Kommenttien kommentoimista, osa 1

Aikaisempaan kirjoitukseen tuli muutama kommentti ja pitää tässä nyt hieman tuolta pohjalta raapustaa taas ajatuksiaan ulos...

UT, oletko nyt ihan tosissasi päättänyt hautautua sinne omaan poteroosi, ettet vaan vahingossakaan tulisi huomatuksi jonkun toimesta ;) Minua alkaa suuresti epäilyttämään halusi ylipäätään tutustua kehenkään.

Potero... Ja pah! Poterovaihe on jo ohitettu aikaa sitten. Poterosta on jo kehittynyt kunnon betonibunkkeri, jossa on pieni kurkistusreikä. Siitä reijästä tähystelen aina ulos, ja jos joku liikkuu bunkkerin lähellä, niin ensin pyyhkäistään napakka varoitussarja KvKK:lla. Tämän jälkeen vasta kysellään, jos enää ylipäätään on ketään, jolta kysellä. Mutta kuitenkin... Onkohan minussa havaittavissa hieman jakomielitautisuutta. Kun toisaalta olen tällainen erakko, joka haluaa pysytellä omissa oloissaan, mutta taas toinen puoli minusta haluaisi olla kaikkien tuntema hyvä tyyppi. Varjossa mutta kuitenkin ohjailemassa sätkynuken lankoja...

Osaat kyllä puhua, koska osaat sen taidon täälläkin.

Minusta kyllä puhuminen ja kirjoittaminen ovat hieman eri asioita. Puhuminen ei ole minulle kovin helppoa. Tai siis kyllähän se puhuminen onnistuu mutta sen puheen sisällön tuottaminen onkin asia erikseen. Varsinkin työpaikalle olen usein huomannut, etten osaa oikein muotoilla sanojani oikein. Monesti saa selittää ja selittää etsien oikeita sanoja mutta siitäkin vielä huolimatta sanomani asia voidaan ymmärtää väärin. Näin on käynyt useammin kuin pari kertaa.

Ei sen puoleen, ei tämä kirjoittaminenkaan aina niin helppoa ole sellaiselle, joka kouluaikaan sai äidinkielen ainekirjoituksista tuskin koskaan seiskaa parempaa arvosanaksi. Päässä voi pyöriä joku ajatus, sitten sen yrittää kirjoittaa ylös ja kuitenkin sitä tuotosta lukiessaan tulee monesti ajatelluksi, että "en minä tätä näin halunnut, ajatuksissa se kuulosti paljon paremmalta". Pienenä paljastuksena... Tätäkin kirjoitusta on yritetty raapia kasaan monen illan aikana.

Kaatopaikka on harhaanjohtava nimi tälle blogille. Ei tämä mitään kaatopaikka-kamaa ole.

Minusta tuo kaatopaikka-nimitys kuvaa erittäin hyvin tätä blogia ja sen tarkoitusta. Näen sieluni silmillä miten kaatopaikalla roska-auto peruuttaa peruutusvaroittimen piipittäessä roskakummun päälle, avaa takaluukun ja purkaa sieltä jätteet jätekasaan, jonne ne lopulta hautautuvat. Ennen jätteiden hautautumista lokit voivat vielä käydä riepottelemassa jätteitä sinne tänne ja ruikkivat paskaa ympäriinsä, jos sopivaa syömistä ei löydy.

Ja mitä kukin asia tuossa näkemyksessäni tarkoittaa:

Jäteauto: minä
Jätteet: minun ajatukset
Jätekumpu: blogi
Lokit: blogin lukijat
Lokin ruikkimat paskat: lukijoiden kommentit

Ja tätä ei sitten tosiaankaan ole tarkoitettu vakavasti otettavaksi... ;)

Sinua vaivaa erakkoluonne, josta on valitettavasti jossain määrin päästävä eroon, jos haluat naisen elämääsi. Muuten saat muuttaa tämän blogin nimeksi luolamies.

Tässä viime aikoina olen vähän miettinyt erästä asiaa, joka liittyy tuohon erakkoluonteeseen... Olen hieman kyseenalaistanut tätä omaa ongelmaani. Olen miettinyt onko se ylipäätään edes oikea ongelma vai vain minun ominaisuus, joka näyttää ongelmalle, jos sen rinnalle laitetaan muita ihmisiä ja heidän sosiaaliset suhteensa. Vai olenko sittenkin vain luonteeltani hyvin erakkomainen, joka viihtyy erinomaisesti omissa oloissaan. Tätä seikkaa kyllä puoltaa se, että vaikka joskus tunnen itseni yksinäiseksi, niin en kuitenkaan ole milloinkaan hakenut tuohon tilanteeseen kovinkaan aktiivisesti muutosta. Tähänkin saakka olen tullut toimeen hyvin vähillä ihmissuhteilla ja nuo pahimmat yksinäisyyden ”puuskat” ovat olleet ohimeneviä. Ehkä olenkin vain ihminen, joka Gaussin kellokäyrällä sijaitsee aivan käyrän laitamilla, jolloin sieltä katsottuna kaikki muut ihmiset verkostoineen näyttävät paljon erilaisemmilta verrattuna omaan tilanteeseen. Ja tarvitseeko tuosta erakkoluonteesta ylipäätään päästä eroon?

Hmm... tähän väliin on nyt pakko tehdä hieman lyhyttä yhteenvetoa aikaisemmin tapahtuneesta

1) Olen havahtunut siihen, että minulla on jonkinlaisia vaikeuksia sosiaalisessa elämässä.
2) Olen yrittänyt ratkaista ongelmaa käymällä terveydenhuollon pakeilla.
3) Nyt kyseenalaistan sen, onko tämä ongelma edes ongelma.

Eli vielä lyhyemmin tiivistettynä

1) Havahtuminen
2) Korjaavat liikkeet
3) Kyseenalaistaminen

Mikähän mahtaisi olla seuraava vaihe tuossa listalla? Nyt kyllä tuli sellainen tunne, että tarvitsisi hieman lukea aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, jotain itsetutkiskeluoppaita tai vastaavia.

Anteeksi tylyyteni, mutta uskon sinun kestävän tämän. Tässä ei nyt pään silitys auta, vaan on otettava järeämmät keinot käyttöön, eli ns. pakotettava sinut sieltä poterosta ihmisten ilmoille:):):)

Tuo poterosta bunkkerista ulostulo ei tapahdukaan ihan helpolla. Siihen varmaan tarvittaisiin pistooli otsalle, että lähtisin jonnekin ihmisten ilmoille. Tai jos nyt ei aivan pistoolia niin hinausauto kuitenkin, joka saa vedettyä minut perässään ulos. Itse täältä neljän seinän sisältä tuskin tulee lähdettyä milloinkaan.

Niin - ja salaatti ei maistu miltään, koska ei miltään maistuu salaatilta.

Tämä oli kyllä niin hyvin sanottu, että tästä pitää myöntää Noomille Vuoden Kehäajattelija -palkinto. Onnea palkinnon saajalle!