Autossa istumista

Viikonloppuna minun piti perhesyiden takia ajella autolla yhden päivän aikana lähes 6 tuntia. Ei onneksi kuitenkaan kerralla putkeen vaan parisen tuntia kerrallaan. Kilometrejä auton matkamittariin kertyi yhteensä viitisensataa.

Jokaisen kilometrin sain... Jokainen kilometri piti ajaa ihan yksin, ainoa seura oli vain radio. Yksin olossa nyt ei ole mitään uutta, mutta jotenkin tuo autossa yksin istuminen on paljon masentavampaa kuin vaikkapa kotona itsekseen nököttäminen. Ehkä se on siinä, kun siinä et voi tehdä mitään muuta kuin ajaa ja korkeintaan kuunnella radiota. Ja veivata niitä kuluneita ja tunkkaisia ajatuksia pään sisälle edestakaisin.

Matkan loppuvaiheessa tuo radion kuuntelukin alkoi pikkuhiljaa tökkiä, kun Sannin Vahinko oli kuulunut päivän aikana kolme kertaa ja Laura Voutilaisen Miks Ei neljä kertaa. Kanavien vaihtelukaan ei oikein auttanut mitään, kun joka kanavalta tuuppasi tulemaan enemmän tai vähemmän ärsyttävää kuunneltavaa.

Matkasta kaksi kolmasosaa oli minulle ihan uusia reittejä. Tutummilla teillä on jotenkin helpompi ajella mutta tuntemattomilla teille lähtiessä on aina sellainen epämiellyttävä olo. Kun ei tiedä mitä on missäkin ja jos auto sanoo kesken matkan köhköh, niin siinähän olet ihmeissäsi, että mitäs nyt.

Nyt sentään ajelua helpotti hyvä aurinkoinen keli ja suorat, hyvät tiet. Onpa tullut kerran töiden takia ajettua marraskuussa helvetinmoisessa räntäsateessa neljä tuntia aivan pilkkopimeässä tuntemattomalla tiellä. Ei ollut nimittäin se reissu kovin suurta herkkua, kun ainoat valonsäteet tulivat omasta autosta tai vastaan tulevien autojen häikäisevistä valoista ja muuten ympärillä oli vain pelkkää pilkkopimeää. Ei jäänyt sen matkan varrella olevista maisemista mieleen yhtään mitään.

Noh, matkoista on kuitenkin selvitty hengissä takaisin mutta kyllä sitä mieluummin istuisi kotonaan.

Tiukkaa persettä

Nyt on siihenkin kysymykseen vastaus, että jos puu kaatuu metsässä, niin kuuluuko siitä ääntä. Kyllä kuuluu, vaikka ei itse olisi edes metsässä.

Eilen olin kävelemässä ulkona ihan vain tämän leppeän syystuulen takia. Harvoin tuollaista puhuria kohdalle sattuu, niin pakkohan sitä oli ulos mennä katselemaan ja kuulostelemaan, että miltä se näyttää ja tuntuu. Olin kävelemässä sellaisen pienehkön metsikön lähellä, kun sieltä metsästä kuului ensin kova rusahdus ja sitten humahdus. Puuhan sieltä katkesi puolivälistä runkoa.

Tällä viikolla töissä sain nauttia parina päivänä oikein mukavasta näystä. Maatiaiskissa oli laittanut jalkaansa parina päivänä sellaiset oikein sinkkumiehen silmiä hivelevän tiukat farkut jalkaansa. Sellaiset hngh-tiukat, jotka istuvat jalassa kuin tiukka kumihanska virkaintoisen tullimiehen kädessä. Sellaista on vain niin mahdottoman mukava katsella, kun farkuissa ei ole missään lököttävää kohtaa vaan ne istuvat täydellisesti paljastaen takamuksen muodot viimeistä piirtoa myöten. 8) Tietysti jos haluaa hieman olla kriittinen, niin muodoltaan ko. peba on ehkä 3/5 mutta ei voi valittaakkaan, kun minä näen tuollaisia aivan liian harvoin.

