25.5.2011
Sanoja
Tänään töistä tullessa panin merkille yhden jutun työpäivästä. Puhuin varmaan alle kymmenkunta sanaa koko työpäivän aikana. Nuokin puhutut sanat olivat lähinnä huomenen toivotuksia ja moikkailuja. Ei tuo sentään vielä ennätys ole. Kun olin ensimmäistä kesää tuossa työpaikassa niin parin päivän aikana puhuin yhteensä kolme sanaa. Kaikki sanat olivat tuolloin huomenen toivotuksia. Tuolloin se oli kyllä aika helppoa sillä lomakausi oli juuri menneillään ja toimistolla ei ollut väkeä juuri lainkaan, tänään siellä sentään pyöri väkeä ihan normaalisti. Täytyy ottaa tavoitteeksi sellainen, että on jonkun päivän ihan hiljaa eikä puhu sanakaan. Tavoite on aika kova mutta ei suinkaan täysin mahdoton. Tuon onnistuakseen muutamien henkilöiden pitäisi olla poissa tai sitten jotenkin heitä pitäisi vältellä vaikka menemällä pöydän alle piiloon jottei tarvitsisi moikkailla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
11 kommenttia:
Kuulepas nyt. Tuo sinun tilanne ei kyllä tule ollenkaan paranemaan tuolla tavoitteella. Nyt lusikka kauniisen käteen ja väännät vaikka tikusta asiaa jonkun kanssa.
Se on aivan helppoa - ihan sama, että kiinnostaako sinua mitä ne toiset sanovat, mutta kunhan olevinaan osallistut johonkin keskusteluun. Ajattele sitä siltä kannalta, että se on vähän niinkuin salaatin lehtien syömistä. Se on terveellistä ja tarpeellista, mutta ei maistu miltään.
Eli - seuraavan kerran, kun tapaat jonkun kahviautomaatilla, kysyt vaikka, että miltä muuten tuo vaihtoehto maistuu, oletko kokeillut. Tai keksit päästäsi jonkun teknisen speksin, jonka muka haluat tietää siihen kahviautomaattiin liittyen, ja kysyt siltä toiselta, että tietääkö se. Tai ihan mitä vaan. Niin - ja älä turhaan vaivaudu kysymään näitä asioita toisilta miehiltä, kysy niitä naisilta. (No- ei ehkä kannata kysellä niitä teknisiä speksejä, mutta vaikka sitä, että tietääkö toinen, että mitä muuten se maidoke oikein tarkoittaa, kun sinulle se on epäselvää jne jne.).
Ihan sama, vaikka se toinen osapuoli vastaisi vaan yhdellä sanalla, mutta kun jatkat tuota taktiikkaa asiasta kuin asiasta päivästä toiseen, huomaat kyllä, että ne muutkin alkaa puhumaan takaisin sinulle.
Eräs ihminen kerran antoi minulle hyvän vinkin liittyen toisiin ihmisiin ja keskusteluihin. Nimittäin sen, että yleensä ihmiset tykkäävät puhua itsestään, ts. kertoa jotain elämästään. Eli aina voi kysyä toisesta jotain, jos ei itse keksi mitään sanottavaa. Kuten että onko jo kesälomasuunnitelmat valmiina. Siitä se keskustelu lähtee.
Nyt pois tuo luolamies moodi. Asap!
Ensimmäiseksi... Kyllä ne salaatinlehdet maistuvat enemmän salaatille kuin ei millekään.
Toiseksi... Toimistolla ei ole kahviautomaattia.
Ja kolmanneksi... En juo kahvia. Enkä teetä.
UT, oletko nyt ihan tosissasi päättänyt hautautua sinne omaan poteroosi, ettet vaan vahingossakaan tulisi huomatuksi jonkun toimesta;) Minua alkaa suuresti epäilyttämään halusi ylipäätään tutustua kehenkään.
Piikittelen tässä sinua nyt hieman, koska tuo tuommoinen peli ei nyt vetele ollenkaan, jos mielit muuttaa elämääsi sosiaalisemmaksi nykyisestä.
Juo vaikka maitoa, tai vettä, mutta joku siellä kyllä kahvia ja teetä ihan varmasti juo. Lyöttäydyt sitten niiden kanssa samaan aikaan kahvitauolle. Osaat kyllä puhua, koska osaat sen taidon täälläkin.
Ensin harjoittelet tutuissa ympyröissä ja sitten siitä väljemmille vesille. Mars pois sieltä luolasta mököttämästä nyt.
Kaatopaikka on harhaanjohtava nimi tälle blogille. Ei tämä mitään kaatopaikka-kamaa ole. Sinua vaivaa erakkoluonne, josta on valitettavasti jossain määrin päästävä eroon, jos haluat naisen elämääsi. Muuten saat muuttaa tämän blogin nimeksi luolamies.
Anteeksi tylyyteni, mutta uskon sinun kestävän tämän. Tässä ei nyt pään silitys auta, vaan on otettava järeämmät keinot käyttöön, eli ns. pakotettava sinut sieltä poterosta ihmisten ilmoille:):):)
Niin - ja salaatti ei maistu miltään, koska ei miltään maistuu salaatilta.
-Noomi
D'oh! Ehkä tästä pitäisi ymmärtää, ettet kaipaa neuvoja, mutta...noh, neuvo tämä ei olekaan, ennemminkin vain haluan jakaa kokemukseni.
