Kosketuksesta

Joskus aikaa sitten jäi mieleen Neiti H:n kirjoitus miehen yksinäisyydestä. Pitemmän aikaa on ollut ajatuksissa kirjoittaa hieman tuosta asiasta joten tässäpä nyt kirjoitusta aiheesta (lainaukset siis tuolta Neiti H:n blogitekstistä).

Jos siis katsoisimme yksinäisen miehen elämään, niin paljonko siellä todella on kosketuksia, läheisyyden ilmaisemista.

Katsoessani elämääni en näe oikein yhtään kosketuksia enkä läheisyyden ilmaisemista. Jos laskuista jätetään pois kaikki kättelyt, sukulaisten tapaamisten yhteydessa tapahtuvat halaamiset ja tämän tyyliset kosketukset, niin mitään muuta ei jää jäljelle. Edellisen kerran kun olen saanut kosketella toista ihmistä läheisyyden merkeissä niin tästä taitaa olla aikaa jo kohta kahdeksan (8) vuotta (mikäli en mennyt laskuissa sekaisin). Voidaankin sanoa, että kosketusta ei ole ollenkaan. Piste.

Uskon myös, että etenkin miehillä tuo pitkään jatkunut yksinäisyys (sinkkuus) luo myös helposti tarpeettomuuden tunnetta. Siis elämässä voi kaikki asiat olla kunnossa, on työpaikka ja rahaa, mutta kukaan ei silti tunnu tarvitsen ”juuri minua”. Tarpeettomuuden tunne onkin yksi raskaimmista tunteista kantaa. Jos minua ei kaipaa kukaan, ei tarvitse… mitä merkitystä minulla sitten on?

Kuten olen jossain aikaisemmassa kirjoituksessani maininnut, niin olen ollut yksin koko koko ikäni eikä minulla ole mitään seurustelukokemuksia tai vastaavia. Sen ainoan kerran kun nainen on ollut kainalossani niin muistan vieläkin sen tunteen/ajatuksen, joka minulle tuli sinä hetkenä mieleen. Ajatus oli "tätä varten minä olen olemassa". Koin sen silloin mielessäni aika vahvasti, siksi kai se on jäänyt nuin hyvin mieleen.

Asunto on, rahaa on, työpaikka on. Tosin tuo viimeinen nyt ei ole enää niin varmalla pohjalla mitä se oli aikaisemmin. Työpaikalla on annettu potkuja ja lomautuslappuja sataa vasemmalle ja oikealle, itse olen kuitenkin vielä (onnekkaasti) välttynyt nuilta toimenpiteiltä... Ihmissuhteet, niitä ei ole. Ja se kyllä saa tuntemaan itsensä tarpeettomaksi. Päivisin ajan vie työt, iltaisin ei ole mitään. Tuntuu vain, että olen täällä maksamassa veroja ja tekemässä töitä, mitään muuta iloa minusta ei taida olla.

Nykyään kun on tuo naamakirja niin sieltä on tullut joskus katseltua peruskoulun aikaisia naamoja, joiden kanssa olin samalla luokalla. Huomaa tuo käyttämäni ilmaisu nuista ihmisistä, en sano heitä luokkakavereikseni. Siihenkin on jonkinlainen selitys mutta siitä taidan kirjoittaa joskus toisella kertaa etten eksy nyt aiheesta. Mutta asiaan... Naamakirjan profiilikuvissa monilla on näkynyt siinä pieni lapsi. Se saa jotenkin minut tuntemaan, että olen jämähtänyt paikalleni ja muut ovat juosseet karkuun elämässä hyvin paljon. Voisi varmaan sanoa, että heillä on jo reilusti yli kymmenen vuoden etumatka minuun nähden ja minä en ole saanut aikaan yhtään mitään.

Syy siihen miksi mies on haavoittuvaisempi on siis siinä, että yksinäisellä miehellä ei juurikaan ole mahdollisuuksia purkaa hellyydentarvettaan kehenkään ilman naista. Mies siis tarvitsee siihen naisen ja yleensä naisen, johon hänellä on intiimi suhde. Jos miehellä ei ole naista, niin silloin hän kyllä varmaankin on yksinäisempi kuin yksinäinen nainen. En usko, että tarpeemme juuri eroavat sukupuolesta riippumatta ja juuri siksi, se kylmä ja jokseenkin kova maskuliininen maailma eristää miehet helposti myös erittäin yksinäiseen maailmaan, jossa ei ole kosketuksia.

