5.2.2013

Odottavan aika

Miten tätä odottamista jaksaa?! Laitoin työhakemuksen menemään siihen yritykseen jo viime viikon alussa. Vastauksena tuli vain kuittaus, että hakemus vastaanotettu. Hakuaikaa näytti olevan kolmisen viikkoa, eli pitäisi vielä noin pari viikkoa kärvistellä tässä tietämättömyyden tilassa. Luulisi tuolta ainakin tulevan haastattelukutsu, jos ei muuta, sen verran sopiva kandidaatti kuitenkin olen tuohon hommaan.

Tiedä sitten miten pahasti hajoan, jos en saa pääse tuohon paikkaan töihin. En jaksaisi enää kovin kauaa enää työskennellä vapaaehtoisesti tässä nykyisessä työpaikassani. Urakehitys eikä sen puoleen ammatillinenkaan kehitys juuri näytä enää tuossa työpaikassa paranevan. Kerran kun olet jumiutunut tekemään niitä tiettyjä paskahommia, niin niistähän et pääse enää ollenkaan eroon. Kaiken lisäksi kuulin vielä tänään töissä, että tulemme lähes sataprosenttisella varmuudella tekemään LuonnonRaiskaajalle lähes samanlaisen projektin mitä teimme viime vuonna. Eli mitä siitäkin on odotettavissa? Vanhojen projektien perusteella tulevaisuus tuo tullessaan vitutusta, turhautumista, perse edellä puuhun kiipeämistä, vitutusta, kiirekiirevitunkovakiirettä, venyneitä työpäiviä. Niin ja mainitsinko vitutuksen? Plus kaikkea tätä tietysti vetää kaiken tietävä, taitava, osaava ja ilmiömäisen sensaatiomainen projektiääliö.

Mutta tällä välin sitä haastattelukutsua odottellessa täytyy vaikka hyppiä pitkin seiniä...

3 kommenttia:

Hehkuvainen kirjoitti...

Odottavan aika on to-del-la pitkä. Parasta on pitää itsensä kiireisenä, niin aika tuntuu menevän vähän nopeammin (eli normaalivauhtia jos kiireen aiheuttama nopeuden tunne kumoaa odotuksen aiheuttaman hitauden). Seinille hyppely on pidemmän päälle aika raskasta, toivottavasti keksit jotain kevyempää ajanvietettä. Tsemppiä!

Noomi kirjoitti...

Itsekin kokemuksesta tiedän, että oikeastaan pahinta tuossa työpaikan vaihtorumbaan alkamisessa on se, että entiset jo mahdollisesti todella vastenmieliset hommat tuntuvat entistä vastenmielisimmiltä, jos mahdollista, silloin kun toiveita jostakin muusta paremmasta on tarjolla.

Kun nyt kuitenkin olet siihen lähtenyt, niin laita niitä hakemuksia vielä kaikkiin muihinkin mahdollisiin paikkoihin, kuten alan rekry-yrityksiin, joista mainitsinkin jo. (Selviävät googlaamalla jos et niitä ennestään tiedä). Kannattaa kokeilla varsinkin pienempiä kuin isoja ja hyvin tunnettuja, sillä pienempien kautta on paremmat mahdollisuudet jäädä niiden rekrykonsulttien muistiin.

Urpo Turpo kirjoitti...

Tuo on kyllä totta, että nyt nämä nykyiset touhut tuntuvat erittäin puisevilta ja luotaantyöntäviltä.

Onneksi minulla on kuitenkin nyt mielessä kaikenlaista pientä vapaa-ajan projektia, joiden kanssa tulee olemaan tekemistä ja säätämistä, niin saa suunnattua ajatuksiaan hieman pois töistä ja työnhausta.