Ömh

Jotenkin on ollut taas tämä viikonloppu takkuinen ja erityisesti tämä sunnuntai. Eilinen meni vielä jotenkin arkiaskareita hoitaessa mutta tänään on ollut niin masentunut mieliala. Oikeastaan koko viikolla ei ole oikein mikään huvittanut. Ohjelmointi on perseestä, kuntoilla en ole jaksanut pitkään aikaan (lue: innostus loppunut), töissä ketuttaa kaikki sekalainen paska ja päällekkäiset asiat ja sitä rataa.

Tänään en ole tehnyt yhtään mitään. Puolilta päivin eksyin juutuubiin ja sieltä katselin seuraavat kolmisen tuntia kaikkea turhaa. Nyt tiedän miten tehdään mm. laakereihin kuulia, seuloissa käytettäviä seulaverkkoja ja putkiloihin työnnettäviä perunalastuja. Erittäin kehittävää ja hyödyllistä ajankäyttöä...

Takaisin töissä

Ensimmäinen loman jälkeinen työviikko alkaa kohta olla jo loppupuolella. Ja kyllähän se oli ankeaa taas palata työpöydän ääreen. Viimeisenä lomasunnuntaina olo oli jotenkin kuin pienellä koululaisella ennen koulun alkua. Luultavasti loma oli ainakin siinä mielessä onnistunut, kun ensimmäisenä aamuna työpaikalle ryömiessä työpaikan hälytinjärjestelmän koodi oli unohtunut aivan totaalisesti pois mielestä. Kyllähän sitä jotakin työasioita kävi mielessä loman aikana mutta kaikki pienet asiat (kuten tuo koodi) olivat painuneet unohduksiin. Äkkiä sitä kuitenkin taas laitostui työpöytänsä ääreen ja homma alkoi rullata, kun se lomiksi jäänyt työpino odotti tekijää.

Lomaa olisi voinut ihan hyvin jatkaa vaikka pari kuukautta putkeen. Kun pitää taas päivät käydä töissä, niin illalle jää vähemmän aikaa käytettäväksi. Se lomanaikainen ohjelmointihommakin ei ole edennyt taas yhtään minnekään ja luultavasti sekin painuu ajan myötä unholaan. Siinä mielessä tuo on ärsyttävää, että olen hyvä aloittamaan asioita ja minulla olisi paljon kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia, joita eteenpäin viemällä saattaisi työasiatkin luonnistua paljon nykyistä helpommin. Se asioiden loppuun asti vieminen sen sijaan ontuu pahasti ja tuntuu, että kaikki jää vain kesken. Milloin syynä on ajanpuute tai yksinkertaisesti joku homma kosahtaa johonkin ongelmaan, jota en saa ratkaistua. Minulla pitäisi olla joku koodariapina-armeija käytössäni, jolla voisin teetättää asiat. Tiedän mitä haluan ja miten asioiden pitäisi toimia mutta kuten sanottua, se toteutus jää aina puolitiehen.

Lomatekemistä

Kesälomasta käynnistyy kohta viimeinen viikko. En tehnyt lomalle mitään suunnitelmia, joten sen suhteen loma on mennyt odotetusti. Yleistä paikallaan öllöttelyä, marjojen keräilyä pakkaseen, satunnaista lenkillä käyntiä ja ohjelmointia. Tuo ohjelmointi on itse asiassa - ehkä hieman yllättäen - mukavaa lomatouhua. Joku voi tietysti olla asiasta eri mieltä mutta nyt ei kysytäkään muilta. Siinä mielessä se on oivaa lomatouhua, että kun siíhen oikein keskittyy, niin kaikki muu jää mielestä. Vesisateen tuoma pitkästys neljän seinän sisällä tai työpaikan asiat eivät pyöri ollenkaan ajatuksissa, kun ajatus on keskittynyt koodikiemuroihin.

