Turha puhelin

Perjantaina töissä siviilipuhelimeni soi ja vastasin siihen. Siellä oli (jälleen kerran) joku vakuutusyhtiön nuori kloppi, joka yritti (jälleen kerran) tyrkyttää jotain vapaa-ajan matkavakuutusta tai vastaavaa, jossa ensimmäinen vuosi on täysin ilmainen, koska olen ollut niin hyvä asiakas. En tee sellaisella mitään, joten lyhyeen loppui sekin puhelu.

Aloin muistella, että milloin viimeksi olen tarvinnut soitella/vastailla puhelimella muussa kuin kotipuolen yhteydenpidossa. Viimeisen vuoden aikana puhelimeni on soinut ehkä sen pari kolme kertaa (siis ennen tuota vakuutusklopin soittoa), mutta silloinkaan en ole voinut vastata puhelimeen. Kahdesti olen ollut ajamassa autolla ja kerran olin työpuhelimessa, niin jäi vastaamatta. Ja kun numerot olivat minulle tuntemattomia ja tietoja ei löytynyt numerotiedustelusta, niin enpä soitellut peräänkään. Eli melko turhaksi jäänyt koko puhelimen käyttö viimeisen vuoden aikana, jos puheluja kotiin ei oteta huomioon. Niin tai no, soitinhan minä tässä vähän aikaa sitten hammashuollon ajanvaraukseen, joten ei tuo puhelin aivan virattomaksi ole jäänyt.

Niin vielä tuli mieleen tuosta vakuutustyrkytyksestä sellainen, että jos kerta olen ollut muka niin hyvä asiakas, niin mikseivät anna samantien alennusta kotivakuutuksesta? Ihme perseilyä tuollainen, että uusille asiakkaille tuputetaan vakuutuksia puoli-ilmaiseksi tai jopa ilmaiseksi mutta vanhoille ei anneta minkäänlaisia alennuksia. Pitäisi näköjään tehdä kilpailutuskierros noissa vakuutusasioissakin ja katsoa muuttuuko hinnat mihinkään.

Varastotilat

Eilen meni melkein koko päivä sisällä löhnöstellessä. Kun heräsin aamulla, satoi vettä. Kun menin illalla nukkumaan, satoi vettä. Ja siinä välissä satoi koko ajan vettä, hieman intensiteettiä vaihdellen. Tulipahan sitten ajan kuluksi taas katseltua netistä, että josko jossain olisi sopivaa taloa myynnissä. Yllättäen ei taas ollut mitään sellaista mikä olisi kiinnostanut. Myynti-ilmoituksia ja niissä olevia kuvia ja etenkin pohjapiirustuksia katsellessa olen laittanut merkille yhden asian. Nimittäin hyvin monessa talossa ei ole sisällä minkäänlaista varastotilaa. Siis sellaista ihan oikeaa varastovarastotilaa eikä esim. mitään vaatehuonetta. Jos tontilla sattuu olemaan autotalli, niin silloin tässä autotallissa on yleensä jonkinlainen varastotila. Tosin tällainen on usein kylmä varasto ja minä taas puolestaan haluaisin lämmintä varastotilaa. Harrastusvälineet on sellaisia, että niitä en mielelläni ulkona kylmässä pitäisi.

Vanhempien paikasta olen kyllä sen oppinut, että jos tällaista kunnollista varastotilaa ei ole, niin välillä se arki on melko tuskaista, kun niitä tavaroita on milloin missäkin. Kyllähän siellä kotona on varasto autokatoksen yhteydessä mutta sekin on hieman liian pieni tai sitten siellä on ihan liian paljon tavaraa ja sotkua (jälkimmäinen on kyllä se oikeampi vaihtoehto). Ja kaiken kukkuraksi, kun siisteyttä ja järjestystä ei pidetä yllä, niin välillä meinaa hermo revetä, kun sieltä roinalasta ei tahdo löytää haluamaansa asiaa.

Jos lähtisin itse taloa rakentamaan, niin panostaisin ehdottomasti säilytystiloihin. Ensinnäkin pitäisi olla riittävän iso vaatehuone, johon mahtuisi kerralla kaikki vaatteet, kengät, takit ja muut asusteet. Niissä komeroissa ei ole mitään järkeä, kun ne eivät toimi ollenkaan vaatteiden säilytyksessä. Toisekseen pitäisi olla sellainen varastotila, johon saa laitettua työkalut, harrastusvälineet, mielellään polkupyöräkin ja mitä kaikkea muuta sitä nyt sattuu olemaankaan. Vielä parempi olisi, jos varastotilan yhteyteen saisi tehtyä jonkinlaisen työpajan tai harrastetilan, jossa voisi rassata ja rakennella kaikenlaista. Niin ja ulos vielä jonkinlainen tila, jonne voisi tunkea lapiot, kottikärryn, ruohonleikkurin, haravat ja sen sellaiset puutarhanhoitovälineet.

