Kun on ollut vaihteeksi taas tylsää eikä ole ollut mitään erikoista tekemistä, niin olen lueskellut netissä olevia foorumeja/keskustelupalstoja. Tai ehkä jos pakitetaan hieman takaisin, niin olisihan sitä kaikkea järkevämpääkin tekemistä ollut mutta eipä ole innostus riittänyt aina alkua pitemmälle. Jos joku on tökkinyt alussa, niin homma on flopsahtanut heti siihen paikkaan. Mutta siis takaisin näihin keskustelupalstojen seurailuun. Minun kohdalla se on vain jäänyt siihen lukemiseen. Vaikka joskus (hyvin harvoin) olisi aiheeseen ollut jotain kommentoitavaa, niin olen jättänyt vähäsanaisen arkkuni avaamatta.
Normaalisti homma kosahtaa siihen, että pitäisi rekisteröityä ja kirjautua sisälle. Nykyään ei voi mihinkään kirjoitella yhtään mitään ilman mitään perkeleen rekisteröitymistä. Loppuu kärsivällisyys hyvin äkkiä, kun joka paikkaan pitää keksiä nimimerkkisalasanakomboa. Jos puolestaan on jonnekin foorumille joskus erehdyksissään rekisteröitynyt, niin sekin kummasti latistaa kirjoitushaluja, kun pitäisi kirjautua sisälle. Siinä vaiheessa sitä miettii, että onko se asian kommentoiminen sittenkään niin tärkeää, että jaksaisi kirjautua sisään. Ehkä hieman laiskuudestakin on kyse mutta suurin syy lienee luultavasti se, että se oma kommentti tuntuu turhalle, jolla ei ole mitään väliä kenellekään. Tässä maailmassa kun sitä kaikkea turhaa länkytystä tuntuu riittävän ihan muidenkin toimesta, niin itse ei jaksa siihen enää osallistua.
Sama homma se on noidenkin työpaikan ja muiden vastaavien tilanteiden kahvipöytä- yms. keskustelujen kanssa. Niissä nyt ei ole mitään "sisäänkirjautumisia" hankaloittamassa elämää mutta sen tekee pitkät piuhat. Kun oman mielipiteen muodostamiseen menee aikaa hieman enemmän, niin normaalisti se keskustelu on jo kerennyt saada uusia uria, jolloin kommentin "heittäminen" ilmoille tuntuu turhalle. Ja näin kun käy tarpeeksi monta kertaa, niin sitä tuntee itsensä tuppisuuksi ja luultavasti myös muutkin ovat samaa mieltä minusta.
19.7.2015
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
4 kommenttia:
Kahvipöytäfoorumit ovat kyllä ihan oma lukunsa ja ekosysteeminsä. Työpaikallani on selvästi sellainen 50-vuotiaiden naisten kuppikunta, jossa vallitsee voimakas päällepuhumisen kulttuuri. Itse en sellaista arvosta ollenkaan, vaan pidän toisten keskeyttämistä erittäin epäkohteliaana. Niinpä saatan vaikuttaa välillä hyvinkin vaiteliaalta ihmiseltä, kun vain seuraan sivusta sitä eukkojen huutelua. Se on välillä todella kaoottista, kun kolme-neljä mammaa paapattaa jokainen yhteen ääneen ja parhaassa tapauksessa vieläpä kukin sitä omaa juttuaan kuuntelematta lainkaan toisia. Hirveää kilpalaulantaa, josta haluan pysyä kaukana. Kahden kesken kaikkien kanssa voi keskustella järkevästi, mutta yhdessä niistä tulee jotenkin mahdoton porukka.
Kuulostaa kyllä hieman puistattavalta tuollainen kotkot-lauman kahvitteluhetki. :)
Ei sen puoleen, kyllä tuolla minunkin työpaikalla kahvipöydässä tuntee välillä itsensä jakomielitautiseksi silloin, kun sinne paikalle eksyy. Pöytä on pitkä ja porukkaa siihen ympärille mahtuu jonkin verran. Yksi pää pöydästä kun keskustelee yhtä ja toinen toista ja tietenkin yhtä aikaa molottaen, niin siinä on "hyvä" hiljaisemman yrittää keskusteluun mukaan.
Vaikka minut tunnetaan todellisuudessa hyvinkin sanavalmiina-henkilönä, niin inhoan itsekin päällepuhumista ja kahvipöytä-kälättäjiä. Ja sama juttu noiden foorumien kirjautumisten ja kommenttien suhteen. Ei enää jaksa vaivautua. Paljon melua tyhjästä. Hyvä kahdenkeskinen keskustelu on nykyajan luksusta itselleni. Niitä oikeasti hyviä keskusteluja osuu kohdalle liian harvoin. Turhaa länkytystä sitäkin enemmän.
Niinpä.
Lähetä kommentti