Välillä kyllä on tosin tuossa nysväyksessä mennyt hermo ja on pitänyt heittää rukkaset nurkkaan joksikin aikaa. Kieltämättä yhdessä vaiheessa meinasi pelipöksyt revetä totaalisen riekaleiksi, kun juutuin parin päivän ajaksi yhteen kohtaan. Olin saanut aiemmin tehtyä yhden pienen testin mutta toiseen paikkaan sovellettuna se ei enää toiminut. Varmaan puolitoista päivää meni siihen, kunnes ymmärsin ensin minkä takia homma tökkäsi. Kolmannen päivän aamuna sain homman lopulta toimimaan, kun löysin netin Q&A-palstalta jonkun toisen esittämän samantyypisen ongelman ja sitä kautta pääsin ratkaisun jäljille.

Muutenkin tuo koodailu on mennyt tutulla kaavalla: Kirjoitetaan ensin jotain toimivaa, sitten ryhdytään miettimään hieman pintaa syvemmältä jatkolaajennuksia ajatellen, jonka jälkeen huomataan, että ei tällä pitkälle pötkitä ja koodataan koko paska melkein alusta alkaen uusiksi. Mutta niinpä se taitaa mennä, että asioita joutuu iteroimaan pari kertaa läpi ennen haluttua lopputulosta. Omat hankaluutensa tuo vielä kokemattomuus. Asioiden järkeviä toteuttamistapoja saa miettiä pitkäänkin, kunnes joku sopiva valikoituu käytettäväksi. Toisaalta sen jälkeen se on hieman helpompaa, sillä jos "kaava" on toimiva, niin sitä voi soveltaa muuallakin.

Spämmääjä

Minulla on yksi sähköpostiosoite, jota käytän rekisteröintiä vaativilla haistapaskan-sivuilla, joita käytän satunnaisesti tai en ollenkaan. Käytännössä sinne tulee vain roskapostia ja muita turhia sähköposteja, joitan en lue ollenkaan. Erehdyin käymään yhtenä päivänä tuossa postilaatikkossa ja kun vähän aikaa tutkailin, että mistä kaikkialta on paskaa tullut, niin ylivoimaisin ykkönen oli facebook. Joka vatun päivä sieltä on lähetetty ruikutusviesti, jossa kerrotaan, että minulla on lärvikirjassa enemmän ystäviä kuin tiedänkään. AHAA! Tätä en tiennytkään, kiitos kun kerroitte! "Anna vain pääsy sähköpostiosoitteesi yhteystietoihin, niin kyyläämme kaiken mitä olet tehnyt".



Siinäpähän itkevät sen perään. Vaikka antaisin tuoda yhteystiedot lärvikirjaan, niin tuskin sieltä yhtään kaveria löytäisivät (minulla kun ei sellaisia ole). Pitäisi huvikseen testata tuota tekemällä toinen roskapostiosoite ja tekaisisi sillä lärvikirjaan feikkiprofiilin. Katsoisi sitten ketä kaikkea suuri ja mahtava NassuKirja ehdottaisi Ylimmäksi Ystäväksi, kun saisi yhteystietoja roskapostiosoitteistosta.

Tuli vastaan seuraava kuva yhtä kuvasivustoa selatessa:



Tänään oli vähän aurinkoisempi päivä mutta muuten aurinko ei ole pahemmin kesälomalla juuri näyttäytynyt. Ja tissejä ei olen näkynyt sitäkään vähää. Itse asiassa niitä ei ole näkynyt niin pitkään aikaan, että en edes muista milloin viimeksi olisin nähnyt sellaiset mukavan muodokkaat ilmestykset avoimen anteliaalla kaula-aukolla varustetussa paidassa. Tässä viimeisen kuukauden aikana on ollut muutaman kerran sellaisia päiviä, että jos edessä olisi rinnat, niin tekisi mieli vain laittaa naama niiden väliin ja päristellä tähän tyyliin...



Englannin kielessä tuolle toiminnalle on ihan oma termi: motorboating. Onkohan sille mitään suomalaista vastinetta? Ei ole sattunut sellaista minun silmään.

