Kohtaamisia

Välillä, kun aina hautautuu ajatuksiinsa ja ne lähtevät kulkemaan omia ratojaan, niin jälkikäteen on sitten hauska mietiskellä niiden ajatusten kulkuratoja, miten yksi ajatus on tuonut mieleen toisen, josta on taas tullut mieleen kolmas ja niin edelleen. Viime viikonloppuna luin yhtä lehteä ja näin ne ajatukset sitten kulkivat...

Yhdessä lehdessä oli aukeaman juttu laulajasta nimeltään Mariska ja siinä oli myös hänestä muutamia valokuvia. Yhdessä näistä valokuvista Mariska piteli sylissään vauvaa. Vauveli katseli kameraan ja Mariska puolestaan katsoi vauvaa veikeä ilme naamallaan.

Tästä valokuvasta minulle muistui mieleen eräs ohjelma, jonka olin nähnyt televisiosta monia vuosia sitten. En muista tarkalleen mutta ohjelma taisi olla joku vähän tiededokumentin kaltainen ohjelma, jossa käsiteltiin naisten ja miesten eroja. Ohjelmassa oli joukko naisia ja miehiä, jotka joutuivat tekemään "tyypillisiä" sukupuolten mukaisia tehtäviä, mm. käyttämään kaivinkonetta ja vaihtamaan vauvalle vaippa. Tämä vaippojenvaihtokohta tuli mieleeni katsoessani aiemmin mainittua kuvaa vauvasta ja Mariskasta. Ensimmäiseksi naiset saivat suorittaa tämän tehtävän ja heiltähän se vaipanvaihto luonnollisesti onnistui ja sujui hyvin. Vanha vaippa pois, uusi tilalle ja sen jälkeen vauvan nosto syliin ja vähän jokeltelua vauvalle. Miesten kohdalla taas... He kyllä suoriutuivat siitä mutta he toimivat tehtävän lopussa hieman eri tavoin kuin naiset. Se meni suunnilleen näin: vanha pois, uusi tilalle ja perään kysymys "mikä on seuraava tehtävä?". Siis se vauvan syliinottaminen ja jokeltelu jäivät pois... Näin toimivat kaikki miehet paitsi yksi, joka lopussa vähän "piti seuraa" vauvalle höpöttelemällä, siis kuten myös naiset tekivät. Tästä taas mieleeni tuli kysymys, että mitenkähän minä mahtaisin reagoida, jos minulla olisi vauva sylissä. Ja jotenkin minulle tuli mieleen, että sille vauvalle voisi väännellä naamaa (omaa tietenkin, ei vauvan), kutittaa sitä jalkapohjista tai jotakin sellaista, joka saisi sen nauramaan.

Tuo ajatus naaman vääntelystä toikin sitten mieleen uuden jutun, erään tapahtuman kuuden vuoden takaa...

Olin jonkin aikaa töissä yhdessä paikassa, jossa jouduin työtehtävien puitteissa liikkumaan erään taloyhtiön piha-alueella. Tässä taloyhtiössä olevat talot olivat sekoitusta rivi- ja kaksikerroksista kerrostalosta. Jokaiselle asunnolle oli oma sisäänkäynti ja maantasalla olevilla asunnoilla oli pieni pläntti pihaa ja lyhyt pihapolku. Siinä työtehtäviäni hoidellessa jouduin aina välillä tekemään töitä myös näiden asuntojen pihoilla tai tarkemmin sanottuna niillä pihapoluilla. Ollessani erään asunnon kohdalla huomasin kun kissa hypähti asunnossa ikkunalaudalle, josta näkyi siihen polulle. Arvelin, että kissa oli varmaan tullut uteliaisuuttaan seuraamaan puuhiani. Katselin siinä takaisin kissaa ja jostain kumman syystä minun teki hirveästi mieli mennä irvistelemään takaisin kissalle siihen ikkunan eteen. En kuitenkaan kehdannut tehdä sitä, sillä olisi siinä varmaan ollut näky, jos asunnon haltija olisi tullut siihen ikkunan luo ja nähnyt minun virnistelemässä kissalleen.

Tästä kissaepisodista sitten muistui mieleen eräs kohtaaminen, joka tapahtui muutama vuosi takaperin... Olin kävelemässä jalkakäytävää pitkin bussipysäkille, kun huomasin edelläni kissan hipsuttelevan myös samaan suuntaan minun kanssa siinä jalkakäytävällä. Vaistomaisesti vihelsin kissalle, joka kääntyikin katsomaan taakseen ja jäi siihen paikalleen tuijottamaan. Muutamalla askeleella olin siinä kissan vieressä, kyykistyin ja silitin kissaa leuan alta. Kissa näytti tykkäävän siitä ja silittelin ja rapsuttelin sitä vähän aikaa kunnes jatkoin taas matkaa...

Tuo kissan kohtaaminen on jäänyt hyvin mieleeni. Jotenkin toimin siinä tilanteessa niin vaistomaisesti ja en ajatellut sen kummempia. Ja kisuli antoi vielä vähän paijata vaikka yleensä ne ovat täällä kaupungissa lähteneet juoksemaan karkuun, jos niitä on yrittänyt lähestyä... Tuon tapahtuman johdosta mielessäni on käynyt joskus sellainen ajatus, että varmaan joskus pitäisi kokeilla tuota johonkin naiseen. Viheltäisi jollekin tuntemattomalle typykälle, kävelisi itsevarmasti vierelle ja vähän silittäisi leuan alta, hymyilisi ja lähtisi vain jatkamaan matkaansa sanaakaan sanomatta. Saattaisi naisen ilme olla varmaan näkemisen arvoinen... Ellei tulisi nyrkistä sitä ennen...

Mutta näin ne ajatukset aivoissa aasinsiltoja pitkin kulkevat hermosolusta toiseen...