Nettitreffilöillä, osa 2

On taas raportoitavaa kerrankin. Kävin nimittäin viime viikolla nettitreffeillä, siis tietenkin netin kautta järkätyillä treffeillä... No niin, nyt ne OMG-ilmeet pois ja naamat peruslukemille, mitään ihmeellistä ei tapahtunut.

Kyseessähän oli tämä fire-and-forget -ilmoitus, josta homma lähti liikkeelle. Olin jo unohtanut tuon ilmoituksen hyvän aikaa sitten, kunnes eräänä viikonloppuna avasin sähköpostin ja silmät oli pudota näppäimistölle. Herra siunaa! Siellähän oli vastaus ilmoitukseen!

Parisen viikkoa oli lyhyttä ja hidasta viestien vaihtoa, jonka jälkeen sovimme tapaamisesta. Tapaaminen tuli ja meni, seuraavana päivänä sain sähköpostia, jonka sisällön jokainen voi varmaan arvata. Itseä olisi hieman kiinnostunut tutustua vastapuoleen enemmänkin, sillä ilmoitushan oli laadittu sellaiseksi, jolla etsittiin ei-niin-vakavamielistä seuraa. Todettakoon, että vastapuolta ei siis napannut, jos se jäi jollekin epäselväksi.

Olinko pettynyt saadessani kieltävän vastauksen... Ainahan sitä vähän mutta loppujen lopuksi itse asiassa hyvinkin vähän. Oikeastaan "jäin" hieman voiton puolelle tässä asiassa. En odottanut ilmoitukseeni yhtään vastausta, nyt sen sijaan pääsin ihan treffeille asti, joten siltä osin odotukset ylittyivät reilusti. Ja olen jo sen verran oppinut, että jos henkilökemiat ei kohtaa, niin ne ei sitten kohtaa ja mitäpä sitä suotta väkisin yrittämään.

Mutta oli tuossa tapauksessa eräs toinen asia, johon olin pettynyt ja joka masensi ja veti mieltä alas useamman päivän treffien jälkeen. Jälleen kerran sain taas osoituksen siitä, kuinka avuttomat ja paskat sosiaaliset taitoni ovat. Heti treffien alkumetreiltä lähtien tunsin olevani aivan avuton, hermostunut, sanat ja lauseet sekoilivat, en keksinyt oikein mitään järkevää puhuttavaa ja niin edelleen. Lyhyesti tiivistettynä: tapaaminen oli minulle täyttä tervanjuontia.

Yhdessä asiassa tosin sosiaalinen "vainuni" on kehittynyt erittäin hyväksi. Osaan sanoa, milloin en kuule enää vastapuolesta yhtään mitään, niin tälläkin kertaa. Heti treffien päätyttyä kun olimme sanoneet moikat ja lähteneet eri suuntiin, tiesin sillä sekunnilla, että en tule näkemään häntä enää uudestaan.

Yksi asia minua on jäänyt askarruttamaan tuosta tapauksesta. Olisin voinut luulla, että tuosta asiasta johtunut masennus ja mielialan lasku olisi ollut huomattavasti pitempi, ehkä viikon tai parikin. Nyt pääsin asian yli kuitenkin jo parissa kolmessa päivässä. Onko sillä sitten osaltaan merkitystä, että kun olen tiedostanut tämän ongelmani, niin se ei sitten enää jää niin vaivaamaan mieltä. Muutenkin parin viimeisen kuukauden ajan mieli on saavuttanut jonkinlaisen tasaisen "zen-tilan" eli se ei ole heilahdellut niin paljon mitä se vaikkapa alkuvuodesta teki.

Ehkäpä se sisäinen rauha saapuu joskus tähänkin mustaan mieleen...

Niin ja vielä vähän asian vierestä... Näin taas viime yönä pitkästä aikaa unta, jonka muistan ja se oli todella outo. Näin unessa itseni alasti (no oli minulla sentään housut jalassa) ulkopuolisen silmin nähtynä ja olin uskomattoman lihava. En sellaisella tavalla lihava, että läskit roikkuvat vaan niin, että olin "kiinteä" lihava. Vartaloni oli erittäin paksu mutta kuitenkin kiinteä ja se muistutti ehkä päärynää. Mikä lienee sitten tuon unen takana, sanoisinpa, että erittäin kummallista... O.o