Ainahan sitä haaveilla voi mutta toteutuuko ne sitten milloinkaan...

Autolla ojaan

Siitä tulee muuten aika jännä tunne mahan pohjalle, kun auto koukkaa metsähallituksen puolelle ojaan. Olin ajelemassa aamulla työajoa, kun vastaan tullut auto lähti heittelehtimään tiellä jostain syystä ja lopulta sukelti pientareen kautta ojan pohjalle. Liekö kuski räplännyt jotakin autossaan ja rengas meni epähuomiossa sen verran asfaltin reunan yli, että säikähti tätä vähän ja korjausliike oli liian suuri. Tie oli sillä kohtaa aika suora ja kelikin oli normaali syksykeli (ei liukasta) eikä paikalla ollut muita häiriötekijöitä, niin nyt taisi käydä vain yksinkertainen lapsus.



Ilmeeni oli kieltämättä hieman ylläolevan kaltainen, kun pääsin näkemään tuon tilanteen eturivin paikalta.

Hieman yllättäviä tuollaiset tilanteet. Ojaan ajanut auto nimittäin koukkasi hieman vastaantulevien kaistalle ennen ojan pohjalle sukeltamista. Onneksi olin vielä sen verran kaukana ja muutenkaan tiellä ei ollut liikennettä, niin kenellekkään ei käynyt mitenkään. Ojaan ajaneen auton kuljettajakin selvisi tilanteesta pelkällä säikähdyksellä (ja varmaan ruskealla jarruviivalla housuissaan). Vaikka itse ajaisi kuinka oikein ja kaikkien liikennesääntöjen mukaan, niin liikenteessä saa silti olla varovainen muiden koheltajian takia.

Ajoassistentti

Tulipa taas autolla liikkuessa mieleen muutaman viikon takainen netistä luettu juttu:

Audi-idiooteille ajoassistenttia

Olin yhtenä aamuna ajelemassa työajoa, kun takapuskuriin liimautui taas yksi vitun idiootti Audi-kuski. Koska tie oli märkä, niin annoin tämän perseessä kiinni ajavan saatanan junttikuskin maistaa lääkettä, jota muutkin ovat saaneet aikaisemmin maistaa. Jokusen kilometrin jälkeen tuli moottoritien ramppi, josta käännyin moottoritielle tämä aivokääpiö edelleenkin perässä. En ollut vielä kerennyt kunnolla edes tulla kiihdytyskaistalta moottoritielle, kun tämä takana tullut kusipää paahtaa kaasu pohjassa valkoisten sulkuviivojen yli ja minun ohi. Siinä tämä mulkvisti näytti ajavan raivon vallassa kaasu pohjassa, kunnes persnaama kääntyi jo kilometrin päässä seuraavassa rampissa pois moottoritieltä. Että loppujen lopuksi niin kiire oli taas tuollakin persreijällä. Mutta siinäpähän kyrpiintyköön muiden perseessä roikkuessaan ja nielköön paskavettä kuppaisella Audillaan. Kyllä se minun huulille aina vähän hymynkaretta nostaa, kun saa vittuunnutettua näitä teiden apinoita.

Niin, että tosiaan taitaisi olla tarpeen tuollaiset Audi-moloja opastavat ajoassistentit. Voisin kuvitella, että assistentti joutuisi antamaan seuraavanlaisia ohjeita...

- Älä aja ylinopeutta.
- Valo vaihtui punaiseksi, pysähdy.
- Älä idiootti aja niin lähellä edellä olevaa autoa.
- Lopeta nyt jo tuo kusipäinen käyttäytyminen liikenteessä. Ei se autolla elvistely kasvata yhtään sitä liian lyhyttä kyrpääsi.

Ei maistu

Eilen illalla mutustelin lakuja pussista, ihan sellaista peruslakua, ei mitään täytettyä makulakua. Pussi painoin neljänneskilon ja en ollut edes syönyt niitä kovin paljoa, kun ne alkoivat maistua puulle. Tai en kyllä ole koskaan syönyt puuta, niin en voi tietää sitä makua, mutta kuitenkin se lakun syönti alkoi tökkiä. Ei yksinkertaisesti enää maistunut. Piti pistää pussi pois kaapin perukoille odottamaan toista päivää.

Pitäisiköhän tässä olla huolissaan jostain, kun aikaisemmin kirjoittelin tykkääväni lakusta mutta nyt sekin on alkanut tökkiä. Suklaa vielä maistuu mutta mitenköhän kauan sen kanssa menee ennen kuin stoppi tulee sillekin... Tänään keitin makaronia ja tein jauhelihakastiketta ja sekin maistui paremmalle mitä lakut. Ruokaa tehdessä otin kauhallisen keitettyjä makaroneja ja paistettua jauhelihaa, ripottelin päälle vähän pippuria ja suolaa ja heitin ääntä kohti. Että oli hyvvee!

6-vee

Voihan video... Tällä päivämäärällä tulee tällekin taaperoikäiselle blogille nyt kuusi vuotta täyteen.

Tämän kuuden vuoden aikana olen

1) hajonnut töihin
2) hajonnut ohjelmointiin
3) hajonnut yksinäisyyteen
4) hajonnut töihin
5) hajonnut ohjelmointiin
6) vaihtanut yhden kerran työpaikkaa
7) muuttanut yhden kerran kaupungista toiseen
8) hajonnut töihin
9) hajonnut ohjelmointiin
10) nauranut ihan liian vähän
11) alkanut hyväksyä pikkuhiljaa sen tosiasian, että tuskin tulen koskaan olemaan saman peiton alla tissieläimen kanssa
12) surffanut ihan liikaa netissä
13) huomannut, että eniten iloa elämääni ovat tuoneet huonekasvit

Mitähän kaikkea hurjaa sitä on seuraavalle kuudelle vuodelle tarjolla? Jipiii...

Autossa istumista

Viikonloppuna minun piti perhesyiden takia ajella autolla yhden päivän aikana lähes 6 tuntia. Ei onneksi kuitenkaan kerralla putkeen vaan parisen tuntia kerrallaan. Kilometrejä auton matkamittariin kertyi yhteensä viitisensataa.

Jokaisen kilometrin sain... Jokainen kilometri piti ajaa ihan yksin, ainoa seura oli vain radio. Yksin olossa nyt ei ole mitään uutta, mutta jotenkin tuo autossa yksin istuminen on paljon masentavampaa kuin vaikkapa kotona itsekseen nököttäminen. Ehkä se on siinä, kun siinä et voi tehdä mitään muuta kuin ajaa ja korkeintaan kuunnella radiota. Ja veivata niitä kuluneita ja tunkkaisia ajatuksia pään sisälle edestakaisin.

Matkan loppuvaiheessa tuo radion kuuntelukin alkoi pikkuhiljaa tökkiä, kun Sannin Vahinko oli kuulunut päivän aikana kolme kertaa ja Laura Voutilaisen Miks Ei neljä kertaa. Kanavien vaihtelukaan ei oikein auttanut mitään, kun joka kanavalta tuuppasi tulemaan enemmän tai vähemmän ärsyttävää kuunneltavaa.

Matkasta kaksi kolmasosaa oli minulle ihan uusia reittejä. Tutummilla teillä on jotenkin helpompi ajella mutta tuntemattomilla teille lähtiessä on aina sellainen epämiellyttävä olo. Kun ei tiedä mitä on missäkin ja jos auto sanoo kesken matkan köhköh, niin siinähän olet ihmeissäsi, että mitäs nyt.

Nyt sentään ajelua helpotti hyvä aurinkoinen keli ja suorat, hyvät tiet. Onpa tullut kerran töiden takia ajettua marraskuussa helvetinmoisessa räntäsateessa neljä tuntia aivan pilkkopimeässä tuntemattomalla tiellä. Ei ollut nimittäin se reissu kovin suurta herkkua, kun ainoat valonsäteet tulivat omasta autosta tai vastaan tulevien autojen häikäisevistä valoista ja muuten ympärillä oli vain pelkkää pilkkopimeää. Ei jäänyt sen matkan varrella olevista maisemista mieleen yhtään mitään.

Noh, matkoista on kuitenkin selvitty hengissä takaisin mutta kyllä sitä mieluummin istuisi kotonaan.