Mitäpä tuohon voisi enää sanoa... Nuiden sitaattien kirjoittaja on kyllä ymmärtänyt asian erittäin hyvin, tuskin olisin itsekään osannut kirjoittaa aiheesta näin valaisevasti vaikka olen itse aiheen "keskipisteessä"... Kunpa muutkin ymmärtäisivät asian yhtä hyvin... Ajatukset ovat jo taas ihan sekaisin. Ajatuksiin tulee jatkuvalla syötöllä pieniä asioita mistä pitäisi kirjoittaa mutta ne kerkeävät kadota mielestä juuri kun ovat sinne putkahtaneet. Noh, pitää muistella niitä sitten toisella kertaa. Taidan lopetella ja mennä nukkumaan, jotta jaksaa taas herätä kylmään huomiseen...

Päiväkirja

Sattuipa erästä mainosläpyskää lukiessa silmään eräs kirja, nimeltään Panopäiväkirja. Kannessa näytti lukevan vielä teksti "kirjaa ylös elämäsi panot". Tästä päättelin, että kyseessä taitaa olla päiväkirjatyylinen kirjanen, johon voi rustailla seksiseikkailuitaan. Ja netistä tutkailtuani tuota kirjaa päättelyni osui oikeaan.

Jo mainoksen nähdessäni hymähdin itsekseni. Jos minulle olisi tuo kirja niin se olisi täysin koskematon. Ei sillä etteikö siihen uskaltaisi kirjoittaa mutta kun minulla ei yksinkertaisesti olisi siihen mitään kirjoitettavaa... Niin... Näin on päässyt käymään, valitettavasti...

Jonkun kirjakaupan nettisivuilla oli kirjasta sanottu seuraavaa:

Yksin, kaksin vai ryhmässä? Kenen kanssa, ulkona vai sisällä? Kesto, asennot, mielentila, yleinen arvio? Kuka saa ja kenelle annetaan? Muistithan ehkäisyn? Historiaosuudessa luot katsauksen ensimmäisiin muistikuviisi erotiikan saralta sekä kartoitat tietysti myös sen ekan kerran tuntemukset. Samalla voit listata omat lempinimesi aktille ja siinä käytettäville elimille sekä erikoisimmat paikat, joissa olet vaakamamboa tanssahdellut.

Jotenkin minulle tuli heti mieleen, että aika amatöörien puuhastelua. Eihän tuollaisesta kirjasta saisi nopeasti ulos mitään tilastoja tai vastaavaa. Kertojen lukumäärät pitäisi laskea tukkimiehen kirjanpidolla, samoin eri panopaikat jne. Vähän tuohon tilastointiin liittyen... Etsiessäni hakukoneella tietoa tuosta kirjasta, sattui heti toisena hakutuloksena eräs blogimerkintä. Tämä henkilö oli jo vähän vienyt tuota päiväkirjan pitoa parempaan muotoon:

Jo vuosia sitten pohdin kuinka montaa on tullut päryytettyä ja aloin pitää pientä muistikirjaa. Myöhemmin siirsin kirjanpidon elektroniseen muotoon, simppeliksi Excel-taulukoksi. Sarakkeita on muun muassa vuosi, vuodenaika, maa, kaupunki, kansalaisuus, kaupalliset ehdot (maksullinen, maksuton, välimuoto), toteutetut temput (oraali, tavallinen yhdyntä, anaali jne), tapaamisen lukumäärä, suhteen muodostumistapa (yökerho, netti, liftari jne) ja myös ensimmäisen asennuksen paikka (kotona, hotellissa, autossa jne).

Tuollaisesta Excel-taulukosta alkaa jo saada vähän paremmin tietoa esille kuin paperille rustatuista merkinnöistä. Jos minä lähtisin tekemään jonkinlaista kirjanpitoa, niin minusta tuo Excel-taulukko ei olisi vieläkään sellaista mitä haluaisin. Minulle tuli mieleen jo heti kirjasen esittelyä lukiessa vaihtoehto, joka olisi minusta se kaikkein paras eli huolellisesti laadittu tietokanta. Sieltä saisi kyseltyä helposti kaikki kerrat ja tällaiset perus nippelinappelijutut. Mutta tietokannassa on se etu, että sieltä voisi saada vähän monimutkaisemmilla kyselyillä ulos paljon monipuolisempia tuloksia. Esimerkiksi voisi hakea kaikki ne tapaukset, joissa toinen osapuoli on tavattu yökerhossa ja kenen kanssa on oltu asennossa 69. Tuo nyt oli vielä yksinkertainen esimerkki mutta kaikkea tuollaista sieltä tietokannasta voisi saada paremmin ulos. Lisäksi kantaan voisi kirjoitella vaikka pienimuotoisia kuvauksia tapahtumista, joita sitten voisi myöhemmin etsiä erilaisten hakusanojen avulla.

