20.1.2014

Hajoaa, osa 2

Tänään kirjoituksen aiheena ei ole arkikäytössä olevien esineiden hajoaminen vaan kirjoittajan hajoaminen.

Tänään töissä alkoi vaihteeksi taas v****aa kympillä projektiääliön takia. Olin viime viikolla yhden päivän koulutustilaisuudessa pois toimistolta. Laitoin työhuoneen oveen tästä lapun, merkkailin itseni poissaolevaksi sähköpostin kalenteriin ja yhteen toiseen paikkaan, jotta muutkin tietävät ja pistin vielä sähköpostiinkin automaattisen vastauksen, että olen pois toimistolta. Noh, tänä aamuna sitten projektiääliö tulee työhuoneeseeni ja alkaa ensimmäisenä mussuttaa siitä, että en ole kertonut hänelle siitä, että olen yhden päivän pois toimistolta (en ole edes mikään tilivelvollinen kertomaan tälle idiootille menojani, koska hän ei ole esimieheni). Itsehän tämä kokovartalokyrpä on pois toimistolta melkein joka viikko jonkun päivän mutta kenellekään hän ei siitä ilmoita, ei laita kokouksiaan kalenteriin näkyviin tai mitään muutakaan. Monesti on käynyt niin, että muut kyselevät tämän kyseisen vatipään olinpaikkaa tämän ollessa matkoillaan. Mutta annas olla sitten jos Herra Persnaaman Ylhäisyyttä ei käy henkilökohtaisesti informoimassa, että on päivän poissa, niin johan siitä alkaa vininä ja ulina.

Toinen hajotuksen aihe oli viime viikonloppuna ruokakaupassa. Olisin ostanut yhtä tuotetta mutta hyllyyn jäi sekin, kun katsoin hintalappua ja laskin, että paljonko tuotteen hinta oli noussut vuodenvaihteen jälkeen. Laskutoimitus kertoi hinnan nousseen sen 15 %! Satuin sitten tuona viikonloppuna järjestelemään yhtä laatikkoa, josta löysin kuitteja viime vuosilta (kunnon hamsteri tallettaa kaiken talteen). Niitä vanhoja kuitteja selatessa sattui yhdestä kuitista silmään tuon tuotteen hinta useamman vuoden takaa. Silloinen hinta oli huomattavasti pienempi ja päätin sitten kahlata vähän kuitteja läpi. Etsin joka vuodelta kuitin, josta löytyi tuo tuote ja pistin hinnan ylös. Naputtelin nämä tiedot Exceliin ja laitoin vertailun vuoksi taulukkoon myös palkkani kyseisiltä vuosilta. Laskin sitten tuotteelle ja palkalle vertailukelpoiset indeksit ja piirsin niistä alla näkyvän käppyrän.



Kuvaajasta näkee selvästi, että tuotteen hinta on yli kaksinkertaistunut(!) tuon ajanjakson aikana vaikka itse tuotteessa ei ole tapahtunut yhtään mitään muutosta, vuonna 2006 oli se sama paska siinä samassa paketissa kuin tänäkin vuonna. Palkka on tuona aikana noussut vain 50 % eli tältä osin elinkustannukset ovat kasvaneet kovemmalla vauhdilla kuin palkkani. Tuota käppyrää katsellessa huomaa, että vuonna 2011 tuotteen hinta on lähtenyt rajuun kasvuun. Sekin on selitettävissä sillä yksinkertaisella asialla, että tuona vuonna hallitus lätkäisi erinäisille asioille makeisveron ja siitä lähtien on sitten veroja korotettu. Niin ja huomautettakoon, että tuo tuote ei ole mikään makeinen vaan juoma, jota ei voi edes rinnastaa miksikään makeiseksi, limppariksi tai vastaavaksi.

Päätinpä sitten tehdä periaatepäätöksen, että tästä lähtien saa jäädä tuokin tuote minun puolesta hyllyyn, sillä pysyn hengissä ilman sitäkin. Nyt voikin sitten kysyä niiltä viisailta, jotka tuon makeisveron silloin säätivät, että kannattiko säätää se vero? Tuotteen jäädessä hyllyyn kauppias ei saa rahojaan, tuotteen valmistaja ei saa rahojaan ja valtiokaan ei saa verorahojaan. Ainoaksi voittajaksi tässä jää ympäristö, kun raaka-aineita menee vähemmän ja rekoilla kuljetettava tavaramäärä pienenee. Tosin pessimistinen realisti minussa sanoo, että tällä minun ostoboikotilla ei taida olla paskan väliäkään tässä maailman menossa, joten yhtä tyhjän kanssa koko asia.

Että tässäpä teille yhteisesti, projektiääliö, hallitus, poliitikot, virkamiehet ja päättäjät, terveisiä toimienne johdosta kuvan muodossa, jotta tyhmimmätkin teistä tajuaisivat sanomani.



6 kommenttia:

Vaeltaja kirjoitti...

