Mää oon kännissä, missä sää oot?

Olin vähän aikaa sitten hieman pitemmällä työmatkalla poissa kotoa. Matkan loppupuolella matkan isäntäyrityksen edustaja kutsui työseurueemme illanviettoon ravintolaan. Ei olisi oikein innostanut lähteä, kun työpäivät olivat olleet matkan aikan pitkiä ja väsyttäviä mutta toisaalta ei kehdannut kyllä oikein kieltäytyäkkään, kun kaikki muut olivat menossa. Arvelin vielä, että jos lähtisin, niin tuttuun tapaan ilta menisi taas niin, että muut keskustelisivat ja minä pönöttäisin vain hiljaa. Päätin sitten lähteä muiden matkaan mukaan, koska minulla oli nälkä ja illallisesta ei tarvitsisi maksaa itse mitään.

Ravinteliin saavuttaessa ei vierailun isäntä juuri aikaillut tilaamisten suhteen, kun ei siinä kerennyt oikein kissaakaan sanoa, kun oli jo alkusnapsit tilattu kaikille ja ruokajuomaksi valittu viiniä. Minä istuin hieman kauempana pöydän päässä, jolloin ei siinä ehtinyt protestoimaan niitä juomavalintoja. Kohta tarjoilijakin kiikutti kaikkien eteen juomat ja ajattelin siinä, että kai se on näitäkin kerran elämässään maisteltava, kun ne on kerta nenään eteen kannettu (ja vielä ilmaiseksi). Ei se viini ihan niin pahalle maistunut mitä jotkut aikaisemmin juomani kissankuselta maistuneet litkut, mutta en siltikään vielä ajatellut tuon perusteella ryhtyä vielä viininlipittäjäksi.

Kuten ehkä arvata saattaa, niin illan mittaan se alkoholi kilahti aika äkkiä nuppiin tällaiselle, joka ei ole käyttänyt aikaisemmin juuri mitään. Alkusnapsi, ruuan kanssa nautitut pitkin hampain ryystetyt pari lasillista viiniä ja jälkiruokakonjakki tekivät siis tehtävänsä ja päässä alkoi jo hieman huipata ennen kuin iltakaan oli edes kerennyt loppua. Pöydästä ei oikein uskaltanut nousta ylös kovin vauhdilla ja koko aika oli sellainen olo, että vinossa mennään. Hotellille takaisinpäin kävellessä sama hölmö tunne jatkui. Vaikka luultavasti ulkopuolisin silmissä kävelin suorassa ja suoraan, niin minulla oli koko matkan ajan tunne, että jokin vetää minua vasemmalle. Lopulta pääsin perille hotellihuoneseeni ilman mitään ihmeellisyyksiä. Kävin vielä suihkussa ja menin sänkyyn kellon ollessa n. kymmenen. Seuraava päivä olikin sitten enemmän perseestä, kun heräsin puoli yhden aikaan yöllä n. kolmen tunnin unien jälkeen ja en saanut unta enää ollenkaan sen jälkeen.

Niin... Minulla on ollut sellainen karkea kuva alkoholista, että sitä on olemassa kahta laatua. Lähinnä sen mukaan, että miten se vaikuttaa ihmisiin eli on rähinäviinaa ja on pulinaviinaa. Joillakin siis se sisäinen bemari-/audikuskius pintautuu holin vaikutukseta ja toiset taas sosiaalistuvat ja puhuvat tavallista enemmän. Koska en ole ollut aikaisemmin alkoholin vaikutuksen alaisena, niin minulle tuo on ollut hieman kysymysmerkki, että minkälainen minusta tulisi humalassa. Kun toisaalta olen hiljainen, niin sitä voisi kuvitella, että minusta tulisi puheliaampi. Mutta sitten taas toisaalta minussa on sellainen karkea puoli, jota ei oikeastaan näe muut kuin hyvin läheiset ihmiset, joiden seurassa olen oma itseni (tai pikemminkin olen lähimpänä omaa itseäni, kukaan ei oikeastaan koskaan näe kaikkia puoliani). Joten mahdollisuudet olivat melkein fifty-sixty kumpaankin suuntaan.

No mutta kuitenkin, tuohonkin mieltä askarruttavaan asiaan saatiin selvyys tuon illan takia: minusta tuli kuin tulikin puheliaampi ollessani humalassa. Paitsi että... Siitä puheesta ei tullut mitään ulos suusta. Pääni sisällä pälpätyksen määrä lisääntyi mutta ei se sieltä osannut toisen korvin kuultavaksi fyysiseksi ääneksi muuttua. Humalassa tai ei, allekirjoittanut pysyy vain tavoilleen uskollisena tuppisuuna. Niin ja mainittakoon, että vaikka en ole oikein aikaisemmin ymmärtänyt tätä ihmisten intoa juoda alkoholia, niin tämän kokemuksen jälkeen ymmärrän vieläkin vähemmän. Ei kyllä tosiaankaan ole minun juttuni tuo alkoholin nauttiminen.