Mutta eipä minun tarvitse päätäni vaivata tuollaisella kirjanpidolla. Veikkaan ettei sille ole tarvetta pitkään, hyvin pitkään aikaan jos ollenkaan...

Kylmää

Pitäisi mennä taas suihkuun mutta kun EI TAHO! Suihkussa käynnistä on tullut vähän vastenmielistä näin ilmojen kylmetessä. Tuntuu, että tuo pesuhuone kylmenee talvea kohti mentäessa ja aina suihkussa ollessa kylmyys tuntuu valtaavan koko kehon vaikka vesi olisi lämmintä. Kesällä tuota ongelmaa ei ole ja sitä ihan mielellään käykin suihkussa varsinkin helteisen päivän jälkeen. Tämä huoneiston lämmitysjärjestelmä vaikuttaa jotenkin typerältä, kun tuo pesuhuoneen lattialämmitys ohjautuu ilmeisesti tuon olohuoneen lattialämmityksen kautta. Tai niin minä ainakin luulen, mistään kun ei saa tietoa tuosta lämmitysjärjestelmästä. Jos pesuhuoneeseen säätää siedettävän lämpötilan niin, että kulkusten ei tarvitse kilistä sinisinä suihkussa niin olohuoneen puolella on jo sitten liian lämmin. Saatanan tunarisuunnittelija, joka tähän taloon on nämä lämmitysjärjestelmät suunnittelut!

Kysymysmerkit

Olenpahan vain pannut merkille, että ihmisten välisessä kanssakäymisessä yksittäisestä merkistä (tai niiden puutteesta) pystyy päättelemään aika paljon. Kyseessä on siis tuo otsikossa mainittu eli kysymysmerkki. Kun olen enemmän tällainen visuaalinen henkilö eli hahmotan, ymmärrän ja muistan asioita paremmin näkemällä niin varsinkin sähköisessä viestinnässä huomaan tuon kysymysmerkin helposti. Siis kun joskus harvoin satun saamaan joltain sähköpostia niin sieltä yleensä bongaan kysymykset helposti. Jotenkin koen nuo minulle esitetyt kysymykset siten, että vastapuoli on kiinnostunut ajatuksistani.

Jos miettii nuissa deittipalveluissa vaihdettuja viestejä sekä näitä muutamaa sähköpostituttua niin ei niitä kysymysmerkkejä kyllä kovin monesti pääse näkemään. Yleensä se on pätenyt hyvin varsinkin nuissa deittijutuissa, että jos niitä kysymysmerkkejä ei näy vastapuolen viesteissä, niin turha on odottaa kovin kummoista/pitkäaikaista viestien vaihtoa.

Ja yleensäkin nuiden sähköpostituttujen kanssa jos en itse ensin ole aktiivinen ja laita mitään viestiä niin ei ne muutkaan viestittele mitään. Muutaman kerran olen kokeillut mitä tapahtuu, jos en kirjoittele pitkään aikaan. Yhden kohdalla se menee niin, että ehkä parin kuukauden päästä tulee kysymys "mitä sulle kuuluu?" ja ei muuta. Toinen taas on sellainen, että hiljaista on, vaikka vuoden tai parikin putkeen.

Välillä olen miettinyt, että minkähän takia minä enää näihinkään pidän yhteyttä kun ei vastapuolella tunnu olevaan minkäänlaista mielenkiintoa yhteydenpitoon. Varmaankin luultavasti siksi, että jos katkaisen välit näihin niin eipä ole enää käytännössä minkäänlaista ajatustenvaihtoseuraa. Onhan minulla vielä vanhemmat ja yksi sisar mutta ei niidenkään kanssa voi ihan kaikesta keskustella.

Kirjoittamisen vaikeudesta

En ole ollut ikinä mikään kirjoittajatyyppi ja se on taas tullut huomattua tätä blogia kirjoittaessa. Muistelen, että peruskoulu- ja lukioaikaan kaikki ainekirjoitukset olivat tuskaa ja olisinko koskaan saanut niistä seiskalla parempaa alkavaa numeroa. Minulla saattoi hyvinkin mennä äikän kaksoistunti kynää pyöritellessä ja seiniä tuijottaessa ja katsellessa kun muut tuhertaa luokassa kynä sauhuten ja itsellä ei tullut mieleen mitään kirjoitettavaa.