Ihan mielenkiinnosta, miksi tuo tuote piti 'salata' tossa tekstissä? En tarkoita, että pitäisi tarkat speksit olla, mutta jos kyseessä on vaikka joku arkinen tuote tyyliin mehupurkki, niin en kyllä näe mitään syytä pimittää tuota tietoa, koska se vie olennaisen osan koko pointilta, kun lukijalle ei muodostu mitään konkreettista kuvaa asiasta. Isokaan prosentuaalinen muutos ei hätkäytä, jos kyseessä on joku halpa tyyliin euron tuote, koska sellaisten hinnat usein nousee prosentuaalisesti reippaammin (vrt. kahvikupin hinnan kehitys, joka on klassinen marinan aihe tässä yhteydessä).

Yleisesti ottaen käyttäisin sitä sun taannoin tekemää tulo- ja kuluexceliä arvioimaan kulujen ja tulojen muuttumista kokonaisuutena, koska yksittäinen perustuote nyt voi käyttäytyä melkeen miten tahansa (verotus, saatavuus, kysyntä, ulkomaat, vuodenaika, trendit, hintaluokka jne.). Loppujen lopuksihan kuitenkin hinta on se minkä massat tuotteesta suostuvat maksamaan, koska näin se vaan taitaa talous toimia. Kyllä se hinta alas sukeltaa, jos ei ostohaluja enää porukalta löydy. :)

Makeisvero sinänsä on mielestäni ihan perusteltu, koska kulut etenkin nykynuorten jatkuvasta limsan ja karkin vetämisestä aiheutuneista haitoista tulevat mun ja sun maksettavaksi viime kädessä. Näin ollen niiden kulutuksen kohtuullinen hillintä ja korkeamman maksun periminen näiltä kohderyhmiltä on täysin perusteltua, kuten muidenkin vastaavien nautintoaineiden tapauksessa. Toki tietyt kuluttajat, kauppiaat ja tuottajat tällaista veroa vastustavat, mutta asiaa on tarkasteltava kokonaisuutena, eikä minkään yhden ryhmän puolueellisesta näkökulmasta. Lisäksi, kun jotain kerran pitää verottaa, niin parempi tällaisia nautintoaineita kuin välttämättömiä asioita, kuten ruoka, asuminen tai liikkuminen. Siinä olet ihan oikeassa, että ko. vero valmisteltiin juosten kusten, jolloin mukaan tuli myös tuotteita, joita ei olisi pitänyt veron piiriin ottaa.

Noomi kirjoitti...

Vaeltaja hoitikin jo tuon asiapuolen argumentoinnin aiheeseen liittyen, itse tyydyn (tällä kertaa:)) toteamaan vaan, että minut tämä sai nauramaan. Siis hyvässä mielessä, koska usein tekisi itsekin mieli näytellä erinäisiä käsimerkkejä koko maailmankaikkeudelle :)

Aiheesta viidenteen, saako udella, että kuulutko vielä blogini lukijoihin? Et ole kommentoinut mitään pitkään aikaan ja oletin, että olet tainnut kyllästyä omiin samojen aiheideni pyörittelyihin. Ei se mitään jos näin on käynyt, halusin lähinnä kiittää blogini lukemisesta so far.

Aurinkoista viikkoa kuitenkin, jos jotain positiivista yrittää tästä päivästä löytää...

Urpo Turpo kirjoitti...

Ehkä "piilotin" sen tuotteen juuri sen takia, että ihmiset heräisivät vähän ajattelemaan noita hinnankorotuksia. Juuri eniten minua sapettaa näiden pienihintaisten mutta useasti ostettavien tuotteiden hinnankorotukset, koska niihin ei kiinnitetä juuri ollenkaan huomiota ehkä juuri sen hälläväliä-asenteen ("hei, sehän maksaa vain euron") takia. Minä ajattelen ehkä hieman toisella tapaa tämän korotusasian, sillä lasken miten paljon vähemmän saan tuotetta sillä korotetulla hinnalla. Se nyppii huomattavasti enemmän huomata, että vanhalla hinnalla saisi X kertaa enemmän mitä nykyisellä.

Ja mitä tulee tuohon massojen suostumisesta maksamaan, niin sanonta "se ei ole tyhmä, joka pyytää vaan se, joka maksaa" pätee nykyään liian hyvin. Nykyään niitä tyhmiä on aivan liian paljon, jolloin hinnatkin on joissakin asioissa sitten sitä luokkaa ja lopulta tuosta massojen tyhmyydestä joutuu kärsimään korkeampien hintojen lisäksi myös sitten nekin, jotka osaavat vielä laskea.

NT:lle: Saahan sitä udella ja luen edelleenkin blogiasi. Minullakin on käynyt tuo asia mielessä, että en ole käynyt kommentoimassa vähään aikaan mitään. Ehkä tuohon kommentoimattomuuteen on syynä se, että viime aikoina aiheet ovat ehkä olleet enemmän sellaisia, joihin minun on vähän vaikea sanoa juuta tai jaata. Sosiaalisesti tumpelo, niin se hiljaisuus näkyy niin oikeassa elämässä kuin näköjään myös täälläkin verkossa. Ja ei sen puoleen, en ole oikein jaksanut käydä riehumassa pitkään aikaan muidenkaan blogien kommenttilaatikoissa.

