Identifioidun...

Kun on lukenut nettilehtien sivuilta viikon aikana juttuja, niin pakostakin on tullut mieleen ajatus, että hieman on ihmeelliseksi mennyt nykyajan koululaiset....

 

Alkaa olla jo lievästi pellemaailman makua, jos pitää maukua kuin joku kissa oppitunnilla. Minun lapsuudessani jos olisi koulussa tuollaista tehnyt, niin luultavasti olisivat toivottaneet tervetulleeksi alla olevan kuvan paikassa.

Kyllä sitä saattaa olla lievästi ihmeissään, jos tämä nykyajan sekosukupolvi joskus työelämään pääsee.

Kun möngin tänään aamulla talosta pihalla, niin pihamaalla oli rusakko. Lähdin uteliaana seuraamaan sitä ja pitkäkorva hypähti vähän kauemmaksi. Otin muutamia juoksuaskelia sitä kohti, niin tämä vähän matkaa hyppeli eteenpäin ja jäi tyhmänä paikalleen toljottamaan. Kuljin elukan perässä rivakasti kävellen, niin pitkäkorva palloili ja säntäili sivulta toiselle ja edestakaisin. Yleensähän jos tapaa pihallaan jonkun luonnoneläimen, niin ne kyllä lähtevät heti hippulat vinkuen suorinta tietä karkuun jonnekin puskaan tai metsikköön. Tämä yksilö tuntui olevan niin urvelo, että sen olisi melkein saanut juosten kiinni, jos olisin vähän vauhdikkaammin juossut sen perässä.

Tuo tämänaamuinen episodi sai sitten miettimään jahtaamista. En ole kolmijalkaisena oikein milloinkaan ollut kiinnostunut "jahtaamaan" naisia (ei sen puoleen ole kiinnostanut kolmijalkaiset tai mitkään muut pronominihirviöt). Joskus nuorempana sitä vielä oli vähän kiinnostusta vastakkaista sukupuolta kohtaan mutta eipä juuri enää. Tuokin rusakon jahtaaminen oli huomattavasti hauskempaa kuin naisten. Siinä on jotakin niin alkukantaista, kun saa jahdata jotakin pakenevaa...

Mutta hetkinen... Identifioidunko minä nyt sitten joksikin ajokoiraksi, kun tekee mieli juosta jänisten perässä?

VUHVUHVUH!!!

Vai olenko ehkä sittenkin jokin rankaisija? Kun joskus lehtien nettisivuilla näkee tuon itäisen persläpimaan kusipäisen johtajan kuvan, niin minulle tulee aina sellaiset

että jos se pöhönaamainen kalju kusipaskatappi tulisi kadulla vastaan, niin paloittelisin sen persreijän siltä seisomalta kirveellä kilon palasiksi!

21 vuotta

Tasan vuosi sitten tullut viimeksi kirjotettua jotain, niin päivitetään tännekin jotain. Melko hiljaisena pysynyt blogi, kun vanhojen tekstien lukeminen saa vain pahalle mielelle ja elämäkin on ollut viime vuodet sellaista itseään toistavaa tasapaksua mössöä (käy töissä, hajoa töissä, mene kotiin, ole kotona nollat taulussa).

Olen kahdessa viimeisimmässä kirjoituksessa maininnut joku aika sitten tapahtuneesta muutoksesta. Siitäkin on kohta jo kaksi vuotta aikaa. Muutos oli se, että sain vihdoin ja viimein vaihdettua sitä työpaikkaa. En tiedä mentiikö sitten ojasta allikkoon, kun vaihdoin vain työnantajaa mutta käytännössä hommat pysyi samoina. Työkalut pysyi edelleen yhtä hyvinä (lue: huonoina, ihan samoja ohjelmia käytössä) mitä edellisessäkin paikassa, niin siinä ei tapahtunut mitään edistystä.

Sen sijaan henkilöstössä ja työskentely-ympäristössä tapahtui muutoksia. Nykyisessä paikassa lähimmät esihenkilöt on suunnilleen samaa ikäluokkaa, kun edellisessä paikassa ne olivat huomattavasti vanhempaa. Ja ehkä se näkyi myös sellaisena pysähtyneisyyden aikana. Työ-ympäristössä tapahtui se suurin muutos. Toimisto on melko uudessa rakennuksessa ja kaikki on sellaista uutta ja nykyaikaista. Yllättävän suuri vaikutus tuollakin on viihtyvyyteen siellä työpaikalla. Jos paikat roikkuu sieltä ja täältä ja näyttää vähän kusenpolttamilta, niin ei se kovin paljoa innosta. Ja vaikka tuollakin on avokonttoria, niin jotenkin se on silti rauhallisempi paikka entiseen verrattuna. Ehkä sisustuksella on osansa asiaan. Tai sillä, että ihmiset ovat hiljaisempia.

Palkkaan tuli myös korotusta, ja sainpa viime vuonna pitkästä aikaa bonuksia. Kertoo jotain entisten työpaikkojen paskuuksista, jos aikaisemmissa paikoissa on saanut kerran tai kaksi bonuksia ja täällä saa heti ensimmäisenä vuonna ja sekin on isompi mitä näissä muissa paikoissa. Ja vielä se huomioiden, että en ollut edes täyttä vuotta ja maksoivat siinä suhteessa.

Tiedä sitten miten pitkään tuolla viihtyy. Joissakin projekteissa on ollut taas sen luokan sekoilua, että hohhoi. Saa nähdä, jos joka projekti on samanlaista touhua, niin ei ehkä hommat innosta enään niin paljoa. Toisaalta kun ennen olin tavan pallinaama työntekijä, niin täällä on joutunut projekteissa hieman vastuullisempiin tehtäviin. Onko se sitten hyvä asia vai ei, aika sen näyttää. Mutta pientä henkilökohtaista  kehitystähän se on omalle kohdalle. Kaiken kaikkiaan ollaan vielä plussan puolella työpaikan vaihdon suhteen.