Itsensä paljastelua, osa 500

Tulipahan huomattua, että sitä on vuosien varrella tullut kirjoitettua itsestään paljastuskertomus jos toinenkin. Nyt on pienoinen merkkipaalu saavutettu sillä tämä teksti on blogin 500. kirjoitus. Jipiii...

Sen kunniaksi pitää tehdä hieman jotakin paljastavampaa, joten tässäpä pieni pala minusta:

"Näytä mulle missä sul on rusketusraidat, piirrä ne kartalle!"

Jos joskus tulee se tuhannes kirjoitus, niin voin luvata, että silloin tulee dickpic. Ei ehkä kannata kuitenkaan pidätellä hengitystään tuota odotellessa.

Ajat muuttuu, minä en

Eilen sattui ilmestymään Karvinen miinus Karvinen, joka kuvaa hyvin alkuvuotta.


Ehkä joidenkin muiden kohdalla ajat muuttuvat mutta minun kohdalla sama meno jatkuu (työt perseestä, päivät toistaa yhtä ja samaa, jne).

Toissa kirjoituksessa hekumoin, että kohta saa taas nauttia hammaslääkärin lämpimästä kumikäsineen kosketuksesta. Ja paskan marjat. Kävin tarkistuttamassa hampaat, niin edelliseen kertaan verrattuna kosketukset jäivät hyvin vähäisiksi. Guuglailin tuota hoitanutta henkilöä, niin oli valmistunut ilmeisesti vasta viime vuonna. Huomasi kyllä selvästi, että kokemusta ei paljoakaan ollut, kun otteet olivat aikaisempiin hampaan roplaajiin verrattuna hivelommat.

Viime aikoina on tuntunut, että tekisi mieli heittää tälläkin blogilla vesilintua. Ei keksi mitään kirjoitettavaa, koska arki on harmaata perusmössöä, josta ei juuri aiheita revitä ja tikustakaan ei jaksa asiaa vääntää.

Tilinpäätös 2018

Viime vuodesta nyt ei kovin paljoa jäänyt käteen. Lueskelin vuoden aikana blogiin tehdyt merkinnät ja eipä niidenkään perusteella ihmeellisiä tapahtunut. Samaa mutinaa ja jupinaa töistä, arjesta ja sen sellaisesta sekalaisesta. Naisrintamalla ei nyt oikestaan tapahtunut yhtään mitään. Vähän aikaa vaihtelin sähköpostia harvakseltaan yhden kanssa, mutta kuten niin monesti aikaisemminkin on käynyt, niin tämäkin tyrehtyi lopulta. Oikeassa elämässä ei-sukua olevien naisten kanssa ei tullut juuri puhuttua ollenkaan. Työpaikalla oli vain vähän keskustelua mutta nekin olivat käytännössä vain työasioihin liittyviä.

Kosketuksen suhteen vuosi meni aiempien vuosien tapaan eli sitä ei ollut. Sen suhteen onkin tapahtumassa muutosta, sillä varasin vuoden alussa ajan hammashoitoon. Kun käy siellä, niin voipahan taas kaiholla muistella sitä lämpöistä kumikäsineen kosketusta.

Tulevalle vuodelle ei ole odotettavissa mitään maata mullistavaa. Töiden suhteen ehkä jotain muutosta voi olla tapahtumassa mutta tässä vaiheessa todennäköisyys tuon toteutumisesta on niin häviävän pieni, että eipä siitä kannata kertoa. Muuten mennään samalla tylsällä kaavalla kuten tähänkin asti.

Sattuipa tänään silmään uutisvirrasta oheinen juttu



Minun reaktio juttuun:

Vappupersettä tarjolla

Tämänkertaisen kirjoituksen otsikolle on yksinkertainen selitys. Näillä hakusanoilla oli joku eksynyt blogiini vappuna. Hieman huvitti, kun näin tuon, mitä lienee hakukoneen käyttäjällä ollut mielessä, kun tuollaista hakua on tehnyt. Taisi vain tulla pettymys tälle henkilölle, kun vappupersettä ei tässä blogissa ole tarjolla.