Noomi kirjoitti...

Ach so, kiva kuulla, että jaksat vielä lukea. Ymmärrän hyvin myös senkin, kun kommentointiin ei löydy sopivaa innostusta ja/tai sanoja.

Illan jatkoja.

Vaeltaja kirjoitti...

Olen kyllä sitä mieltä, että se on pikemminkin päinvastoin eli jos haluaa herätellä ihmisiä ajattelemaan, toimii konkreettinen 'Litran sekamehupurkki kallistunut yli 100% kolmessa vuodessa' paljon paremmin kuin 'Tuote X, jota olen ostanut, on kallistunut yli 100% kolmessa vuodessa'. Kyllä ensimmäisen esimerkin konkretia herättää selvästi paremman mielikuvan tilanteesta, koska jokaisella on joku käsitys mehupurkin hinnasta ja sen 'kohtuullisuudesta', kun taas 'Tuote X' ei herätä mitään mielikuvia kenessäkään. Eihän siinä lukija edes tiedä onko koskaan ko. tuotetta itse ostanutkaan. :)

Niin, olisihan se kivaa kun palkat vaan nousis ja hyödykkeiden hinnat pysyisivät samoina, ja kyllähän totuus onkin, että pitkässä juoksussa kuluttajien ostovoima on selvästi kasvanutkin. Nykyään meille myydään sitten vain enempi tavaraa ja palvelua, jolla saadaan tämä lisääntynyt raha imettyä kiertoon tehokkaammin. Ei tarvitse kuin katsoa paljonko nykylapset saa keskimäärin leluja ja vempeleitä omaan lapsuuteen verrattuna tai paljonko kodeissa on elektroniikkaa sun muuta tavaraa niin saa asiasta varsin hyvän käsityksen. Tästä huolimatta kyllähän ne hinnat inflaation myötä jatkuvasti nousevat jo siitä yksinkertaisesta syystä, että palkkojen noustessa yritykset siirtävät lisääntyneet kulut hintoihinsa, ja kun ihmisillä on lisää ylimääräistä, on heiltä helpompi saada parempaa hintaakin (oma lukunsa ovat sitten vielä nämä velaksi eläjät). Sinänsä maltillinen inflaatio on tavoiteltava asia, sillä hintojen yleinen lasku eli deflaatio olisi todella paha juttu taloudelle, koska se tuppaa halvaannuttamaan kaiken kaupan ja investoinnin.

Inflaatiota valitellessa usein otetaan se klassinen kahvikuppiesimerkki eli kahvikupin hinta noussut vaikka 150% kahviloissa ja siitä sitten vedetään johtopäätös kuinka kaikki muukin on kallistunut aivan sairaasti ja köyhät on kyykyssä. Me emme kuitenkaan maksa prosenteilla, vaan euroilla, ja koska kukaan ei juo määräänsä enempää kahvia, on sen hinta edelleen ihan ok suurimmalle osalle. Inflaatiotakin pitäisi katsoa kokonaisuutena, sillä on olemassa tuotteita ja palveluita, jotka ovat itse asiassa selvästi halventuneet (mm. tekniikka ja kaukomatkailu) kehityksen myötä. Mainitsemasi ruokakauppa on tosin sikäli erikoisasemassa, että se on Suomessa hyvin keskittynyttä (suuret K ja S ja Lidl hiukan lyö kiilaa tähän), jolloin kahdella suurella on mahdollisuus kerätä rajoitetun kilpailun myötä suurempia voittoja meidän asiakkaiden kustannuksella. Tähän olisi toki kiva saada muutosta, mutta ilmeisesti Suomi pinta-alaltaan isona mutta väestöpohjaltaan pienenä maana ei ole houkutteleva markkina tältä osin.

Mitä tuohon tyhmyyteen tulee, niin moni ei ajattele sitä jonkun halvan tuotteen kohdalla noin tiukkaotsaisesti kuin sinä. Mitä sitten paljonko jotain tuotetta saisi enempi, jos sitä ei kuitenkaan tarvitse määräänsä enempää, ja syntynyt kulu on kuitenkin edelleen varsin pieni. Itse saatan esim. juoda jossain kahvilassa silloin tällöin 4€ Latten, vaikka voisin kotona/toimistolla juoda peruskahvin tyyliin 10 sentillä. Toki tässä ei puhtaasti euroja laskien ole mitään järkeä, mutta en ajattelekaan sitä niin, koska se on mun tuloihin nähden olemattoman pieni kulu kuitenkin (kunhan nyt ei jatkuvasti niitä osta :) ). Toki asia on ihan eri, jos on oikeasti rahasta tiukkaa, mutta sulla yksinelävänä kokopäivätöissä käyvänä tuskin näin on asia.

Urpo Turpo kirjoitti...

Noh, oli miten oli mutta näin on.