Ärripurri

Tällä viikolla oli lievästi sanottuna eniten vituttaa kaikki -tyylinen olotila. Tai ei ehkä sentään koko viikkoa mutta ainakin puolet. Torstaina unohdin työmatkalle lähtiessä ottaa tavaroita mukaan. Ehdin jo matkata hyvän matkaa, kunnes päähän pälkähti, että jotain unohtui. Suunnaton vitutus iski sillä hetkellä kuin miljoona volttia ja eikun takaisin hakemaan tavaroita. Laskin, että töppäyksen hinnaksi tuli rahallisesti n. 24 (tai 6, miten nyt haluaa laskea) euroa ja ajallisesti n. kolme varttia eli ei mikään suuren suuri. Olotilani oli kuitenkin sellainen perseelleammuttukarhumainen, että jos joku vinoleuka olisi tullut irvailemaan sillä hetkellä asiasta, niin se leuka olisi saattanut jäädä pitemmäksikin aikaa vinoon. Sadattelin ja kiroilin varmaan puolisen tuntia kunnes kierrokset alkoivat hieman laantua.

Eilen puolestaan harrastuksen osalta tuli rahallista tappiota välinerikkojen takia ja silläkin hetkellä vintti tahtoi sumeta vitutuksen johdosta. Ihme kyllä, tämä suuttumus laantui paljon nopeammin mitä tuo aikaisempi vaikka tässä tapauksessa rahallinen vahinko oli suurempi. Mahtoiko sitten näin erilaiseen reaktioon olla syynä se, että ensimmäisessä syy oli vain ja ainoastaan täysin minussa mutta jälkimmäisessä asialle ei oikein voinut mitään, se vain tapahtui.

Tällä viikolla kolmanteen ja neljänteen minua nyppineeseen asiaan yhteisenä tekijänä on juokseminen. Jos juoksen yhtä reittiä pitkin, niin yhdessä kohtaa pitää kulkea pitempi pätkä hiekkatietä. Sitä mitä en ymmärrä autoilijoissa on se, että MIKSI VITUSSA sillä autolla pitää ajaa siinä tien pätkällä sellaista vauhtia aivan siitä jalankulkijan vierestä niin, että kivet lentää päälle, vaikka sitä tietä on leveydeltään perkele viisi metriä?! Näiden pallinaamaisten jästipäiden on vain yksinkertaisesti niin äärettömän vaikeaa kääntää sitä rattia edes hieman juoksijaa ohittaessaan. Mutta kyllähän sen ymmärtää, kun näillä tapauksilla ÄO sijoittuu johonkin kyrvän pituuden ja kengän kokonumeron välimaastoon.

No entäs se neljäs asia... Kun puolestaan juoksen yhtä toista reittiä, niin kuljen tällöin yhden omakotitalon ohi. Viimeisen kolmen juoksukerran aikana tämän talon pihasta on rynnännyt tielle pieni piski räksyttämään. Tähän mennessä piski on vielä lopettanut haukkumisen ja räksyttämisen, kun olen hiljentänyt juoksuni kävelyyn. Tästäkin tapauksesta taas näkee miten saatanan juntteja jotkin koiranomistajat voivat olla. Eivät yksinkertaisesti tajua yhtään, että pitäisivät sen "kiltin" pikku karvaperseensä kiinni. Odotan kyllä kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun tämä piski ei enää tyydy pelkkään räkyttämiseen vaan ampaisee minun kimppuuni. Silloin otan lain omiin käsiini ja jokainen voi arvailla, että mikä sullotaan tämän talon postilaatikkoon tai roskapönttöön.

Olisi ollut taas agressionpurkukeinoille käyttöä tällä viikolla. Tällaista taas tällä kertaa... ÄRH!entelemisiin