15.5.2014

Rassaavaa

Melko rassaavaa ollut taas viime aikoina tuon työnhaun suhteen. Olen yrittänyt kirjoitella "paperille" asioita itsestäni. Tavallaan eräänlaista esittelyä, jossa kerron kaiken osaamiseni ja sen mitä olen työelämässä tähän asti tehnyt ja minkälainen olen henkilönä. Ihan vain siksi teen tuota, että jos joskus taas eteen tulee sopiva työpaikkailmoitus, niin hakemukseen saa revittyä helpommin tekstit, kun ottaa ne tuosta esittelystä ja karsii hieman liikoja pois. Ja onpahan itselläkin pientä listaa siitä, että mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä. Nytkin tuli mieleen muutamia asioita mitä ei ole tullut niin aktiivisesti mietittyä, kun noita hakukirjeitä on tehnyt.

Välillä kirjoitus sujuu ja välillä takkuaa pahasti. Kirjoittamisen helppous näyttää riippuvan paljon siitä mistä kirjoittaa. Esimerkiksi tietokoneenkäyttötaidoistaan ja siitä, mitä on töissä tehnyt, on paljon helpompi repiä tekstiä kuin aiheesta "millainen henkilö olen". Omalle itselleen on niin sokea, että omista ominaisuuksistaan on vaikea kirjoittaa. Mieluummin ulkoistaisin tuon osion jonkun toisen kirjoitettavaksi mutta eipä sellaista mahdollisuutta oikein ole. Onneksi on sentään se yksi analyysi tai miksi sitä voisikaan sanoa, jonka tein silloin viime syksynä sen yhden työnhaun kohdalla, niin voi sieltä joitakin vinkkejä ja lauseen aiheita ottaa.

Kävin myös pari viikkoa sitten koulutustilaisuudessa, jonka aiheena oli työnhaku. Luennolla käsiteltiin työnhakua, hakemuksen tekoa ja työhaastattelua. Ihan hyödyllinen oli tuokin luento. Siellä puhetta kuunnellessa tuli pariinkiin kertaan mieleen, että on sitä taas menty perse edellä puuhun joidenkin asioiden kohdalla. En ole oikein osannut ottaa joitakin tiettyjä näkökulmia huomioon hakemuksia tehdessä. Näköjään niihin hakemuksiin olisi panostettava ihan eri tavalla, nyt olen tehnyt niitä vähän puolihuolimattomasti veltolla munalla heilutellen.

Tuli myös sellainen mieleen siellä luennolla, että miten samankaltaisia asioita löytyy työnhausta ja nettideittailusta. Ensin pitäisi etsiä mielenkiintoinen vastapuoli ja toisekseen olisi hyvä saada jostain hieman lisää informaatiota vastapuolesta. Eihän sitä huvittaisi haukata hatullista paskaa, varsinkin jos sellainen olisi vältettävissä kysymällä lisätietoja joltakin, joka tietää asioista enemmän. Seuraavaksi pitäisi jotenkin herätellä vastapuolen mielenkiinto kirjallisia taitoja hyväksi käyttäen, jotta saisi kutsun tulla esittelemään itseään oikeasti. Jos kaikki sujuisi hyvin, niin ehkä jonkinlainen sopimus voitaisiin solmia osapuolien kesken. Ja kun tietää miten takkuista ainakin minun kohdalla tuo nettideittailu on ollut, niin en kyllä ihmettele yhtään, että miksi tämä uuden työpaikan hakukin on sellaista tervanjuontia.

