10.11.2011

Hiuksia halkomassa ja tikulla silmään

Väkivaltaisesta otsikosta huolimatta tällä kertaa on tarjolla hieman kevyempää hömppätekstiä. Aikaisemman kirjoituksen ja niitä seuranneiden kommenttien pohjalta ajattelin taas avata aivoituksiani. Kommenttiosiolla tuli keskustelua siitä, miksi nyt joku toinen hiusten väri miellyttää enemmän kuin toinen. Eli ensin sitä hiusten halkomista...

Etsiskelin netistä joitakin kuvia esimerkin vuoksi, jotta lukijat voisivat hahmottaa, mikä minun silmää miellyttää (kuvat siis nykäisty jostain, eivät ole minun ottamia tai omistuksessa).







Englanniksi tuo väri on auburn ja vapaasti suomennettuna punertavanruskea. Jos nuita kolmea kuvaa laittaa hiusten värien mukaan paremmuusjärjestykseen, niin huonoin on ylimmäisenä ja paras alimmaisena. Ja ei tuo huonoinkaan ole missään nimessä mikään "huono" väri, sekin hakkaa kaikki blondi- ja muut sellaiset jonninjoutavat värit kirkkaasti 10-0.

Ihan näin muuten vain aiheesta poiketen. Minua on aina häirinnyt mahdottomasti tuo Julia Robertsin suu/huulet. Parhaiten se on nähtävissä juuri tuosta toisesta kuvasta. Mielestäni hänellä on jotenkin luonnottoman leveä suu, aivan kuin se näyttäisi menevän kasvojen toisesta äärilaidasta toiseen äärilaitaan. Mutta se siitä...

Miksi sitten tuollainen punertavanruskea vetoaa minuun? Hankala kyllä sanoa. Etsiskelin aikani kuluksi netistä juttua hiusten väreistä ja tämän Wikipedia-artikkelin mukaan tuota punertavanruskeaa väriä tapaa eniten Pohjois- ja Länsi-Euroopassa. Että lieneekö sitten takana geenien vetoa toisiin samanlaisiin geeneihin ja siksi minusta tuo väri on miellyttävä. Toisaalta mietityttää sitten miksi nuo blondit ei säväytä niin paljoa vaikka niitäkin esiintyy yleisimmin juuri Pohjois- ja Itä-Euroopan osissa.

Jos muutaman sanan sanon vielä hiusten pituudesta... Sekin vähän riippuu henkilöstä, joillekin sopii hiukan lyhyemmät ja toisille pitemmät hiukset. Pitemmät, jonnekin olkapään tasalla tai siitä yli yltävät hiukset kylläkin vievät voiton. Onhan se toisaalta osoitus siitä, että nainen on hyvin ravittu ja terve, jolloin mahdollista jälkikasvua ajatellen tilanne on hyvä. Mutta entäpäs sitten nämä lyhyeksi kynityt kanat? Ne nyt taas ei ole mistään kotoisin, eihän ne edes enää näytä naisellisilta. Kuvitelkaapa vaikka huviksenne Pekka Puupään tormakka vaimo Justiina (Siiri Angerkosken näyttelemänä) lyhyillä hiuksilla varustettuna. Tai ei, eipä tarvitsekaan kuvitella, tässä on kuva:



Joudun töissä välillä katselemaan lähes yksi yhteen tuollaista tapausta ( - kaulin), niin siinä ei kyllä ole itku kaukana. Pitikin olla nuorena tyhmä ja valita sellainen ala, jossa ei ole paljoa naisia. Ja jos joku naispuolinen eksyy tälle alalle, niin nekin harvat tapaukset ovat kuin riihen seinästä revittyjä, ja vielä pohjoisen puolelta.

Ja vihdoin päästään siihen toiseen asiaan eli nyt tikulla silmään... Silmien värissä minulle ei nyt niin ole tuollaisia fiksaatioita mitä hiusten värissä. Ruskeat silmät on ihan kivoja, varsinkin sellaiset kirkkaat tai vaalemmat, tuossa alemmassa Julia Robertsin kuvassa näkyy mallia vähän sellaisesta. Mutta niilläkään nyt ei ole niin väliä, jos hiukset ovat vain nuo punertavanruskeat. Kaikkein paras hius-silmäväriyhdistelmä olisi kyllä tuo punertavanruskea hieman tummana ja silmät kirkkaan smaragdinvihreät. Oikein huokaisuttaa, kun ajatteleekin sellaista... Ei vain taida tuon värisiä silmiä olla olemassakaan, jos niitä piilolinssejä ei lasketa.

Loppuun esitän vielä yhden pyynnön... Jos sinulla, tai jollakin kaverillasi, on tuollaiset kivanväriset hiukset/silmät, niin hymyile, ota niistä kuva ja lähetä se sähköpostilla piristämään mustaa mieltä. Postiosoite löytyy profiilista ja kuvia ei tulla julkaisemaan yhtään missään.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämähän on mielenkiintoista:) On oikeasti tosi kiva huomata, miten erityyppisiä mieltymyksiä ihmisillä on. Minusta se on ilmiönä todella kiehtovaa:)

Muuten, minun mielestä tuo kuvailemasi hiusväri on oikeasti punainen. Vain syvemmän punainen kuin mitä esim. luonnostaan punahiuksiset suomalaiset yleensä omaavat.

Esimerkiksi itse ruskeahiuksisena en pystyisi saamaan tuollaista hiusväriä aikaan muutoin, kuin ensin vaalentamalla ja sitten punaisella värjäämällä. (Jos sittenkään). Toisaalta taas ystävälläni, jolla oli lapsena täysin vaaleat hiukset, niin hänen hiuksensa muuttuivat vanhemmiten ensin ns. "maantienvärisiksi" ja siitä hieman punertavaksi. Värjäämällä hän sitten on saanut lähes tuon alimman kuvan hiusvärin aikaan.

Eli pointtini oli se, että tuo hiusväri on lähempänä pohjaväriltään vaaleaa kuin tummaa. Itse pidän tuon värisiä hiuksia punaisina. Erittäin hyvänä punaisena kylläkin:)

Tässä muuten kuva punahiuksisesta naisesta vihreillä silmillä, tarkoititko jotain tämäntyylistä?

http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/MaureenOHara

Noomi

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin - ja nuoremmasta näyttelijäkaartista Emma Stonella on vihreät silmät ja punertavan ruskeahkot hiukset :) Ja onhan se nätti muutenkin.

Tykkäsin kovasti ainakin elokuvasta crazy stupid love, jossa se oli mukana - tosin ihan kyllä eri syistä kuin Emmasta:)

-Noomi

Urpo Turpo kirjoitti...

Niinpä niin... Olisihan sen voinut melkeinpä arvata, että keskustelu näistä väreistä lähtee lapasesta jo heti ensimetreillä. Jos minun mielestä joku näyttää punertavanruskealta niin toisesta se näyttää jo punaiseilta. Mutta koska olen tämän blogin yksinvaltias, niin sanon, että tuon väriset hiukset ovat punertavanruskeat ja kaikki muut ovat mielipiteineen aivan väärässä.

Nuista kahdesta mainitusta näyttelijästä tuota minun ihannetapausta enemmän ehkä muistuttaa tuo Emma Stone. Itse taisin nähdä hänet ensi kertaa elokuvassa Easy A. Täytyy varmaankin tuo toinenkin elokuva kaivella esille jostain ja katsella se huokausten kera. Hänellä kun söpöyskerrointa nostaa vielä hieman nuo pisamat. Tosin hänen silmien väriä en ihan äkkiä sanoisi vihreäksi, minusta ne enemmän näyttävät harmailta, tai harmaanvihreiltä.

Että otapa näistä väriasioista sitten selvää.

Noomi kirjoitti...

:) :) Joo - minä arvasin jo melkein, että olet tuota mieltä näistä väreistä ja Emmasta.

En vaan voinut vastustaa tuota hiusten halkomista:)

Mutta se Emma löytyy monesta muustakin leffasta. Se on aika hauska näyttelijä:)

Urpo Turpo kirjoitti...

Joo - minä arvasin jo melkein, että olet tuota mieltä näistä väreistä ja Emmasta.

Ja kohta varmaan osaat aina arvata mikä on aina seuraavan kirjoitukseni aihe... ;)