Tilanteesi kuulostaa todella tutulta. Opiskeluaikainen koulupäiväni olisi hyvinkin voinut sisätää tasan 3 kolme sanaa. En yritä väittää että tietäisin tilanteesi tai tahtosi sinua paremmin. Omalla kohdallani olen kuitenkin huomannut, että kun tarpeeksi kauan peilaa itseään vääristävästä peilistä, siihen kuvaan alkaa uskoa. Huomaamattaan alkaa myös "toteuttaa" sitä kuvaa, ja jopa puolustaa.
Se, että kenelläkään ei tuntunut olevan asiaa minulle, teki minusta kaikella tapaa turhan. Itse tiesin olevani tärkeä, mutta koska muut eivät sitä selvästikään huomanneet, oli se yhtäkuin olisin ollut turha. En koskettanut kenenkään päivän kulkua hyvässä tai pahassa. Muualla olin tavallista elämää elävä ihminen, mutta koulussa olin kuin kuplassa. Lopulta siitä tuli tehtävä, suojella sitä kuplaa. Kulkea läpi päivästä niin, että kenelläkään ei ollut oikeutta sitä rikkoa.
Tämän olen tajunnut vasta nyt myöhemmin yrittäessäni selvittää, missä meni vikaan. Huomaan kuinka siihen kuplaan on edelleen niin helppo solahtaa. Ja niin tulee myös tehtyä toisinaan. Tiedän siis, miltä tuntuu kuulla toisilta neuvoja, jotka heidän mielestään kuulostavat niin yksinkertaisilta. Ja miltä tuntuu tietää, että minulle itselleni se on kaikkea muuta kuin sitä.
Kuitenkin, pidit neuvoista tai et, meitä on täällä, joita sinun ajatuksesi (ja sen kautta elämäsi) tavalla tai toisella koskettaa. Sinäkään et ole siellä aivan yksin. Meitä on "täällä" jakamassa nämä ajatukset - olkoonkin se virtuaalista. Mutta se lasketaan. Miksi muuten me täällä pyörisimme toistemme pohdintoja vahtaamassa? :)
Jään odottamaan kyynistä kommenttiasi, ethän petä minua nyt? :D
Ei ei ei... En minä nyt ala...
Jokainen tähän postaukseen tullut kommentti on pitempi mitä tuo minun alkuperäinen postaus. Ei luolamiehellä riitä aivokapasiteetti käsittelemään ja ymmärtäämän näin pitkiä kirjoitelmia (saati sitten jos yrittäisi vastata näihin jotakin järkevää).
Näiden kommenttien perkaamisessa meneekin sitten pitempään...
*hajoaa pitkiin kommentteihin*
Hei, UT. Anteeksi tylyt ja liian pitkät kommenttini. Rippu on oikeassa. Useimmiten lähtiessä neuvomaan toista tulee lähinnä lauottua tyhmiä itsestäänselvyyksiä.
(Vaikka minä kyllä tarkoitin omani ironisella huumorilla höystetyksi hyväntahtoisuudeksi, mutta ei se oikein näin kirjoittaen toimi, varsinkin kun se on vaikeaa livenäkin).
POintti kuitenkin on, että tarkoitan hyvää.
Noomi, älä suotta pyytele anteeksi. Ei kommenttisi tylyjä olleet (kuten myös Rippu) ja pitkiäkin kommentteja on mukava lukea. Näkeepähän, että on saanut jossakin toisessa henkilössä edes pientä liikettä aikaan, vaikkapa vain siellä aivoissa ja näppäimiä painelevissa sormissa. Ja ainahan näistä kommenteista jotakin uutta ajattelemisen/kirjoittamisen aihetta saa.
Minulla tahtoo olla sellainen tapa, että omissa kommenteissani liioittelen asioita ja lisään niihin hieman ylimääräistä "draamaa", niin se voi antaa hieman väärää kuvaa. Ymmärrettävästi se on erittäin vaikeaa erottaa näin kirjoitettuna... ;)
Mutta kaikesta huolimatta, kommentteja otetaan edelleenkin vastaan. :)
Hah - ehdin jo lähettää uuden toiseen kirjoitukseesi, ennenkuin edes huomasin, että lupasit ottaa niitä vielä vastaan...
Olen (k)arjalainen hölösuu. Sitä ei noin vaan tukitakaan.
Mutta siis se kai sen kirjoittamisen pointti on, että niitä asioita hieman suurentelee. Suurentelemisesta ja draamasta huolimatta, olen sitä mieltä, että aihetta huoleen kuitenkin on. Edelleenkin.
Parempi karjalainen hölösuu kuin pohjalainen mölösuu (itse en ole kumpaakaan).
Minkäslaisia ne pohjalaiset mölösuut on? Minä tiedän vain kierot savolaiset ja hitaat hämäläiset. Molemmat aiheuttavat minulle päänsärkyä:)
No kuten jo aiemmasta kommentistani saattaa päätellä niin mölöjähän he ovat. Itseään täynnä olevia egoilijoita, jotka ovat aina ensimmäisenä päätään aukomassa vaikka ei olisi edes asiaa sanottavana. Ja niiden omakehua ei jaksa kuunnella pätkääkään.
Lähetä kommentti