Ahaa

Selailin ja lueskelin yhtenä iltana yhtä lankaa introverttien keskustelupalstalla. Ketjun aloittaja kirjoitti näin:

Muistelisin että Susan Cain kirjoitti kirjassaan, miten introvertit vaalivat huolella niitä ihmissuhteitaan, joiden eteen ovat joutuneet uhraamaan niin paljon.

Huomasin taas tuon ironian omassa elämässäni. Koska minulla on niin vähän ihmissuhteita, lähes järjestään se suhde on minulle tärkeämpi kuin toiselle, ekstrovertille osapuolelle. Tuntuu että ekstroverteille on tärkeää että on jotain seuraa, mutta sillä ei nyt ole niin väliä onko se seura minä vai joku muu. Minulle taas on nimenomaan tärkeää olla sen tietyn ihmisen kanssa, se tietty ihminen on niin tärkeä että olen valmis luopumaan yksinäisyydestäni.

Tämä sitten tietysti aiheuttaa kaikenlaisia kielteisiä tunteita, kun saa toistuvasti huomata että et ole parhaan ystäväsi paras ystävä vaan yksi sen kymmenestä tosi hyvästä ystävästä. Ainakin minulle tulee siitä suorastaan torjuttu olo, kun tajuaa, että MINÄ en oikeastaan ole toiselle yhtään tärkeä vaan kuka tahansa kymmenkunnasta ihmisestä ajaisi saman asian.
...
Summa summarum: itselle jokainen ihmissuhde tai sosiaalinen tilanne on merkittävä, koska niitä on niin vähän. Ja on hirveän satuttavaa jos tunne on yksipuolinen, kuten se useimmiten tuntuu olevan.

Tämä on taas juuri niin tyypillistä sarjassamme "tajuat itseäsi vasta, kun näet sen toisen kirjoittamana". Heti luettuani tuon lyhyehkön ketjun, palasi mieleeni välittömästi tämä kirjoitus yli kolmen vuoden takaa. Aivan samoin kävi minullekin, mitä tälle ketjun aloittajalle. Minulle sähköpostitutut olivat tärkeitä mutta toisesta suunnasta katsottuna asia olikin sitten ihan jotain muuta.

Oikeastaan tuosta lähtien elämäni on ollut sellaista, että en ole tehnyt juuri mitään sen eteen, että olisin ottanut kontaktia johonkin toiseen ihmiseen. Satunnaisia päänkolisteluja eri puulajeihin ja huuteluja toisten blogien kommenttilaatikoissa ei nyt tähän lasketa. Miksi tehdä ehdoin tahdoin mitään, kun siitä ei minun kohdalla seuraa muuta, kuin noita kielteisiä tuntemuksia. Sama möllöttää omissa oloissaan ja suhtautua jokaiseen vastaantulevaan ihmiskontaktiin mentaliteetilla "paskan väliä, ei kiinnosta", niin pääsee kaikkein vähimmällä itsensä kiusaamisella/satuttamisella.

Pitäisi käydä kirjastosta lainaamassa tuo Cainin kirja. Ehkä sitä lukiessa voisi taas oppia jotain itsestään. Kerran jo katselin sitä kirjaston sivuilta mutta oli silloin lainassa ja näyttää olevan vieläkin. Taitaa olla suosittu kirja, kun viimeisen vuoden aikana oli lainattu toista sataa kertaa.