14.4.2014

Huhtikuun sekalaiset

Kävin viime viikonloppuna vanhempien luona ja siellä tuli käyskenneltyä luonnossa. Naapurin metsään olivat hakanneet aukon, niin kävin katselemassa hakkuun jälkeä ja puupinoja. En tiedä mutta minussa ehkä taitaa olla hieman puunhalaajan vikaa. En ole oikein koskaan pitänyt noista hakkuuaukoista. Jotenkin ne aina näyttävät niin raiskatuilta ja perseen näköisiltä, kun jäljellä on vain kantoja ja yleensä nekin puista karsitut oksat ja ne motolle kelpaamattomat pienemmät puut on poljettu matalaksi tai suohon. Hankala on sitten tuollaisissa paikoissa liikkuakin, kun joka askeleella saa katsoa eteensä, ettei joku oksa kamppaa turvalleen. Olisi paljon mukavampaa kävellä sellaisessa metsässä, jossa on isoja ja vanhojan puita, sillä niissä on aina sellainen omanlaisensa rauhallinen tunnelma.

Puupinossa oli muutamia paksuja puita, niin laskin huvikseni suurimmasta vuosirenkaita. Aivan tarkkaan en saanut niitä laskettua, kun ulkokehällä vuosirenkaat olivat hyvin tiheässä mutta melko varmasti voi sanoa, että se puu oli ollut yli yhdeksänkymmentävuotias. Jotenkin mykistäviä tuon ikäiset puut tai siitä vieläkin vanhemmat (joskus olen nähnyt tuosta vielä vähän paksumpiakin runkoja). Onhan se veikeää ajatella, että jos minun syntymän aikoihin olisi joku pieni kuusen taimi alkanut kasvaa ja jos se saisi kasvaa rauhassa ja pysyisi terveenä, niin se puu saattaisi olla hyvinkin pystyssä vielä silloin, kun itse on jo matojen ruokana.

Tänään oli töissä muuten harvinaisesti poikkeuksellisen mukava päivä. Se johtui yksinomaan siitä, että päivä oli erittäin paljon normihommista poikkeava. Tavallisina päivinä hommat ovat yleensä papereiden tai ehkä enemmänkin tiedostojen ja asioiden pyörittelyä, mutta nyt sai räplätä ja testata hieman yhtä laitetta. Onhan siinä aina jotakin omanlaatuista hauskaa tai lapsenomaista iloa, kun saa laitteen toimimaan haluamallaan tavalla. Päivä meni erittäin nopeasti, kun sai puuhastella ja ei tarvinnut pingottaa asioiden kanssa. Jos töissä olisi enemmänkin tuonkaltaisia rentoja päiviä ja tehtävät olisivat enemmän käytännönläheisempiä ja todellisuuteen liittyviä, niin saattaisin viihtyä töissä huomattavasti paremmin.

Ei kommentteja: