18.5.2017

Kirveelle olisi töitä

Olikohan tänään liikenteessä joku teemapäivä aiheella "Olen aivan järkyttävän mulkku idiootti ja näin törttöilen liikenteessä"? En ainakaan uutisista huomannut asiaa mutta sen vaikutelman kyllä sai, kun ajelin tänään autolla työasioissa.

Olin palaamassa asiakaskäynnin jälkeen toimistolle ja olin odottelemassa liikennevaloissa vihreiden vaihtumista. Näin kun sivutieltä tuleville vaihtui keltaiset mutta vielä senkin jälkeen tielle änkesi ambulanssi peräkärriä vetäen. Auto ei ollut hälytysajossa ja tämä junttikuski kyllä näki risteykseen tullessaan, että valot vaihtuvat. Näin oikein, kun tämä "teiden ritari" toljotti niitä liikennevaloja, että "ehtiiköhän tästä mennä". Kun minun suunnasta tuleville vaihtui vihreät, niin tämä mullisaukko oli vielä siinä vaiheessa keskellä risteystä.

Toinen pösilö sattui kohdalle hieman tämän jälkeen. Paikalla oli tietyö, johon oli tehty pieni pätkä kiertotietä. Olen ajamassa kiertotien loppupäässä, kun vastaan tulee kahta kaistaa autot! Kiertotie oli siis kaksikaistainen ja kaistojen välissä keltainen sulkuviiva. Tämä minun kaistalla vastaan tullut VITUN LAHOPÄÄ TAUKKI oli ilmeisesti saanut päähänsä, että ohitetaanpa tuossa kiertotien alussa tuo edessä menevä pakettiauto. Onneksi minulla oli siinä vaiheessa alhainen nopeus, niin ehdin vielä hiljentää, jotta tämä SAATANAN VATIPÄÄ ehti palata takaisin kaistalleen. Näytin luonnollisesti terveisiä keskisormellani tälle Volvo-vitun-tampiolle.

Eikä tarvinnut ajaa tuosta kovin pitkän matkaa, kun joku helvetin teinijonne tulee amis-Golffillaan aivan perseeseen kiinni. Eipä olisi minun tarvinnut kovin kummoista jarrutusta tehdä, kun tämä papanaluukun nuohooja olisi ollut kontissa. Onneksi tämä perskärpänen kääntyi seuraavassa risteyksessä muualle, niin ei tarvinnut pelätä peräänajoa.

Taas hieman matka jatkuu ja tullaan valoristeykseen missä vastaantuleva liikenne voi kääntyä minun kulkeman kaistan yli nuolivalon ollessa heille vihreä. Edessäni ajaa pari autoa ja meille suoraan meneville palaa vihreät, kun tältä vastaantulevalta kaistalta joku vitun idiootti saa päähänsä, että nyt on minun vuoro kääntyä tästä ja mennä näiden edestä. Jarruvalohtan siinä vilkkuvat, kun tämä aivoton kusipää kääntyy punaisista valoista mitään välittämättä suoraan muiden eteen. Onneksi mitään ei käynyt mutta olisi siinä näillä minun edessä ajavilla ollut tilaisuus saada uutta peltiä autoonsa, jos vain olisivat halunneet.

Ja jumankauta kaikki nämä tilanteet vain viiden kilometrin mittaisella matkalla ja paikkana ei ollut edes mikään vilkas city vaan pienempi pitäjä, jossa on ehkä neljä liikennevaloristeystä! Onneksi ei tarvitse käydä tuollakaan vähään aikaan. Näin loppuun sitä voi vain sanoa, että välillä sitä vain yksinkertaisesti tekisi mieli omistaa tankki ja liiskata sillä katuun kaikki nämä liikenteessä liikkuvat paviaanit, joilla älykkyysosamäärä on suunnilleen yhtä suuri kuin on tuppikullinsa pitkä.

2 kommenttia:

Hehkuvainen kirjoitti...

Helpottiko :)?

Parempi raivota blogissa kuin liikenteessä.

Urpo Turpo kirjoitti...

Raivo idiootteja kohtaan ei hellitä milloinkaan.

Joskus olisi kiva raivota liikenteessä luvan kanssa näille törpöille.