Edellisestä päästään aasinsiltaa pitkin toiseen aiheeseen mistä piti kirjoittamani. Näin viime viikolla unta, nimittäin SEKSIunta. Unessa oli tämä kouluaikainen ihastukseni ja olin panemassa häntä kakkoseen. Jostain kumman syystä (mikä ei unessa minulle selvinnyt) hän ei antanut panna ykköseen mutta perseeseen tyttö kyllä antoi panna. Ja minähän innokkaana poikana lykin menemään. Ikävä kyllä, tämä ei tuottanut minulle mitään mielihyvää vaikka kuinka työntelin edestakaisin. Turhauduttuani unessa tilanteeseen heräsin taas kerran ihmettelemään, että mistä näitä tällaisia unia oikein sikiää.

6-vee

Voihan video... Tällä päivämäärällä tulee tällekin taaperoikäiselle blogille nyt kuusi vuotta täyteen.

Tämän kuuden vuoden aikana olen

1) hajonnut töihin
2) hajonnut ohjelmointiin
3) hajonnut yksinäisyyteen
4) hajonnut töihin
5) hajonnut ohjelmointiin
6) vaihtanut yhden kerran työpaikkaa
7) muuttanut yhden kerran kaupungista toiseen
8) hajonnut töihin
9) hajonnut ohjelmointiin
10) nauranut ihan liian vähän
11) alkanut hyväksyä pikkuhiljaa sen tosiasian, että tuskin tulen koskaan olemaan saman peiton alla tissieläimen kanssa
12) surffanut ihan liikaa netissä
13) huomannut, että eniten iloa elämääni ovat tuoneet huonekasvit

Mitähän kaikkea hurjaa sitä on seuraavalle kuudelle vuodelle tarjolla? Jipiii...

Sponsorointia

Muistuipa sellainen aihe mieleen, jota pyörittelin päässä jossain vaiheessa. Yksi tissieläinbloggaaja oli saanut kumitehtailijalta propagandasponsorointilahjana kumisia tiivisteitä (käytetään lihan piilotuksessa) sekä suklaata. Minä niin mieleni pahoitin tuosta suklaasta. Toiset ne vain saa namia tuosta vain ja muuta tilpehööriä siinä sivussa ja toiset on sitten kuivin suin. Hmph!

No joo, mietinpähän vain, että eipä taida tämä minun blogi olla mikään houkuttelevin vaihtoehto sponsoroijille. Lukijoita ehkä se muutama, harvakseltaan uusia kirjoituksia ja niidenkin sisältö napinaa, niin ei ole houkutteleva kohde. En edes keksi minkälaisten tuotteiden propagandaa minä voisin levittää. Rätit ja meikit on naisten heiniä, muusiikkia tai kirjallisuutta kuluu vähän ja nekin ovat melko kapelta alalta ja mitkään teknisten laitteiden arvostelut ei oikein nappaa. Ympäri nettiä kun löytyy pilvin pimein vekotinsivustoja, joissa on testaukset tehdään perinpohjaisesti. Ainut kategoria mikä tulee mieleen on ehkä jokin yksinäisyyteen liittyvä asia/juttu. Eikä sekään kuulosta mitenkään kiinnostavalta asialta, joten siihenpä jää tämäkin aihe.

Loppuun vielä vähän miettimisen aihetta. Yhtenä iltana katselin ulkosalla ollessa, kuinka matalalla olleet pilvet liikkuivat nopeasti. Maan pinnalla ei tuullut ollenkaan ja muutenkin oli hiljaista, niin laittoi vain miettimään, että miksi pilvistä ei lähde minkäänlaista ääntä, kun ne kulkevat taivaalla.

