynyihinkään.

Noomi kirjoitti...

:D Se ei sinällään yllättänyt:D Mutta ei siinä ole sinällään mitään ihmeellistä, koska värit vaikuttavat ihmisiin eri tavalla. Itse aina ihastun väreihin kaupassa ja sisustuslehdissä sekä toisten kuvissa, mutta loppujen lopuksi hankin kotiini lähinnä neutraaleja, vaaleita ja harmonisia sävyjä. Tulee rauhallisempi olo. Keväisin ja kesäisin tosin haluan jotakin piristystä - joten saatan sitten ostaa vaikka värikkäämmän sisustustyynyn tai viltin.

Urpo Turpo kirjoitti...

Mahtaako olla jo iso kasa erivärisiä vilttejä ja tyynyjä, jos joka kevät/kesä sellaisen on hankkinut...? :)