Ttumainen kuski

Jouduin tällä viikolla ajelemaan autolla useampanakin päivänä töiden takia. Ja ei voi taas kuin ihmetellä sitä idioottien määrää siellä tien päällä.

Yhtenä päivänä moottoritiellä joku vatun idiootti ajoi minusta ohituskaistalla ohi ja palatessaan takaisin oikealle kaistalle meinasi kotterollaan törmätä minun auton vasempaan etukulmaan. Luultavasti saatanan pässi ei katsonut sivulleen yhtään ja oletti, että on mennyt jo ohi ohitettavasta autosta. Mitäpä minä siinä muuta voin kuin jarruttaa, huudattaa tööttiä ja näyttää sitä kansainvälistä sormimerkkiä - pitkään. Mulkvisti sentään älysi painaa kaasua ja häipyä kauemmaksi eteenpäin.

Toisena päivänä jälleen moottoritiellä minun ohi ajaa auto. Minun edessä menee hitaampi auto ja välimatkaa siihen ei ole kovin paljoa. Siinä vaiheessa tämä ohittaja tajuaa, että hänen pitää poistua seuraavalta rampilta ja änkeää sen kotteronsa minun ja edessä menevän auton väliin niin, että joudun taas polkemaan jarrua. Minä puolestaan lähden nyt vittuuntuneena ohi tästä persvaosta ja ohi mennessäni ojennan oikean käteni ja muiden sormien ollessa nyrkissä suoristan keskisormen kohti tätä aivokääpiötä, joka suu auki möllöttäen katsoo minuun päin.

Kolmantena päivänä olen juuri poistunut moottoritieltä ja kääntynyt pienemmälle tiellä, kun näen edessäni auton. Ensin tämä meinaa kääntyä yhdestä risteyksestä oikealle (on jo ryhmittynyt kääntyvien kaistalle) kunnes päättääkin palata sitten takaisin suoraan vievälle kaistalle. Onneksi olen vielä sen verran kaukana takana, että en joudu tekemään mitään. No siinäpä tämä palikka löröttelee sitten eteenpäin ja aikaisemmasta käytöksestä aavistelen, että kohta tämä vatipää varmaan tekee johtajaliikkeitä. Ei mene kauan, kun tulee risteysalue, josta sivutiet kääntyy molemmille puolille isompaa tietä ja paikalla on vielä linja-autopysäkit kahdella puolen tietä. Jostain tämä mullisaukko saa päähänsä, että hänen pitää kääntyä tien VASEMMALLA puolella olevalle pysäkille ja ryhtyy hiljentämään mutta huomaakin, että pysäkin jälkeen tuleekin risteys, niin käännytäänpä sittenkin siitä vasemmalle. Siinä tuli vielä ajoneuvoja vastaan, niin sai jo vähän varoa, että kääntyykö se idiootti suoraan jonkun toisen eteen. Kun pääsen tästä mölöpertistä ohi, niin vilkutan hänelle iloisesti keskisormella. Ottaisi tuokin nuija sen autonavigaattorinsa pois sieltä perseestäään, niin saattaisi ehkä hyvällä tuurilla kääntyä oikeasta risteyksestä.

Näiden lisäksi tietysti on ollut niitä perseessä roikkujia, joita en helvetti vie voi tajuta yhtään! Mikä saatana se saa nämä perkeleen kuulapäät ajamaan toisen perseessä kiinni?! Käveleeköhän nämä kaupassa käydessäänkin naama seuraavan asiakkaan perseessä kiinni? Onneksi on ollut sateista ja vettä tiellä. Joka kerta kun tuollainen perskärpänen tulee lähelle, niin koitan ajaa mahdollisimman paljon urista ja lätäköistä, jotta nämä taukit saavat vettä tuulilasillensa. Se hieman hymyilyttää katsoa peräpeilistä, kun takana tuleva saa pyyhkiä koko aika tuulilasiaan ja itsellä ei sitä ongelmaa ole.