Loppuun pientä ihmettelyä, että osaavatkohan nämäkään työpaikkailmoituksia tekevät rekrytointifirmatkaan ihan kunnolla hommiaan. Lueskelin äskettäin seuraavanlaista ilmoitusta:

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme diipadaapaa kokoaikaiseen työsuhteeseen!
...hakemusjorinaa...
Työmäärä: Kokoaika
Kesto: pp.kk.2014 asti


Siis mitä tuo kokoaikainen ilmoituksen alussa tarkoittaa, jos työsuhteella on selvä loppumispäivä? Minusta tuo on ihan yksinkertaisesti vain määräaikainen tehtävä. Ja tuokin ilmoituksen kohta työmäärä: kokoaika. Tarkoittaako se sitä, että töitä paiskitaan kokoaikaisesti kellon ympäri 24/7? Sviddu nämäkin rekrytoimistot saisivat ensin ottaa käsitteistä selvää ja vasta sen jälkeen kirjoittaisivat työpaikkailmoituksia. Tuollainen ilmoitus antaa melko hyvän kuvan toimiston osaamisesta tai lähinnä sen puutteesta (varsinkin kun saman firman tekemät muutkin ilmoitukset sisälsivät vastaavia pökäleitä).

13 kommenttia:

Noomi kirjoitti...

Mua alkoi naurattaa toi työmäärä:kokoaika....

Ja mikä ihmeen työmäärä.... LOL...

Mutta joo, olipa siellä toisessa päässä miten nerokas rekrytyyppi tahansa, niin suosittelen keinoa, joka on toiminut parhaiten omalla kohdallani. Soita aina ENNEN kuin teet hakemuksen. Yritä kysyä siinä puhelussa, että mitä haetaan ja mitä odotetaan ja kannattaa sinun ylipäätään hakea jos osaat sitä tätä ja tuota jne. ja taustasi on se ja se. Säästää aikaa ja vaivaa ja toisekseen erottaudut edes vähän ja laitat sitten hakemuskirjeeseen (jos puhelusta selviää, että paikkaa kannattaa hakea), että viitatetn keskusteluumme xx.xx.xxxx henkilön aaaaaa ööööö kanssa, tässä lisätietoja osaamisestani ja miksi olen kiinnostunut juuri teistä yrityksenä ja miksi voisin tuoda teille haluamaanne osaamista.

Kannattaa muistaa puhelimessa kysyä, että kertoisitko lisää yrityksestänne, tavoitteistanne ja mitä odotatte työntekijöiltänne ja mikä on työkulttuuri, metodit ja menetelmät jne.

Noiden tietojen perusteella on sitten paljon helpompaa väsätä sitä omaa hakemusta ko. tehtävään.

Noilla keinoilla olen itse päässyt haastatteluun huomattavasti useammin kuin ilman tuon rumban läpivientiä.




Vaeltaja kirjoitti...

Siis 'kokoaikainen' tarkoittaa normaalia täyttä viikkotyömäärää eli 37,5h. Sen vastine on 'osa-aikainen', jolloin viikkotuntimäärä on alle tuon, yleensä luokkaa 3-4 päivää tai 30h viikossa tms. Käytännössä tällöin puhutaan usein tuntipalkkaisesta, koska osa-aikaisen kuukausipalkka voi vaihdella tehtyjen tuntien mukaan paljonkin.

Tuolla ei siis suoranaisesti ole mitään tekemistä työsuhteen keston kanssa, josta puhuttaessa 'jatkuva', 'vakituinen' tai 'toistaiseksi' tarkoittaisi pysyvämpää työsuhdetta. 'Toistaiseksi' on mielestäni noista kuvaavin, koska sitähän ne pysyvämmätkin työsuhteet tuppaavat useimmille olemaan. :)

Nämä ovat käsittääkseni aika vakiintuneita termejä, joten ei tuossa rekrytointifirma sen kummempaa mokaa ole mielestäni tehnyt.

Urpo Turpo kirjoitti...

NT:

Olen huomannut saman, että soittamalla ensin parantaa huomattavasti mahdollisuuksiaan. Jokaiseen paikkaan mihin olen soittanut, niin myös kutsu haastatteluun on tullut. Ja samaa viestiä kertoivat myös siellä luennollakin.

