15.11.2010

Vanhojen tanssit

Sattuipa netistä sanomalehtien sivuja selatessa juttu lukiolaisten vanhojen tansseista tökkäämään silmään. Seuraavassa hieman pätkää siitä...

Pojat jaetaan jo yläkoulussa

Pojista on Vanhojen tansseissa kova kysyntä, ja tytöt ovat monilla paikkakunnilla valinneet partnerinsa jo yläkouluaikana. Jos partnerin hankinta tuntuu hankalalta, voi joltain jäädä koko kurssi välistä.


Kun muistelen omalta kohdaltani nuita vanhojen tansseja, tai tarkemmin sanottuna juuri tuota partnerin valintaa, niin kun olisikin tilanne ollut samanlainen kuten tuossa uutispätkässä. Luokallani oli tyttöjä poikia enemmän mutta poikien valinnasta ei tullut kinaa kenenkään kanssa. Luokan suosituimmat pojat ja tytöt nyt olivat tietysti valinneet toisensa aiemmin mutta loput pareista tansseja opettanut opettaja "pakkoparitti" tuntien alussa kun kukaan ei vapaaehtoisesti suostunut tekemään liikettä. En muutenkaan ollut kovin innostunut nuista tansseista ja viimeistään tuo opettajan käytös ja muu touhu sai minut tuntemaan, että kuulun hylkysakkiin. Onneksi tuo on kuitenkin jo takanapäin... Jos nyt olisin lukion tokalla ja edessä olisi vanhojen tanssit niin jättäisin riemumielin koko paskan väliin ja antaisin muiden tuskailla keskenään.

Ei kommentteja: