6.7.2015

Hups hups

On hieman taas edellisestä postauksesta kulunut aikaa, näköjään kolme viikkoa sitten tullut viimeksi kirjoiteltua. Ei sen puoleen, eipä ole oikein ollut mitään raportoimisen aihettakaan. Elämä on mennä jolkottanut omalla painollaan eteenpäin ilman rypistelyjä.

Kelit eivät ole kovin kummoisia olleet mutta eipä tuolla niin väliä ole, kun koko kesä menee töissä. Kesälomat paloivat iloisesti työpaikan vaihdon yhteydessä ja ehkä liukumatunneilla saan otettua pari päivää vapaaksi. Vähän kahtalaisella mielellä nyt työpaikalla. Paikka on hiljentynyt melkein kokonaan, kun melkein kaikki henkilöstöstä on häipynyt lomille, joten sen puoleen ihan hyvä tehdä töitä, kun hälinää ei ole. Toisaalta taas tuo itsekseen työskentely uutena työntekijänä on hanurista, kun vähän väliä olisi jotain kysyttävää, mutta ei ole ketään jolta kysyä apua.

Kesäkuun puolella oli myös työpaikan saunailta, tavallaan sellainen kesän avajaistapahtuma ennen juhannusta ja lomia. Oikeastaan menin sinne sillä mielellä, että saan ruokaa (ei tarvitse itse vääntää töiden jälkeen) ja vähän näkee uusia naamoja toisilta osastoilta ja näyttää itsekin naamaansa, kun ei kovin paljon vielä ole ollut tekemisissä muiden kanssa. Melko pitkälti meni samalla kaavalla kuin joskus vuosia sitten ollut saunailta, nyt ei ehkä loppuillasta niin paljoa häirinnyt se oma hiljaisuus ja "ulkopuolelle jäänti". Kai siihen on vain jo tottunut, niin ei välitä enää koko asiasta, että jutteleeko kenenkään kanssa vai ei.

Sen työpuhelimen... korjaan... perkeleen taskutietokoneen kanssa on mennyt taas välillä käämit. Yhtenä päivänä puhelin ilmaisi, että päivityksiä saatavilla. Niitähän se sitten latasi ja asensi pari tuntia ja kun lopulta tämä oli ohi, niin saatanan päivitykset olivat tunkeneet takaisin niitä paskoja ohjelmia, joilla en tee yhtään mitään. Vitutuspäissä sitten taas niitä poistelemaan. Puhelin... eikun kelen taskukone kyseli tämän episodin jälkeen, että suosittelisitko tätä laitetta muille. No mitäs luulisit?! Purin raivoni vapaamuotoisessa tekstissä ja lähetin valmistajalle. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä sen henkilön ilme, joka näitä palautteita lukee.

Asuinpaikka vieläkin hakusessa. Välittäjien kirjoittamia ilmoituksiakin lukee jo tietynlaisten "suodattimien" läpi. Tai en minä edes nykyään lue enää niitä tekstejä, koska niissäkin on niin paljon pajunköyttä. Lähinnä kiinnitän huomiota sijaintiin ja pohjapiirustukseen sekä katselen kuvat läpi ja ehkä vilkaisen kustannuspuolta. Kaikenlaisia "kukkasia" niissä esittelyteksteissä onkin. Ilmaus "reilun puolen tunnin päässä kaupungista" tarkoittaakin oikeasti lähemmäs tuntia (nähtävästi kiinteistönvälittäjillä on käytössään nopeammat autot). "Iso tontti" puolestaan tarkoittaa sellaista 50 x 50 m länttiä, joka minun mittapuulla on sen kaupungissa nähdyn pientalohelvetin peruskulmakivi. Joku koko ikänsä 30 neliön kerrostaloyksiössä asunut kaupunkilainen ituhippi voisi ehkä tuota isonakin pitää mutta minä en. "Tyylikkäästi remontoitu" puolestaan on ilmaisu paskanruskeanvärisille seinille ja niille ihme aakkosille ja sanoille, joita on pitänyt ripustella seinille. Kyllä sitä tietää istuvansa WC:ssä paskalla ilman, että siinä seinälle ne kirjaimet Wee ja Cee ovat. Tai miltäs kuulostaisi sellainen makuuhuone, jonka seinälle on maalattu (kyllä, siis MAALATTU!) asunnon omistajien etunimet. Ainahan sitä uutta maalia saa kaupasta, mutta mitä järkeä siinä olisi ostaa sellainen talo, joka on ihan vastikään remontoitu ja sisustettu, mutta jonka saisi taas pistää heti uudestaan remonttiin edellisten omistajien huonon sisustusmaun takia. Asuinpaikan etsintä siis jatkuu...

3 kommenttia:

Hehkuvainen kirjoitti...

Päivitys on muodostunut minulle synonyymiksi toimimattomuudelle. Päivityksen tehtävä on ilmeisesti yleensä korjata edellisen version virheitä ja parannella heikkoja toiminnallisuuksia, mutta kokemukseni mukaan lisäksi saadaan kasa uusia virheitä ja toimimattomia juttuja. Jei. Vanhojen virheiden kanssa sentään oli jo oppinut elämään ja toimimaan, ne uudet saattavat kaataa koko jutun. Suhtaudun kaikenlaisiin päivityksiin penseästi.

Olisi joskus virkistävää lukea inhorealistinen asuntoilmoitus. Eihän niissä suoranaisesti valehdella nytkään, mutta olen huomannut samaa totuuden venyttelyä kuin sinä. "Persoonallisesti sisustettu" on yksi omista suosikeistani. "Remontoijan unelma" on aina yhtä hauska, sitä käytetään hyvin laveasti. Asunnon etsintä jatkuu täälläkin, olo on jo jokseenkin lannistunut.

Urpo Turpo kirjoitti...

Niinpä... Välillä on tullut mietittyä, että kannattaako näitäkään päivityksiä asennella. Joskus niiden mukana näyttää tulevan sellaisia asioita, että tekisi mieli painaa undo-nappia.

Vai pitäisikö se "remontoijan unelma" lukea "pommimiehen unelmaksi"? Joskus tällaisten kohdalla näyttää, että helpompi olisi purkaa entinen ja tehdä kokonaan uusi.

Hehkuvainen kirjoitti...

"Räjäytä tästä itsellesi unelmakoti!" Se olisi kyllä toisinaan osuvampi ilmaisu, sillä kaikista kohteista ei tosiaan ihan pienellä pintaremontilla selviä.