Avara luonto esittää, osa 2

Joskus se jälkikäteen ihan huvittaa, mihin tilanteisiin tämä minun hiljainen ja seinätapetista paljoa eroamaton ulkoinen olemus johdattaa. Lyhykäisyydessään jouduin juhannuksena keskelle parisuhdedraamaa tekemättä yhtään mitään.

Ensin sitä on yksikseen ihan hiljaa omissa oloissaan, kun paikalle pölähtää perhe, joka ei huomaa minua. Vähän ajan päästä paikalle tulee vielä kolmas pyörä liehittelemään perheen naispuoleista, joka luonnollisesti perheen miespuolisessa saa aikaan mustasukkaisuuskohtauksen, joka kuuluu ympäri pitäjää.

Olin viettämässä juhannusta vanhempien luona maaseudun rauhassa, jossa läheinen villi luonto, jos nyt ei ihan kirjaimellisesti tuppaa ikkunoista sisään, niin ainakin pihaan asti se joskus tulee. Lämpimän päivän takia olin istuskelemassa kivikasan päällä, johon tuuli kävi mukavan viilentävästi. Pusikoista rupesi kuulumaan piipitystä ja heinikosta tuli esille pari pientä linnunpoikasta. Vähän ajan päästä näiden perässä tuli poikasten emo eli Rouva Harmaa ja hetki siitä eteenpäin paikalle asteli Rouva Harmaan puoliso Herra Värikäs.

Vilkkaat linnunpoikaset ryntäilivät heinikossa sinne ja tänne, jolloin Rouva Harmaa joutui koko ajan paimentamaan ja kutsumaan pesuettaan, jotta perhe olisi pysynyt kasassa. Rouvan ääntely oli ilmeisesti kuulunut kauemmaksikin, sillä vähän ajan päästä paikalle hiippaili Herra Gigolo. Nähdessään Gigolon Herra Värikäs ei katsonut tätä kovin suopeasti ja antoi tälle hieman runtua. Gigolo lennähti jokusen kymmenen metriä sivummalle ja Herra Värikäs lennähti puun oksalle motkottamaan ja tarkkailemaan tilannetta.

Tilanteen hieman rauhoituttua Rouva Harmaa lähti taas ääntelehtien pesueensa perään ja vieläpä samaan suuntaan mihin tämä Herra Gigolo oli aikaisemmin lentänyt. Eipä aikaakaan, kun näin Gigolon tulevan taas jallittelemaan Rouva Harmaata kaula matalana heinikossa hiipien. Rouva Harmaa huomasi tämän ja hypähti hieman sivummalle metsän suojaan poikastensa perään. Jälleen Herra Värikäs huomasi Gigolon aikeet ja sama kuvio toistui jälleen. Lopulta kaikki poistuivat paikalta metsän siimekseen kukin eri tavalla äännehtien.

Edelleenkin kivellä istuen jäin miettimään näkemääni. Näinhän se julma luonto toimii: Jos et vähänkään pidä vahtia puolison perään, niin kohta joku toinen yrittää tulla bylsimään. Luonnollisesti tämä toi mieleen oman tilanteeni. Kun ei ole mitään perhettä huollettavana tai puolisoa vahdittavana, niin selvästi Herra Gigolon viitta laskeutuu harteilleni. Eli luultavasti luontoäiti tahtoi ohjeistaa minua tällä näyttämällään parisuhdedraamallaan, että minun pitäisi ryhtyä vokottelemaan perheenäitejä tai varattuja naisia. Toisaalta tuossa asiassa ei kyllä innosta yhtään tuo puoli, että voi joutua mustasukkaisen puolison kohteeksi. Ja jostain pitäisi löytää se parisuhteeseensa/mieheensä kyrsiintynyt rouvashenkilö, jota olisi mahdollista edes vikitellä. Minun ihmissuhdetaidot ja osaaminen tietäen ainoa vaihtoehto tuollaisen löytämiseksi saattaisi olla korkeintaan netin kautta. Ehkäpä pitäisi etsiä sellaisten naisten kirjoittamia blogeja ja vaivihkaa hivuttaa jalkaa ovenväliin kommenteilla ja ymmärtäväisillä sähköposteilla. Ehkä sitten (hyvin pitkän ajan jälkeen), jos osaisi pelata korttinsa oikein, voisi hivuttaa jotakin muuta jonnekin tiettyyn väliin.

