4.5.2015

Vappuplääh

Tuli vietettyä vappuviikonloppua kotonakotona vanhempien luona ja oli koko viikonlopun niin veto poissa. Mitä lie yleistä kevätväsymystä, kun ei ole kuitenkaan tullut tehtyä nyt mitään erikoisen rasittavaakaan, ihan vain normiarkea on ollut. Jokaisena päivänä väsytti niin paljon, että kesken päivän tuli otettua päiväunet ja jos illalla sattui katsomaan tylsää televisio-ohjelmaa, niin hyvin äkkiä alkoi pää nuokkua. Toisaalta samapa tuo oli nukkua, kun ei nuo kelitkään olleet mitkään parhaat (vesi-/räntäsadetta/kovaa tuulta).

Kun nyt muutosta ja työpaikan vaihdosta on kulunut hieman reilu kuukausi aikaa, niin olen huomannut yhden asian muuttuneen. Ennen tätä muutosta perstakahikilässä ollessani minulla oli koko aika sellainen olo, että täältä on päästävä pois. Ei se mitenkään koko aika aktiivisesti ollut mielessä mutta kuitenkin jonkinlainen apina oli koko aika selässä kannettavana. Nyt kun olen täällä missä haluankin olla, niin se apina on hävinnyt kokonaan selästä ja on sellainen jollain tapaa keveämpi olo. Ei tarvitse enää hötkytä minnekään vaan voi ihan kaikessa rauhassa lässähtää aloilleen ja keskittyä johonkin muuhun, vaikkapa siihen asunnon etsimiseen.

2 kommenttia:

Hehkuvainen kirjoitti...

Mahtavaa, että apina on lähtenyt takaisin viidakkoon eikä kiusaa sinua enää.

Mistä muuten mahtaa tulla tämä tapa sanoa että on apina selässä?

Urpo Turpo kirjoitti...

Vielä niitä on muitakin apinoita selässä mutta onhan se kuitenkin yksi (ja iso sellainen) vähemmän.

Piti ihan uteliasuudeta etsiä tuohon sanonnan alkuperään vastausta mutta eipä siihen oikein mitään löytynyt. Jossain oli mainittu, että sanonta olisi peräti 1800-luvun puolelta.