31.7.2015

Tilastomatematiikkaa

Menneellä viikolla talouslehdessä oli juttua panimoista ja sateisen kesän alentamista myyntiluvuista. Jutun kuvatekstissä oli mainittu, että Suomessa oluen kokonaiskulutus henkeä kohti oli viime vuonna 84,4 litraa.

Koska en itse juo tuota kusenkeltaista nestettä, niin voidaan ajatella, että joku toinen juo minunkin edestä tuon määrän. Tällöin joku muu juo vuodessa olutta 168,8 litraa. Tämä on kaikkiaan reilu 511 kpl 0,33 l:n tölkkiä, joista tulee n. 21 kpl 24 tölkin laatikkoa. Eli vuoden jokaisena päivänä pitäisi vetää vähintään 1,4 tölkkiä, jotta tuo määrä täyttyisi. Myöskään vanhempani eivät ole mitään oluen ryystäjiä, joten jonkun muun on heidänkin edestä nestettä juotava. Tällöin lukemat ovat n. 338 litraa, 1023 tölkkiä, 42,6 laatikkoa ja 2,8 tölkkiä/päivä/vuosi.

Joten mikä on tästä kaikesta johtopäätös? Kyllä sitä kusta riittää, kun tuollaisen määrän olutta killittää vuoden aikana. Ehkä se ei ihan kuitenkaan noin yksioikoisesti kaikki mene yhden henkilön juotavaksi mutta kuitenkin. Laittaa miettimään, että minkälaisia kus... kaljankittaajia sitä maa päällään kantaa.

Loppuksi haluan sanoa kaikille päättäjille, yritysten toimitusjohtajille ja EK:n herroille, jotka ajavat työajanpidennyksiä ja/tai palkanalennuksia, että

HAISTAKAA PITKÄ PASKA JA PITÄKÄÄ VITUN TUNKKINNE!

On se nyt perkele, että työntekijöiden pitäisi koko ajan joustaa mutta itse nämä kokovartalokyrvät sikailevat sen mikä ehtivät!

2 kommenttia:

Vaeltaja kirjoitti...

Vaikka tuossa sun yksinkertaistetussa mallissa on oikeansuuntainen ajatus, on tilanne oikeasti toki monimutkaisempi.

Suomalaiset kuluttavat n. 10 litraa puhdasta alkoholia vuodessa. Tämä tarkoittaa n. 50 puolen litran kossupulloa (10 / 0.4 * 2) tai vaihtoehtoisesti n. 600 pientä tölkkiä olutta (10 / 0.05 * 3). Tuosta siis nähdään, että n. 42% kaikesta juodusta alkoholista on olutta kun vertaa sinun lukuihisi. Kuitenkin kun katsoo tuttavapiiriään, en ainakaan minä tunne montaakaan, joka joisi vuoden jokaisena viikkona kossupullon edestä alkoholia.

Jakauma onkin varsin epätasainen sillä:

- 10% on absolutisteja
- 20% kuluttaa 80% kaikesta juodusta alkoholista
- edellisestä porukasta ylin 50% (siis 10% kaikista) kuluttaa puolet kaikesta!

Eli mediaanihenkilö kuuluu ryhmään, joka kuluttaa 20% osuuden 10 litran kakusta. Kun tämä suhteutetaan ryhmän kokoon (70% kaikista) saadaan keskikulutukseksi ryhmässä 10L * 0.2 / 0.7 = 2.85L puhdasta alkoholia eli reilut 14 kossupulloa. Tämä on enää hiukan yli kossupullo kuukaudessa ja olueksi muunnettuna n. 170 tölkkiä vuosi ts. about 3 tölkkiä viikossa. Tämä on jo uskottava määrä ja tulee täyteen jos on tapana nauttia joskus viiniä ruuan kanssa ja pari saunakaljaa.

Jos taas katsotaan ryhmää välillä 80-90%, tulee kulutukseksi 30% kaikesta eli ryhmän koon suhteessa 10L * 0.3 / 0.1 = 30L puhdasta alkoholia! Olueksi muutettuna tämä on n. 5 tölkkiä päivä eli melkein siksari päivässä. Tähän porukkaan kuuluville alkoholi on jo ongelma eli iltaisin usein tissutellaan ja viikonloppuna kännit, mutta useimmat luultavasti saavat arjen hoidettua ja töissä käytyä.

Ylin 10% kuluttaa siis puolet eli 10L * 0.5 / 0.1 = 50 litraa, joka on lähemmäs tuplasti edelliseen porukkaan verrattuna. Karkeasti tähän päästään juomalla 5 kossupulloa joka viikko eli selvää on, että keskiverto tämän porukan edustaja on deekuasteella. Tämän ryhmän sisällä erot ovat luultavasti myös huimat eli ylin 1-2% on niitä "ammattilaisia", jotka poliisi korjaa joka ilta talteen. Kun on koko ikänsä viinaa kitannut on toleranssikin ihan uskomaton.

Urpo Turpo kirjoitti...

Niinpä niin. Sehän siinä onkin aika karmaisevaa, että se pienin porukka ryystää eniten alkoholia.