Sitä ja tätä

Mikähän siinä on, että juuri maanantaiaamuisin kaikki töhöt tuntuvat lähtevän liikenteeseen. Piti eilen ajella autolla töiden takia ja jälleen sattui taas kohdalle se rampilta-körökörö-lörötellen-ja-moottoritiellä-kaasu-pohjassa -idiootti. Ja tällä kertaa oli vielä akka ratissa! Toisaalta, välillä sitä voi kokea liikenteessä myös sitä parasta iloa eli vahingoniloa. Kun olin palaamassa takaisin työpaikalle, niin minut ohitti joku Audi-peelo urku auki ajaen. Vähän matkan päässä tästä ohituspaikasta oli edessä peltipoliisi ja tämän mulkvistin kohdalla räpsähti keltainen salamavalo. Kyllä nauratti makeasti ja teki mieli taputtaa käsiä ja tuulettaa.

Blogillakin oli syntymäpäivä - kuukausi sitten. Muistin sen paria viikkoa ennen tuota päivää mutta eihän sitä enää kohdalla muistanut. Noh, eipä tuossa nyt kovin suurta vahinkoa tapahtunut, kuukausi sinne tai tänne. Viisi vuotta jo mutistu kaikenlaista ja edelleen samoja asioita kitistään. Eipä ole siis kovin kummoista kehitystä tapahtunut tänä aikana.

Lomille, lomille

OooOOh ja AAAH! Ensimmäinen virallinen lomapäivä menneillään. Tässäpä sitä pitäisi sitten harrastaa neljä viikkoa joutenoloa tai jotakin vastaavaa. Vaihdan maisemaa taas joksikin aikaa, niin blogikin hiljenee. Blogin asiakaspalvelu palvelee myös loman aikana päivystämällä satunnaisesti sähköpostia. Hmmm... Sähköpostista puheen ollen tuli mieleen yksi jännä homma. Blogi on ollut pystyssä jo lähes neljä vuotta mutta kukaan ei ole koskaan uskaltanut lähestyä tuona aikana sähköpostilla. Pitänee varmaan päästää sekin asiakaspalvelija loman viettoon ettei tarvitsee tyhjää sähköpostia valvoa.

Joskus armeijassa ollessa marsittiin perjantaina VLV:n lähestyessä Lomille, lomille, muija joutuu koville! -tahtiin. Silloin nuorukaisilla oli varmaan jotkut asiat mielessä, jonka takia muija joutui koville. Nyt vanhempana tilanne lomien aikaan on varmaan samanlainen eli muija joutuu koville, mutta hieman eri syystä. Nyt lapsukaiset (mies mukaan luettuna) venyttävät muijan pinnaa, kun lomilla niiden touhuja joutuu sietämään 24h/vrk. Ei vain koske minua, ei silloin armeija-aikaan kuten ei myös nytkään vanhempana.

Hyvää kesää itse kullekin ja muistakaahan olla kiltisti.

Viikonloppu pelastettu

Ei ole tullut taas vähän aikaan kirjoitettua mitään, kun ei ole ollut tähdellistä asiaa ja mielikin on harhaillut koko viikon ajan yksinomaan vain siinä yhdessä tietyssä asiassa. Siis ohjelmoinnissa, vai mitä muuta perverssiä oikein kuvittelit... Sain viime viikolla eteeni pienen ohjelmointitehtävän ja kötöstelin sen maanantaina valmiiksi. Suoritukseksi riitti tosi puolivillainen toteutus, koska tehtävän tarkoituksena oli antaa lähinnä vain antaa esimakua haastavammista ohjelmointiprobleemista, joita on käsitelty muualla. Tuo tehtävä oli siis sellainen, että jos siinä käytetyn tekoälyn olisi halunnut saada toimimaan "oikealla" tavalla, niin siinä olisi riittänyt pohdittavaa pitemmäksi aikaa.