Tiukkaa persettä

Nyt on siihenkin kysymykseen vastaus, että jos puu kaatuu metsässä, niin kuuluuko siitä ääntä. Kyllä kuuluu, vaikka ei itse olisi edes metsässä.

Eilen olin kävelemässä ulkona ihan vain tämän leppeän syystuulen takia. Harvoin tuollaista puhuria kohdalle sattuu, niin pakkohan sitä oli ulos mennä katselemaan ja kuulostelemaan, että miltä se näyttää ja tuntuu. Olin kävelemässä sellaisen pienehkön metsikön lähellä, kun sieltä metsästä kuului ensin kova rusahdus ja sitten humahdus. Puuhan sieltä katkesi puolivälistä runkoa.

Tällä viikolla töissä sain nauttia parina päivänä oikein mukavasta näystä. Maatiaiskissa oli laittanut jalkaansa parina päivänä sellaiset oikein sinkkumiehen silmiä hivelevän tiukat farkut jalkaansa. Sellaiset hngh-tiukat, jotka istuvat jalassa kuin tiukka kumihanska virkaintoisen tullimiehen kädessä. Sellaista on vain niin mahdottoman mukava katsella, kun farkuissa ei ole missään lököttävää kohtaa vaan ne istuvat täydellisesti paljastaen takamuksen muodot viimeistä piirtoa myöten. 8) Tietysti jos haluaa hieman olla kriittinen, niin muodoltaan ko. peba on ehkä 3/5 mutta ei voi valittaakkaan, kun minä näen tuollaisia aivan liian harvoin.

Ömh

Jotenkin on ollut taas tämä viikonloppu takkuinen ja erityisesti tämä sunnuntai. Eilinen meni vielä jotenkin arkiaskareita hoitaessa mutta tänään on ollut niin masentunut mieliala. Oikeastaan koko viikolla ei ole oikein mikään huvittanut. Ohjelmointi on perseestä, kuntoilla en ole jaksanut pitkään aikaan (lue: innostus loppunut), töissä ketuttaa kaikki sekalainen paska ja päällekkäiset asiat ja sitä rataa.

Tänään en ole tehnyt yhtään mitään. Puolilta päivin eksyin juutuubiin ja sieltä katselin seuraavat kolmisen tuntia kaikkea turhaa. Nyt tiedän miten tehdään mm. laakereihin kuulia, seuloissa käytettäviä seulaverkkoja ja putkiloihin työnnettäviä perunalastuja. Erittäin kehittävää ja hyödyllistä ajankäyttöä...

Takaisin töissä

Ensimmäinen loman jälkeinen työviikko alkaa kohta olla jo loppupuolella. Ja kyllähän se oli ankeaa taas palata työpöydän ääreen. Viimeisenä lomasunnuntaina olo oli jotenkin kuin pienellä koululaisella ennen koulun alkua. Luultavasti loma oli ainakin siinä mielessä onnistunut, kun ensimmäisenä aamuna työpaikalle ryömiessä työpaikan hälytinjärjestelmän koodi oli unohtunut aivan totaalisesti pois mielestä. Kyllähän sitä jotakin työasioita kävi mielessä loman aikana mutta kaikki pienet asiat (kuten tuo koodi) olivat painuneet unohduksiin. Äkkiä sitä kuitenkin taas laitostui työpöytänsä ääreen ja homma alkoi rullata, kun se lomiksi jäänyt työpino odotti tekijää.

Lomaa olisi voinut ihan hyvin jatkaa vaikka pari kuukautta putkeen. Kun pitää taas päivät käydä töissä, niin illalle jää vähemmän aikaa käytettäväksi. Se lomanaikainen ohjelmointihommakin ei ole edennyt taas yhtään minnekään ja luultavasti sekin painuu ajan myötä unholaan. Siinä mielessä tuo on ärsyttävää, että olen hyvä aloittamaan asioita ja minulla olisi paljon kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia, joita eteenpäin viemällä saattaisi työasiatkin luonnistua paljon nykyistä helpommin. Se asioiden loppuun asti vieminen sen sijaan ontuu pahasti ja tuntuu, että kaikki jää vain kesken. Milloin syynä on ajanpuute tai yksinkertaisesti joku homma kosahtaa johonkin ongelmaan, jota en saa ratkaistua. Minulla pitäisi olla joku koodariapina-armeija käytössäni, jolla voisin teetättää asiat. Tiedän mitä haluan ja miten asioiden pitäisi toimia mutta kuten sanottua, se toteutus jää aina puolitiehen.