Viime aikoina on tuntunut, että päässä ajatukset pyörivät ylikierroksilla heti herätessä ja sama jatkuu aina iltaan asti. Mutta kun istuu tietokoneen eteen ja koittaa kirjoittaa ne ajatukset jotenkin ymmärrettävään muotoon niin vaikeaa tekee. Nytkin on yksi teksti luonnoksena työn alla, piti ottaa pientä taukoa siihen juttuun kun tuntui ettei siihen saanut päätä eikä häntää.

Taitaa olla parasta pitää lauseet ja lyhyinä ja ytimekkäinä niin toivottavasti onnistuu... Toisaalta, antakaa minulle joku tuttu työkalu (olkoon se vaikka joku töissä käytettävä tietokoneohjelma, vasara tai muu sellainen) ja tehtävä, joka pitäisi hoitaa sillä työkalulla, niin silloin minulta ei kyllä mene sormi suuhun. Tällaiset kädentaitoja tai konemaista ajattelua vaativat tehtävät minulta kyllä onnistuvat helposti. Liekö tämä sitten miehisen putkiaivoajattelun tulosta vai mitä mutta näin se kuitenkin menee minun kohdalla...

Säätämistä

Piti säätää vielä vähän tätä blogin ulkoasua. Tekstit olivat vähän kapeahkolla alueella niin päätin leventää sitä, ettei sivu venyisi kovin pitkäksi pitkän tekstin takia... Jospa se nyt olisi ulkoasultaan vähän luettavampi...

Kuntoilua

Tuli käytyä lenkillä, kesto 45 min. Oli niin hyvä aurinkoinen keli ja kun ei pahemmin laiskotuttanut tai väsyttänyt niin päätin kuntoilla. Edellisestä lenkistä kerkesikin kulua jo pitemmän aikaa. Näin syksyisin ei usein huvita lähteä harmaalla ja märällä ilmalla minnekään niin tulee sitten vain nyhjötettyä neljän seinän sisällä.

Kummallisia unia

Tänä aamuna ei taas nukuttanut. Heräsin jo neljältä. Menin nukkumaan illalla tavallista unirytmiäni puoli tuntia myöhemmin mutta en sitten nukkunut sitä puolta tuntia normaalista heräämisajasta pitempään. Ja tuo klo 04:00 ei tosiaankaan ole normaali heräämisaika minulla vaikka aamuvirkku olenkin. Herätessä tuntui, että peiton alla on hieman kuuma vaikka illalla nukkumaan mennessä tuntui sille, että pitäisi vaihtaa paksumpi peitto, jota käytän talvisin. Jotenkin en kuitenkaan osaa nukahtaa uudelleen vaikka heräisin aikaisin. Ehkä syynä on se, että heti herättyäni ajatukset alkavat pyöriä päässä ja ne vie sitten mahdollisuuden nukahtamiselta. Ja tuo vähän itseäkin ärsyttää juuri silloin herätessä, kun tietää ettei siinä enää nukahda kun ajatukset alkavat juosta.

Näin myös pitkästä aikaa kummallisia unia, jotka ihme kyllä vielä muistan. Yleensä en muista niitä kovin pitkään. Saatan vielä muistaa ne herättyäni mutta sitten ne latkivat mielestä. Yhdessä vaiheessa untani olin olevinaan työpaikallani vaikka se ei kylläkään varsinaisesti ollut se työpaikka missä nyt olen, se vain tuntui sille, että olin työpaikallani. Siellä minua ärsytti jokin asia, en muista mikä, ja menin tutkimaan yhtä työpöytää, joka kuului olevinaan työkaverilleni (oikeassa elämässä tämä henkilö oli minuna vuotta vanhempi punaniskaidiootti, joka kävi samaa yläastetta mitä minäkin). Tutkin siinä pöydällä olleita papereita ja huomasin, että tämä henkilö oli hakenut/etsinyt asuntoa. Papereissa oli karttoja, jotka tunnistin nykyisen asuinkaupunkini vanhoiksi kartoiksi (mutta jotka eivät oikeasti muistuttaneet ollenkaan tämän kaupungin karttoja). Se kohta tuosta unesta päättyi siihen.

Tähän väliin täytyy todeta, että kummallista miten unissa jotkut asiat tuntuvat itsestä niin "todelliselle" mutta kuitenkin eivät sitä ole. Kuten tuo työpaikka ja kaupungin kartat.