Kulukumulukq:

Termit tuossa ilmoituksessa sinällään oli ehkä oikein (paitsi se työmäärä) mutta ne oli laitettu ihan päin honkia. Minä olisin laittanut ilmoituksen seuraavaan muotoon:

Etsimme nyt asiakasyrityksellemme diipadaapaa määräaikaiseen työsuhteeseen!
...hakemusjorinaa...
Työaika: Kokoaika, xx h/viikko
Kesto: pp.kk.2014 asti


Pilkkua viilaten...

Noomi kirjoitti...

Agree tuosta pilkunviilauksesta :D

Koska se on nimenomaan työaika, eikä mikään työmäärä:D

Ja maininta työsuhteen laadusta eli määräaikaisuudesta, olisi ollut paikallaan.

On aina mukavaa viilata pilkkua, varsinkin näin perjantai-iltaisin:D

Urpo Turpo kirjoitti...

Huvinsa kullakin. :)

Vaeltaja kirjoitti...

No ainahan sitä voi nillittää, viilata pilkkua ja vääntää rautalankaa, mutta kyllä se työsuhteen laatu nyt aika selväksi pitäisi lukijalle tulla, jos kohdassa kesto lukee xx.xx.xxxx asti. En tiedä miksi sitä pitäisi ton enempää erikseen korostaa. Samoin kun kirjoittaa Googleen hakusanaksi 'kokoaikainen' tulee heti ekassa linkissä: "Kokoaikaisella työllä tarkoitetaan sellaista työtä, jossa työaika on joko työaikalain tai työehtosopimuksen mukainen enimmäistyöaika.". Eli laki sanoo max 40h / viikko ja useimmat työehtosopparit 37,5h / viikko (muistaakseni joillain julkisilla aloilla jopa 36,25h / viikko). Tunnit laitetaan näkyviin yleensä, jos työaika poikkeaa jotenkin olennaisesti tästä. Joissain tapauksissa tarkka tuntimäärä voi olla myös sopimuskysymys yo. enimmäismäärien puitteissa tokikin.

Käytännössä siis työnhakijoiden odotetaan olevan selvillä työnhakuun liittyvistä peruskäsitteistä ja mielellään myös oman alansa työehtosopimuksesta ainakin pintapuolisesti (plus varmaan omaavan myös hiukan maalaisjärkeä). Mikäänhän ei myöskään estä kysymästä vaikkapa tuota oman alan työehtosopparin mukaista viikkotyöaikaa samalla kun tiedustelee lisätietoja työpaikasta, jos asiaa ei itse jostain syystä tiedä (minä ottaisin mieluummin itse selvää siitä jo ihan oman oikeusturvankin takia). Varmaa kuitenkin on, että virallinen viikottainen enimmäistyöaika tasoitusten jälkeen on korkeintaan se 40h, jonka laki sallii (monissa työpaikoissa toki totuus voi olla pikkuisen toista maata mutta se onkin kokonaan toinen juttu sitten).

Samaa mieltä olen teidän kanssa siitä, että tuo 'työmäärä' on väärä otsake tuossa kuvaamaan kokonaistyöaikaa (en huomannutkaan sitä aluksi kun nopsaan lukasin läpi tuon). Siinä on ilmoituksen kirjoittajalla tosiaan sattunut lapsus, mutta se ei kuitenkaan estä ymmärtämästä millaisesta työsuhteesta tuossa on kysymys.

Noomi kirjoitti...

Vaeltaja - sinä olet oikeassa noiden asioiden suhteen, lähinnä tässä taisi olla kyse siitä, että sekä minua että UT:ta huvitti nimenomaan nuo pienet (ja sinällänsä ei merkittävät) "epäjohdonmukaisuudet" eri kohdissa. Se, että saimme niistä jotakin hupia, kertoo ehkä enemmän lähinnä omasta huumorintajusta kuin siitä, ettemme ymmärtäisi mitä siinä ilmoituksessa kerrottiin.