Olin lueskellut aikaisemmin eräästä materiaalinivaskasta juuri tuon kyseisen tyyppisen ongelman ratkaisemisesta. Tehtävänanto oli kyllä naamioitu siinä mielessä ovelasti, että jos en olisi lukenut tuota materiaalia aiemmin, niin tuskin olisin tiennyt miten tehtävä olisi pitänyt ratkaista "oikeasti". Mutta kun kerta olin aiemmin nähnyt ratkaisutavan tuon tyyppisen ongelmaan, niin en voinut vastustaa kiusausta. Tuo tehtävä oli ratkaistava oikealla tavalla eikä millään puolivillaisella näpertelyllä!

Ongelma riivasi mieltä niin paljon, että asiaa tuli mietittyä viikolla töissäkin sen verran, että saattoipa siinä sivussa mennä joku tunti vähän hukkaan virallisten töiden osalta. Iltaisin pohdiskelin ja koitin vääntää tuskassa koodia, kun netistäkään ei löytynyt suoraan mitään vastaavanlaisia toteutuksia. Nyt viikonloppuna sain sitten keskittyä ongelman ratkaisuun urakalla ja lopulta koko homma onnistui monen tuskailun jälkeen. Jos vertasi sitä ensimmäistä ratkaisua tähän varsinaiseen ratkaisuun, niin eroa tekoälyjen välillä oli kuin yöllä ja päivällä, varsinainen ratkaisu peittosi mennen tullen puolitekeleen. Minua aivan nauratti ja taisinpa vähän hymyillä kuin Hangon Keksi, kun näin tekoälyn toiminnassaan.

On tämäkin ohjelmointi hieman itsensä kiduttajan touhua. Kun tietää, että ongelmaan on ratkaisu mutta kun sitä toteutusta ei saa kaikesta yrityksestä huolimatta toimimaan oikealla tavalla, niin sitä tuntee itsensä kovin tyhmäksi ja tahtoo siinä turhautuneisuuskin nostaa päätään aika paljon. Toisaalta sitten kun se ongelma ratkeaa sillä, että kommentoi jonkin yksittäisen koodirivin pois sotkemasta ja homma lopulta toimii, niin voi sitä henkistä orgasmia sen jälkeen. Tuolla tavalla se meni nytkin mutta tulipahan opittua taas jotakin uutta ja hauskaa. :)

Niin loppuun vielä sellaista, että

SATASET PAUKKUU!

(mittariin pyörähti tämän kirjoituksen myötä luku 300)

3-vee

Tänään on taas merkkipäivä, sillä blogille tulee täyteen 3 vuotta. Tiedä sitten pitäisikö iloita vai itkeä... Näiden muutaman vuoden aikana on kommenteista ja kävijätilastoista päätellen blogille tullut muutama vakituinen lukija. Ehkäpä näitä tekstejä lukiessa kenties Juuri Sinulle on muodostunut jonkinlainen kuva bloggaajasta. Nyt olisi mahdollisuus kertoa, että minkälainen se syntynyt kuva on. Menepä siis tuonne ja painele sanoja. Katsotaan sitten ilmestyykö aikanaan mitään raportoitavaa aiheesta.

Suhde loppui

Blogissa on ollut niin hiljaista, että tekisi mieli aivan kiljaista! On ollut kesä ja kaikenlaista muuta tekemistä, esim. lomalla oloa, nysväystä, ohjelmointia ja sen sellaista, niin ei ole pahemmin ollut asiaa tännekään blogiin. Korkeintaan jostain tikusta olisin voinut veistellä asiaa mutta laiska kun olen, niin tekemättä on jäänyt. Nyt kuitenkin hieman tuli jotain kirjoiteltavaa, niin luvassa taas sekavia ajatuksia.

Otsikossa mainitaankin jo tuosta käsiteltävästä aiheesta. Eli, lopetin n. reilu viikko sitten yhden suhteen. Sellaisen, joka oli kestänyt jo niin pitkään, että en edes tarkalleen muista milloin se alkoi. Olin varmaan vielä opiskelemassa, kun internetin ihmeellisessä maassa seikkaillessa eksyin yhteen blogiin. Tekstit olivat jollain tapaa hauskoja, ei kuitenkaan niin koukuttavia, että olisin jäänyt blogiin koukkuun heti ensi-istumalta. Kävin lueskelemassa blogia silloin tällöin, saattoi mennä kuukausiakin lukukertojen välillä. Jossain vaiheessa blogin seuraaminen muuttui aktiivisemmaksi ja lopulta otin sen lukuohjelmaani seurattavien mukaan.

