Tulipahan eilen illalla ykskaks mieleen sellainen asia, että kaikki suhteeni muihin ihmisiin (pl. sukulaiset ja työpaikka) ovat olleet ajallisesti lyhempikestoisia kuin suhteeni muutamiin huonekasveihini. Toisin sanoen: muutama kasvi on ollut minulla jo monia vuosia ja olen saanut pysymään ne hengissä (toisin kuin ne ihmissuhteet). Myönnettäköön, että vuosien varrella kaksi kasvia on heittänyt henkensä minun armoillani mutta puolustuksekseni pitää sanoa, että kuiva talvinen huoneilma ja vähän pitempi joululoma vanhempien luona ei välttämättä ole paras mahdollinen yhdistelmä kasveja ajatellen. Mutta muutenhan nuo ovat hymisseet ihan tyytyväisinä omissa oloissaan.
En tiedä mikä siinä on mutta huonekasvit ovat minulle jonkinlainen henkireikä. Niiden kanssa ei tarvitse hoppuilla minnekään ja niiden vihreä väri on mukavan rauhoittavaa katseltavaa. Ja sanoohan joku itämainen sananlaskukin seuraavaa:
"Jos haluat olla onnellinen päivän, juo itsesi humalaan.
Jos haluat olla onnellinen vuoden, mene naimisiin.
Jos haluat olla onnellinen koko elämän, aloita puutarhanhoito."
Että repikää siitä.
Tekstit
4 kommenttia:
Huonekasvit ovat aliarvostettuja - ainakin suuren yleisön keskuudessa. Ja voi olla että nykynuoret eivät jaksa niistä innostua. (Kuulostan niiiiin vanhalta!) Allekirjoitan täysin väitteen siitä, että kasvien kasvattaminen on terapeuttista.
Hiukan harmittaa nykyisessä asunnossa se, että huonekasveille on liian vähän optimaalista tilaa. Kasvien määrä on vähentynyt dramaattisesti edellisiin vuosiin verrattuna :(. Toisaalta sain vastapainoksi omaa pihaa, joten kesällä saan sitten tehdä puutarhahommia niin paljon kuin haluan. :)
(Mitkä kaikki lasketaan ihmissuhteiksi? Kuinka monta vuotta me olemme kommentoineet toistemme blogeja?)
Eiköhän se pihalla möyriminen korvaa hiukan niiden huonekasvien puutetta. :) Huonekasveissa on vielä se hyvä puoli, että ne tuovat vihreyttä myös niinä ankeinakin vuodenaikoina, jolloin luonnosta puuttuu enin vihreys.
En edes muista, että milloin eksyin ensimmäisen kerran blogiisi. Joskus yritin muistella sitä mutta se on niin kaukana menneisyydessä, että ei sitä voi enää muistaa. Sen kuitenkin vielä muistan, että sen ensimmäisen blogisi nimessä oli noitarumpu. Jotenkin minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että olisin tuolloin ollut vielä opiskelemassa. Jos noin on, niin silloin siitä olisi aikaa jo yli kymmenen vuotta... o_O
Jotenkin minun on hankala mieltää "oikeaksi" ihmissuhteeksi pelkästään tällaista netin välityksellä tapahtuvaa kanssakäymistä. Onhan se toki niin, että siellä päässä (oletettavasti) istuu näppäimistön edessä ihminen ja samoin myös täälläkin mutta ei tämä mitenkään korvaa sitä, että voi tökätä toista sormella kylkeen.
Sain tänään uuden vihreän ystävän! Asiakas lahjoitti joulun kunniaksi flamingokukan, oikein komean yksilön. Minulla ei ole koskaan tätä lajia ollutkaan, joten jännä nähdä kuinka tulemme toimeen. :)
En minäkään oikeasti muista koska olemme ekoja kommentteja jättäneet. Mutta olen melko varma siitä että ensikontaktista on useita vuosia ja se tapahtui silloin kun minulla oli vielä Vuodatuksen puolella blogi. Aloitin bloggaamisen helmikuussa 2006, joten ihan kymmentä vuotta ei vielä voi olla täynnä. Melkein kuitenkin :).
Ja ei, ei tämä mitenkään voi korvata sitä että voi tökätä toista oikeasti.
No sielläpäs on ollut ystävällinen asiakas. Minun ala on sellainen, että siellä ei asiakkaat joululahjoja antele vaan se menee toisinpäin. Meidän pitää antaa kieli ruskeana korruptiolahjoja asiakkaille, jotta työt jatkuisivat jatkossakin.
Näköjään tuohon hataraan muistiin ei ollut luottaminen tuossakaan asiassa. :)
Lähetä kommentti