Juhannus tulossa

Kesäpäivän seisokkia pukkaa taas, kohta se on taas talvi ja pakkanen... Suurin ja järkyttävin minulle sattunut tapahtuma viimeisen parin viikon ajalta: Työpaikalla ruokatunnilla otin laatikosta haarukkaa. Sitä huolettomasti ottaessa (en juuri katsonut laatikkoon) pudotin sen melkein lattialle siitä syystä, että se oli erilainen mitä muut haarukat. Kotona minulla on aterimet Hackmanin Savoniaa ja samoin on myös työpaikalla (paitsi tuo yksi haarukka). Kun käsi/aivot on tottunut tietyn mallisiin esineisiin ja sitten sormiin kapsahtaa jokin totutusta poikkeava, niin sitä automaattisesti kavahtaa, että mikäs perkele se nyt kädessä on.

Työasioiden puolesta on taas pitkä ja veltto kikkeli (tai oikein pitkä ja terhakka, miten sen nyt ottaa) otsassa. Jotenkin taas niin tyypillistä, että kun loma-aika on lähestymässä, niin kaikki paskat pitäisi saada valmiiksi. Muutenkin on sapettanut yksi projekti. Sen piti olla taas niitä "kaikki-on-melkein-valmista-teet-vain-vähän-niin-sen-voi-laittaa-eteenpäin". No siinä jonkin aikaa sen kanssa painiessa kävi selväksi, että esityöt oli tehty päin persettä sen tarkempia ajattelematta ja kaiken sai tehdä lähes alusta. Lisäksi tuli muitakin mutkia matkaan tuovia asioita, joita piti selvitellä parin päivän edestä. Tämä paskahomma sitten vei aikaa toiselta projektilta, jonka kanssa on nyt lähes kusessa ennen lomia. Ja sama jatkuu lomien jälkeen, kun kaikki työt jatkuvat hässäkällä eteenpäin heti elokuussa.

Toisaalta tuo asia ketuttaa myös oman tyhmyyden/idiotismin takia. En osaa hahmottaa kunnolla työmääriä ja niihin kuluvaa aikaa (vaikka luulisi jo sellaisen onnistuvan näillä työvuosilla). Näin jälkikäteen ajateltuna tuo "lähes valmis" homma olisi pitänyt dumpata jo heti alussa mäkeen jonkin toisen niskoille eikä ottaa sitä ollenkaan kiviriipakseen. Siinä sen taas näki, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Uneton

Pari edellistä yötä ovat olleet hieman rasittavia. Viime yönä heräsin joskus kahden maissa itikoiden ininään enkä nukkunut enää sen jälkeen ollenkaan. Tuo itikoiden vininä on yksi kaikkein vittumaisimmista äänistä, kun yrittää nukkua. Tuota saatanan ininää kuullessa tekisi mieli aina repiä pelipöksyt silpuksi ja etsiä jostakin liekinheitin käsiin ja polttaa sillä kaikki helvetinvittusaatanankyrpäperkeleenverenimijäitikanlehmänpaskat! ÄRH!!

Itikkayötä edellisenä yönä näin puolestaan taas jotain ihme unta. Istuskelin jossain kunnes viereen tuli Sean Bean aukomaan päätään. Lopultahan se meni tappeluksi ja kohta molemmat putosimme jostain jyrkänteeltä alas. Minä heräsin siihen ja Sean Beanille kävi varmaan miten aina käykään. Siinäpä sitten taas makoiltiin sängyssä hereillä puoli kolmesta lähtien.

Viime viikonloppuna sain nukuttua yöt ilman heräämisiä mutta arkena tuntuu, että yöllä nukkuminen menee aivan perseelleen ja heräilen miten sattuu. Kello on hädin tuskin edes puolta kahdeksaa ja nyt jo nukahtaa tähän tietokoneen äärelle...