Näin myös toisenlaista unta tuon työpaikkaunen jälkeen. Tällä kertaa olinkin sitten ihan muissa maisemissa eli avaruudessa. Tästä en enää alkua muista mutta lopusta jotakin. Keskellä pimeää avaruutta oli käynnissä valtava taistelu kahden "ryhmittymän" välillä, jos niin voisi sanoa. Taistelun toisella puolella oli aluksia, jotka olivat paljon isompia, parempia ja tulivoimaisempia mitä sillä puolella missä itse olin. Näin tämän näkymän sillä tavalla, että en itse ollut varsinaisesti missään aluksessa mutta katselin tilannetta kauempaa. Näin siis jotekin yleiskuvana tämän taistelun laajuudeen. Tässäkin tuli niin todentuntuinen tunne, että kuuluin taistelun toiseen osapuoleen mutta en itse ollut osallisena siinä. Tunsin kuitenkin sitä samaa epätoivoa mitä nyt taistelun toinen osapuoli voi tuntea, kun tietää, että edessä on (melkein ylivoimainen) vihollinen. Mutta takaisin taisteluun... Ympärillä näkyi kymmeniä ellei jopa satoja aluksia, jotka olivat toistensa kimpussa. Taistelualue oli sekainen ja kaoottinen, jossa alukset eivät olleet missään muodostelmissa vaan olivat sikinsokin ja ajoivat toisiaan takaa. Välillä näkyi kun oman puolen alus räjähti tulipallona, välillä vastapuolen isompi alus sai osuman kylkeensä, josta alkoi nousta tulta ja alus alkoi "tippua" pois. Niin, tippua minne? Avaruudessa kun se tippumissuunta on vähän mysteeri aina. :) Mutta kuitekin tällainen näky minulla oli edessä. Jossain vaiheessa aloin itsekin tippua alaspäin (siltä minusta tuntui) kohti paikkaa, jossa näkyi "ritinää". Ritinänässä näkyi harvakseltaan sinisenvioletin pisteitä, vähän niin kuin television lumisade mutta hyvin paljon harvempana. Tipuin tämän ritinän kautta jonnekin ja tajusin tämän ritinän olevan jonkinlainen, miten sitä voisi parhaiten kuvaillakaan, madonreikä, teleportti tai kuitenkin tällainen, jonka kautta avaruudessa siirtyy hetkessä paikasta toiseen. Siinä silmänräpäyksessä kun olin mennyt tämän ritinän läpi, tipuin jonkin planeetan ilmakehää kohti. Ylläni oli jonkunlainen avaruuspuku, minusta se näytti vähän samalle mitä Halo-tietokonepelin kuvissa olevalla henkilöllä (itse en kyllä ole pelannut tuota ko. peliä). Siinä planeettaa kohti tippuessani avaruuspukuni naamaosan suojaviisirit alkoivat sulkeutua ja peittää näkymäni... Ja tuohon kohtaan sitten lopulta heräsin.

Tarkoitus

Tämän blogin tarkoitus on tiivistetty tuonne Tietoja-sivulle.

Blogi toimii yksinäisen ihmisen ajatuksenpurkupaikkana kun ei sitä voi muualla tehdä...

Tuo teksti vaatisi hiukan hiomista mutta olkoot nyt nuin, en jaksa ajatella ja muotoilla sitä paremmin...

Olen aina ollut enemmän tai vähemmän yksinäinen, yleensä enemmän. "Oikeita" kavereita minulla ei ole ikinä oikein ollut. Peruskouluvuosina oli yksi, jonka kanssa tuli oltua. Ajat ja tilanteet kuitenkin muuttuvat vuosien mittaan ja näin tuokin kaveruus loppui peruskoulun viimeisinä vuosina. Yksi asia mikä taas ei ole muuttunut ja on pysynyt itsepintaisesti on juuri tuo yksinäisyys. Tällä hetkellä minulla on vain pari kaveria, jos niitä voi niiksi kutsua. Lähinnä he ovat vain sähköpostituttuja, joille tulee kirjoiteltua silloin tällöin.

Eli välillä kun tuntuu, että olisi jotakin sanottavaa niin ei ole oikein ketään, jolle jutella. Toimikoon tämä blogi siis jonkinlaisena päiväkirjana, jonne voi kirjoitella ja jäsennellä ajatuksiaan.

Alku

Onpahan oma säätäminen tässäkin, että saa blogin pystyyn. Tai no kyllähän tämän helposti saisi tehtyä, jos tyytyisi vain käyttämään nuita valmiita mallipohjia. Mutta kun ne ei tyydytä omaa mieltä niin pitää sitten sorkkia konepellin alta. Nyt tämä näyttää vähän enemmän "minulta". Olkoon siis tällainen...