Myönnän kyllä, että tässä tapauksessa huvit oli todella halvat... :D

Vaeltaja kirjoitti...

Juu, ei siinä mitään sinänsä.

Oma pointtini oli lähinnä, että UT:n kannattaisi enempikin keskittyä siihen miten hän tekee itsestään mahdollisimman haluttavan työnhakijan mieluisiin työpaikkoihin kuin alkaa nillittämään jonkun rekryfirman sarjatuotantona tekemien ilmoitusten pikkupuutteista. Noi sun neuvot oman aktiivisuuden lisäämisestä soittamalla potentiaaliselle työnantajalle etukäteen ovat hyviä keinoja tähän. Ylipäätään kannattaa tosiaan ottaa potentiaalisesta firmasta selvää etukäteen ja hyödyntää sitten tätä mahdollisessa haastattelussa parhaansa mukaan.

Urpo Turpo kirjoitti...

Aivan yksi vitun lysti miten haluttava tai ei-haluttava sitä on työnantajien silmissä, jos niitä avoimia/piilotettuja työpaikkoja ei ole näkyvillä.

Terkuin,

työnhakuprosessiin kyrpiintynyt

Noomi kirjoitti...

Hei - nyt ruhe ruhe siellä molemmat ja time out. Aurinko paistaa ja naiset kulkee vähissä vaatteissa kaupungilla, eli harvinaisen hyvä aika vuodesta siis :D Oma ehdotukseni on, että lopetetaan nokittelu ja sovitaan, että keskitytään tiiraamaan mukavia näkymiä hetkeksi. (Tosin teillä miehillä on tässä etulyöntiasema, koska meille naisille suodaan tähän aikaan vuodesta lähinnä 50-kymppisiä kaljamahoja ilman paitaa. Mutta välillä tulee aina joku helmikin vastaan:D - ja kuten jo todettu, aurinko paistaa kuitenkin:):):))

Urpo Turpo kirjoitti...

Pah... Ei paljon enää kiinnosta nuokaan vähissä vaatteissa kulkevat tissieläimetkään.

Noomi kirjoitti...

Tissieläimet? :D Kyynisyytesi on kyllä jo jotenkin liikkistä, anteeksi että naurattaa, vaikka ei oikeasti saisi nauraa toisen hädälle.

Mutta vakavasti puhuen, se, ettei edes kauniiden vartaloiden tiirailu ilahduta aurinkoisena päivänä, niin sitten on jo asiat huonolla tolalla. :(:(:(

Kurjaa. Olisi hienoa, jos omistaisin jonkin yleismaailmallisen taikasauvan, jolla voisi pimauttaa edes muutamia epäkohtia uusiksi ihmisten elämissä. Vaikka omassakin riittäisi pimauttelemista niin, että ne muutamat mahdollisuudet kuluisivat nopeasti loppuun, niin lupaan, että ainakin harkitsisin käyttäväni osan niistä pimautus-mahdollisuuksista myös sinun hyväksesi:D

Urpo Turpo kirjoitti...

Niin... Mitäpä iloa siitäkään tuntemattoman lihan tiirailusta on, kun koskea ei saa, yhtä tyhjänpäiväistä sekin touhu. Jos haluaa katsella, niin netti on sitä tavaraa pullollaan ja halutessaan sieltä löytää paremmannäköistä vartaloa, toisin kuin kaupungilta (plus vielä se seikka ettei tarvitse vaivautua edes asunnostaan ulos kaupungille).

Ei ne asiat niin huonolla tolalla ole. Siihen on yksi varsin hyvä mittari olemassa: "Silloin on kaikki pielessä, jos ei edes *piip* pysy mielessä". Vielä se on silloin tällöin mielessä käynyt, joten ei hätää.

Minulla olisi sentään taikasauva housuissa piilossa mutta eipä siitäkään mitään iloa juurikaan ole, kun ei ole ketään, jolle taikoa sillä.