2.12.2014

Pienestä kiinni

Radiosta taisin kuulla, että mennyt marraskuu oli hyvin pilvinen ja auringonpaiste oli jäänyt vähiin. Siltä se kyllä vaikuttikin. En edes muista milloin viimeksi olisin aurinkoa nähnyt, sen verran siitä on aikaa. Kai se mollukka kuitenkin siellä jossain pilvien yläpuolella on vaikkei vähään aikaan sitä ole näkynytkään. Ei tämä loppuvuosikaan ole vielä kovin "talvelta" tuntunut. Kovia pakkasia ei ole juuri tainnut olla täällä perstakahikilässä. En ole vielä edes ottanut talvikenkiäkään esille ja paksu toppatakkikin odottelee vielä komerossa kylmempiä ilmoja. Tähän asti on pärjännyt vielä ihan hyvin kevyemmällä kerrospukeutumisella.

Viimeiset puoli viikkoa olen hakannut päätäni pöytään ohjelmoinnin suhteen. Välillä se osaa nyppiä kunnolla, kun omasta mielestään on tehnyt kaiken niin kuin pitikin, mutta ohjelman pätkä ei siitä huolimatta suostu toimimaan ja mitään selkeää virhettä ei kuitenkaan löydä. Juuri näin kävin nyttenkin ja kovin monta ärräpäätä kerkesi kuulua, kunnes tilanne selveni. Olin unohtanut laittaa yhteen kohtaan sulkeet ja yhden avainsanan, niin siihenpä se homma kosahti. Aivan raivostuttavimpia tämänkaltaiset töpellykset! Tuon kun sai korjattua, niin homma lähti taas pelittämään ja pääsin nysväämään asioita eteenpäin.

Ei kommentteja: