Hajatelmia

Palataanpas aiheeseen, jonka pintaa raapaisin hieman aikaisemmassa kirjoituksessa. Eli nyt epämääräisiä hajatelmia suhteestani vanhempiin.

Tuota aikaisempaa kirjoitusta kirjoittaessani olin hieman kyrsiintynyt toiseen vanhemmistani, tarkemmin sanottuna hänen käytökseensä. Ensin hieman taustaa mistä tuo minun ärsyyntyminen lähti... Tämä vanhempani olisi halunnut lähteä harrastamaan harrastustaan, jota myös minäkin harrastan, ja pyysi minua mukaansa, koska yksin se ei olisi onnistunut. Sillä hetkellä minua ei juuri se aktiviteetti kiinnostanut ja en halunnut lähteä, jonka takia hänkään ei sitten päässyt harrastuksensa pariin. Tästä vanhempi otti herneitä nenäänsä, juputti asiasta minulle ja lähti omiin oloihinsa.

Minä koin tuon tilanteen siten, että koska hän ei päässyt harrastamaan, niin minusta tehtiin syyllinen, koska en halunnut tehdä hänen tahtonsa mukaan. Tämä oli yksi syy miksi minua alkoi pänniä. Jonkin ajan kuluttua vanhempi taas oli niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja oltiin taas niin normaalia. Tämä taas lisäsi entisestään minun ketutusta.

Jaa miksikö? No se on hieman hankala selittää mutta yritetään... Ensinnäkin olin jo siis valmiiksi ärsyyntynyt ja silloin lisä-ärsytykseen ei tarvita paljoa. Toisekseen, vanhempi itse suuttuessaan lähti omiin oloihinsa purkamaan suuttumustaan. Ja kun myöhemmin hän käyttäytyi kuin mitään ei olisikaan tapahtunut minun ollessa vielä suuttunut, koin että minun suuttumuksella ei ollut mitään merkitystä. Itse hän sai suuttua, mutta minun tunteeni ikäänkuin "sivuutettiin".

Kuulostaa hölmölle ja sekavalle? Ei se mitään, niin minustakin. En ole kovin ekspertti selittämään näitä asioita. Mutta kuitenkin... Tuonkaltaisia tilanteita on ollut paljon aikaisemminkin ("en halua tehdä jotakin", "jäkätijäkätijäkätijäkjäk, olet syyllinen"). Huomautettakkoon, että nuissa tilanteissa ei ole ollut kyse mistään siivoamisesta, roskien ulos viemisestä tai vastaavista kodin askareista.

Tulipahan näitä ajatuksia pyörittäessä mieleen pienten lasten kasvatukseen liittyvä vinkki vanhemmille. Vinkki kuuluu näin... Jos haluat lapsen tekevän jotakin ja hän kieltäytyy, kysy häneltä miksi hän kieltäytyy. Älä ala heti syyllistämään lasta siitä, ettei hän tehnyt jotakin mielesi mukaan. Ehkä lapsella on mielessään jotakin, joka arvelluttaa häntä ja hän vain tarvitsee vanhemmaltaan tukea.

Hmm... Oikestaan tuo on aika kuningasajatus itseni ymmärtämiseksi. Kun muistelen ja mietin lapsuuttani, niin minulta ei ole oikeastaan koskaan kysytty sitä, miksi en ole halunnut tehdä jotakin. Eli minut ja minun ajatukset on kokonaan syrjäytetty ja kaiken lisäksi minua on syyllistetty käytökseni vuoksi.

Tähän asiaan täytyy näköjään palata seuraavassa kirjoituksessa...