Nyt kun tuolla kävi, niin paikka veti jotenkin mieltä masennukseen. Paikka on juuri sitä syrjemmässä olevaa seutua, josta väki vähenee vuosi vuodelta. Vaikka siinä muutamien kilometrien päässä on kylä ja valtatie kulkee lähistöltä, niin silti siellä oli hyvin hiljaista. Ei kuulunut edes lintujenkaan laulua kovin paljon. Nykyään varmaan variksetkin lentää tuon paikan yli eväslaukku kaulassaan. Myös siinä kylällä tuli pyörähdettyä ohimennen ja sama jatkui sielläkin. Kylän raittia pitkin köpötteli hyvin vähän ihmisiä ja nekin olivat suurimmaksi osaksi vain mummeroisia, papparaisia ja muuta vanhempaa väkeä. Lastenvaunuväki ja pienet lapset loistivat vain poissaolollaan.
Kotimatkalla auton ikkunasta maisemia katsellessa ei voinut olla ajattelematta tuon seudun kohtaloa. Ennen niin mieluisasta matkakohteesta on tullut päinvastainen paikka, jonne ei enää juuri tee mieli. Toisaalta tuokin on pitkälti selitettävissä ihmisten puutteella. Jos ympäriltä puuttuu tutut kasvot, niin silloin paikka tuntuu vieraalle ja etäiselle.
Loppuun kuva, joka ei liity aiheeseen mitenkään:

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti