28.7.2014

Ohi on

Seksittömyys nimittäin, siitä raporttia kirjoituksen lopussa. Ohi on lomakin. Olin reilu kolme ja puoli viikkoa kotonakotona ja viimeisen puolikkaan viikon vietin asunnollani palailemalla taas arkirutiinien pariin. Ihmeen nopeasti ne rutiinit tulevat takaisin, sillä oikeastaan jo heti ensimmäisenä iltana täällä oli jo taas sama meno ennallaan kuin aikaisemminkin. Sinällään huvittavia nuokin rutiniit. Kotonakotona teen jotkin samat asiat aivan eri tavalla mitä täällä omalla asunnolla. Luulisi, että ne tulisi tehtyä samalla tavalla joka paikassa mutta eipä näytä niin olevan.

Ensimmäinen lomaviikko oli kelien puolesta hieman onneton, kun oli niin sateista ja viileää. Melkein koko viikko meni sisällä vanhoja aikakausilehtiä lukiessa ja tv-sarjoja töllätessä. Onneksi kuitenkin sitten säät lämpeni ja sateet väheni, niin tuli oltua sitten paljon enemmän ulkona kaikenlaista sekalaista pikkupuuhaa puuhaillen. Asunnollekin oli "mukava" palata helteisen loman jälkeen. Nestepatsas seinällä olevassa lämpömittarissa oli noussut uusiin ennätyskorkeuksiin eli 29 asteeseen. Ikkunoiden ja ovien availu ei ole tuottanut asiaan mitään muutosta, kun ulkona on yhtä kuuma ja ei tuule juuri yhtään. Yöksikään ei oikein ole pystynyt jättämään mitään auki nukkumisrauhan takia, kun kaduilta kuuluu autojen pörinää ja idioottien mölinää.

Eipä tässä ole juuri muutakaan voinut tehdä kuin koomata nämä viimeisimmät päivät. Kuvittele sellainen ilman paitaa oleva lihaksikas ja hiestä kostea oleva vartalo makoilemassa sohvalla sanomalehteä naaman edessään heiluttaen, se kuvaa aika hyvin minun viimeisten lomapäivien aktiiviteettiä. Tietokonetta ei ole huvittanut avata juuri lainkaan, kun sekin pukkaa kuumaa ilmaa huoneseen. Kuntoilu on jäänyt myös melko vähäiselle liiallisen "soossin" pukkauksen vuoksi. Uimassakin olisi ollut mukava käydä mutta sekin on yksinäiselle hieman ongelmallista ihmisiä tursuavilla rannoilla. Ei huvittaisi oikein jättää tavaroitaan ja avaimia yksikseen lojumaan pitkäkyntisten armoille sillä aikaa, kun itse on järvessä pulikoimassa.

Ensimmäinen lomanjälkeinen työpäiväkin on jo pulkassa. Toisin kuin viime vuonna, nyt v-käyrä ei noussut päivän aikana juuri oikeastaan ollenkaan. Päivä oli sopivan kevyt, kun lueskeli loman aikana saapuneet sähköpostit, teki muutaman pikkuhomman alta pois ja hahmotteli vähän tulevia tehtäviä. Oikein sopivan löysän veltto aloitus näin alkuun ja mikäs siellä oli istuessa, kun ilmastointikin laski lämpötilan sopivalle tasolle. Tästäpä sitä voi taas käynnistellä arkea ja odotella syksyn viileneviä ilmoja.

Mitäs ihmeen pervoja täällä vielä pyörii lopputekstejä lukemassa? Ei täällä mitään seksiin viittavaa ole, menkää kotiinne siitä!
Puijasin, sama linja jatkuu seksittömyyden osalta.

2 kommenttia:

Noomi kirjoitti...

Same old same old - lomalta paluu -fiiliksiä täälläkin...

Urpo Turpo kirjoitti...

Jepjep