Jämähtää

Avaudutaanpas jälleen kerran jonninjoutavalla lätinällä, kun ei ole mitään asiaa.

Nykyään tympii katsoa uutisia. Kun jonkun aihepiirin uutista pukkaa kerran tuutista ulos, niin sitähän sitten tulee ulos viikkotolkulla. Nyt on tapetilla nämä pakolaisasiat ja Suomi kusessa -tyyliset uutiset, ja näitä ennen puolestaan tuli vähän väliä Ukrainan kriisiä. Noihin hallituksen leikkauslistoihin olisi voinut jotakin VIHA!puhetta kommenttia heittää mutta ei jaksa. Kaikki menee päin persettä kuitenkin niin yhtä tyhjän kanssa.

Talojen katsominenkaan ei ole edennyt yhtään mihinkään. Näyttää vähän sille, että viimeisen parin viikon aikana myyntiin on tullut huomattavasti vähemmän kohteita mitä alkukesästä. Kesällä uusia kohteita tuli montakin päivässä, nyt tahti on hyytynyt sellaiseksi, että hyvä jos tulee yksi tai kaksi ilmoitusta nettiin päivän parin sisään. Mutta hidasta näyttää olevan noidenkin talojen myynti. Mitä nyt huvikseni viime kesänä (siis v. 2014) katselin talojen myynti-ilmoituksia, niin osa kohteista on vieläkin myynnissä. Välittäjät näyttää vain vaihtuvan mutta siltikään ei mene kaupaksi. Voi olla melko tuskaista omistaa tuollainen talo, jos siitä olisi päästävä eroon äkkiä esim. työn perässä muuttamisen takia.

Katsoin tässä yhtenä päivänä huvikseni yhtä kunnon porholinnaa ja mietin, että millaista olisi asua sellaisessa talossa itsekseen. Hinta alkoi numerolla kuusi, neliöitä löytyi yli 200, talo oli järven rannalla ja pihanurmikkokin oli sitä kokoluokkaa, että niitossa olisi jo melkein tarvittu kukkapenkkitraktoria. Jos ei myyntihinta vielä nikottanut, niin ylläpitokuluja tarkastellessa kävi viimeistään ilmi, että poikamiehen kukkaron pohjalla pitäisi olla myös jotain muutakin kuin nöyhtää ja se nuhjaantunut kortsu. Kun normaalisti sähkölämmitteisissä taloissa sähköenergian kulutus on luokkaa 20 MWh/vuosi, niin tässä se oli lähemmäs 40 ja vuotuinen kiinteistöverokin huiteli tuhannen euron paikkeilla. Ei tarvitsisi varmaan tekemisen puutetta valitella tuollaisessa talossa. Koko talon siivouksessa vierähtäisi pari päivää, samoin nurmikon ajossa. Ja jos noilta jäisi aikaa, niin loppuaika pitäisi hakata halkoja, jotta sähkölaskua saisi piennennettyä puulämmityksen avulla.

Tähän väliin puujalka:

Mitä yhteistä on insinöörillä ja vatupassilla?
Kumpikin huomaa virheen, mutta ei osaa itse korjata sitä.

Vähän tuolta vatupassilta nyt tuntuu... Yksinäisyydelle ja parisuhteettomuudelle en saa tehtyä yhtään mitään. Tämäkin asia on pyörinyt viime aikoina aivan liian paljon mielessä. Lähipiirissä on kai tapahtumassa jonkinlaista pariutumista ja työpaikallakin on jo ollut puhetta pikkujouluista, joka on tietenkin avec-tapahtuma. Sinnepä on sitten hyvä lähteä itsekseen, kun ei vielä oikein tunne ketään tuolta työpaikalta... No, kai se on toisaalta vain hyvä merkki, kun ei tarvitse muita asioita märehtiä (esim. kyrsiintyä töistä) ja joutaa näin jonninjoutavaa asiaa vatvomaan mielessään.