Vuosia kului, seurattava blogi vaihtoi osoitettaan ja ulkoasukin vaihtoi muotoaan useampaankin kertaan. Tekstit olivat kuitenkin vielä sitä samaa luettavaa tasoa mutta niissäkin alkoi pikkuhiljaa näkyä muutosta. Kuitenkin viimeisen kuluneen vuoden aikana yhä useampi kirjoitus alkoi herättää minussa vain ärsyyntymistä, sillä teksteistä oli hävinnyt se alkuaikojen hauskuus ja muutenkin niihin oli tullut sellaisia piirteitä, jotka eivät oikein omaan arvomaailmaani käyneet. Lopulta muutama ala-arvoinen kirjoitus lisää ja vielä ulkoasun vaihto entistä huonompaan suuntaan, niin minun desikuppi täyttyi siinä. Delete-nappia kehiin ja eipä ole tarvinnut enää ärsyttävyydestä kärsiä sen jälkeen.

Laittoi vain sitten tuo mietityttämään, että noinkohan se menee oikeissakin ihmissuhteissa? Ensin ihastuu johonkin juttuun toisessa, sitten ollaan vuosia yhdessä mutta pikkuhiljaa siinä matkan varrella alkaa kertyä kaikenlaista kränää aiheuttavia asioita, kunnes jossain vaiheessa ollaan siinä pisteessä, että lusikat laitetaan jakoon. Tosin oikeassa elämässä toista ei voi heivata mäkeen yhtä helposti delete-nappia painamalla vaan asiat ovat varmaan hieman mutkikkaampia ja ottavat oman aikansa.

Pakostakin tuli tämän asian tiimoilta mieleen myös sähköpostitutut. Ennen kuin heivasin nämä sähköpostitutut mäkeen, niin silloin loppuaikoina he herättivät minussa lievää ärsyyntymistä. Ja heivauksen jälkeen tuli samanlainen olo kuin nytkin eli mieli rauhoittui kummasti. Yksi seikka mikä yhdistää myös näitä heivaamisia on myös niiden ajallinen kesto. Nämä asiat olivat aika pitkälti suunnilleen saman verran osana elämääni. En malta myöskään olla vetämättä tähän tuota työpaikka-asiaani. Luultavasti vähänkään enemmän blogiani seurannut tietää, että en ole ollut enää tyytyväinen työhöni ja työpaikkaan. Kertonee varmaan myös jotain se, että kirjoitukset, jotka sisältävät tunnisteita työ ja/työpaikka, ovat myös sisältäneet jonkin tunnisteista avautuminen, idiootit, jupina, vittuuntunut tai ärsyyntynyt. Myöskin työsuhteeni kesto lähentelee sähköpostituttujen ja seuratun blogin suhteen kestoa eli ehkä en enää kovin pitkään ole tuolla työpaikassa mikäli näiden asioiden välille voidaan vetää yhtäläisyysmerkkiä.

Loppuun kuitenkin se säännön vahvistava poikkeus. Blogimaailmasta löytyy myös sellainenkin blogi, jota olen seurannut vieläkin pitempään kuin tätä alussa mainittua. Tuskin kovin pahasti heittää, jos sanon, että se taitaa olla pisimpään seuraamani blogi. Tämä blogi on pysynyt niin ulkonäkönsä, sisältönsä ja tyylinsä suhteen melko samanlaisena kaikkien näiden vuosien ajan, jonka takia se on pysynyt lukuluettelossa näinkin pitkään.

Panee vain ajattelemaan tämän kaiken päämäärättömän höpinän jälkeen, että joskus olisi mukava saada tuollainen tasaisen tylsä mutta pitkä suhde jonkun ihan oikean ihmisen kanssa.

Probleema

Yksinkertaisilla aivoilla varustettu on taas ajatuksissaan solmussa eikä tiedä mitä pitäisi tehdä... Huomasin vähän aikaa sitten, että internetin ihmeelliseen maailmaan oli putkahtanut esille blogi. Blogia kirjoittava henkilö piti joskus aikaisemmin toista blogia mutta poisti/laittoi sen telakalle piiloon. Nyt tietenkin uteliaana otuksena kahlasin tämän uuden blogin läpi ja tyyli oli edelleenkiin samanlaista mitä aikaisemmessa blogissa. Tekstejä oli harvakseltaan mutta ne olivat asioita pohtivia ja ajatuksia herättäviä. Sellaista mukavaa luettavaa ja taso on aivan eri sfääreissä kuin sellaiset (blogilistaa mukaellen) "parikymppisen sinkkunaisen elämää pohtiva blogi sinkkuudesta, miehistä, muodista ja kaikesta muusta ihQuhömpästä! Daa!" -tyyliset viritelmät.

Blogin viimeisimmässä kirjoituksessa oli taas asiaa, joka hieman kosketti myös minuakin. Aloin jo rustata kommenttia kirjoituksen kommenttilaatikkoon mutta pipariksihan se meni, kun ajatukset levisivät varpusparven tavoin ympäärinsä. Minulla on ollut mielessä yksi (hyvin lyhyt) kirjoituksen aihe, joka sivusi tuota tekstiä, mutta jota en ole vielä saanut aikaiseksi raapustettua. Toisaalta sitten aloin miettiä, että kommentoinko tätä kirjoitusta ja jätän omani kirjoittamatta vai teenkö uuden tekstin, jossa kommentoin tätä toisen blogistin kirjoitusta ja lisään omat aiheet päälle. Luonnollisesti aivokapasiteettini ei kyennyt ratkaisemaan tämän kokoluokan ongelmaa ja nyt olenkin sitten hieman solmussa sen suhteen, että mitä teen.

Mutta taitaa olla viisainta mennä nyt nukkumaan, kun kellokin on sen verran ja miettiä myöhemmin mitä teen, vai teenkö mitään.

Henkilökohtainen tilinpäätös 2012

Tutkiskelin huvikseni vähän miten vuosi 2012 meni itseltä ja blogin osalta. Tässä joitakin tilastoja ja huomioita asiasta.

Mikäli noihin blogin tilastoihin on luottamista, niin kolme eniten näyttökertoja keränneitä kirjoituksia olivat seuraavat tekstipläjäykset (suluissa näyttökertojen määrä):

1. Neitsyys meni (70)
2. Winter is coming (29)
3. Työkoneiden arvonta (27)

Luultavasti tuon ykköstilan napanneen kirjoituksen selittää kirjoituksen otsikko, sillä näytti, että tuohon kirjoitukseen löydettiin monta kertaa hakukoneen kautta. Valitsin ihan tietoisesti kirjoituksen otsikoksi tuon, koska arvelin tuovan sen hakukoneen kautta näyttökertoja. Tältä osin valinta olikin onnistunut. Sääli vain ettei kirjoituksen sisältö luultavasti vastannut ollenkaan sitä mitä hakijat olivat etsineet. Voisi kuvitella, että vanhemmat kirjoitukset keräisivät enemmän näyttökertoja, mutta näin ei näyttänyt olevan. Ensimmäinen on julkaistu heinäkuussa, toinen syyskuussa ja kolmas tammikuussa, joten revipä näistä mitään ihmeellistä.

Vastaavasti kolme eniten kommentteja saaneita kirjoituksia olivat nämä (suluissa kommenttien määrä):

1. VMP (8)
2. Sitä ja tätä (8)
3. Mopo karkasi käsistä, osa 2 (4)

Nuo postaukset käsittelevät kaikki aiheiltaan erilaisia asioita, joten sen perusteella ei pysty sanomaan tai ennustamaan minkälainen kirjoitus keräisi eniten kommentteja. Menneen vuoden aikana julkaisin kirjoituksia kaikkinensa 86 kpl. Kirjoituksista 32 sai kommentteja 81 kpl eli tasaisesti jaettuna n. vajaa yksi kommentti/kirjoitus. Noista luvuista laskettuna n. 63 % kirjoituksista jäi ilman yhtään kommenttia. Ja kun huomioi, että tuosta kommenttimäärästä ehkä n. puolet on omia kommentteja, niin voidaan vetää johtopäätös, että tämä blogi ei ole kovin kommentteja keräävä. Ja miksi olisikaan, kun kirjoitukset ovat luonteeltaan melko paljon henkilökohtaista tilitystä, avautumista ja nillitystä, niin hankala sellaisia tekstejä on varmasti kommentoida.

Samankaltaista päätelmää voisi tehdä noista kirjoitusten yhteydessä käytetyistä tunnisteista (suluissa kirjoitusten määrä, joissa ko. tunniste esiintyy):

höpinä (53)
työpaikka (22)
kuntoilu (18)
arki (15)
työ (15)
jupina (10)
tyytyväinen (10)
yksinäisyys (9)
Operaatio Puujalka (8)
ärsyyntynyt (8)
ajatukset (7)
blogi (7)
seksittömyys (7)
vittuuntunut (5)
seksi (4)
uutiskatsaus (4)
idiootit (3)
kosketus (3)
sähköpostitutut (3)
tylsyys (3)
unet (3)
ongelma (2)
tyly (2)
avautuminen (1)
hiljaisuus (1)
nettideittailu (1)
tarpeettomuus (1)

Jos miettii noita tunnisteiden määriä eri kirjoituksissa ja miettii kulunutta vuotta, niin melko hyvin ne korreloi keskenään. Vuoden aikana ei tapahtunut juuri oikein mitään kummallista. Arki oli karua ja harmaata, työt ja työpaikan ihmiset ärsyttivät, aiheuttivat jupinaa ja vitutusta (ei ehkä niin paljon kuin olisi voinut kuvitella). Työpaikan ulkopuolella ei ollut juuri mitään muuta elämää, pientä muutosta tuohon ehkä toi keväällä aloitettu hieman vakavampi ja säännöllisempi kuntoilu, joka toi ajoittain tyytyväisyyden tunnetta.

Uusiin ihmisiin ei tullut juuri tutustuttua. Työn kautta muistaakseni tuli ehkä joku uusi naama nähtyä. Operaatio Puujalka puolestaan oli jo alkanut vuonna 2011, joten senkään merkeissä ei varsinaisesti tullut tavattua ketään ennestään tuntematonta henkilöä vuonna 2012. Muutenkin vuosi oli tyystin kosketukseton ja seksitön. Ehkä lähimmäksi seksiä pääsin, kun naapurin panoluukun seinän läpi kuului kiimaista vinkumista (josta tulikin mieleen, että eipä ole sieltäkään kuulunut nyt pitkään aikaan mitään ääntä).

Vuosi 2012 lyhyesti muutamalla sanalla kuvattuna: tylsä, yllätyksetön, emotionaalisesti jäinen.

Loppuvuoden aukioloajat

Asiakaspalvelu tiedottaa: Blogin henkilökunta jää lomalle koko loppuvuodeksi ja palaa seuraavan kerran töihin ensi vuoden puolella. Blogi toivottaa sille ilmeisen harvalukuiselle lukijajoukolleen hyvää joulua ja iloista uutta vuotta!

Muutama sana

Taas muutama turhanpäiväinen sana yksinäisyydestä...

Tällä hetkellä koen, että yksinäisyydessä vaivaa vain pari asiaa. Ja nekin vain ehkä ajoittain tai sellaisina heikkoina hetkinä. Ensimmäinen on se, että ei ole juuri ketään kelle puhua silloin harvoin, kun sille olisi tarvetta. Toisaalta siihen kyllä auttaa tämä blogi, johon ajatuksiaan pystyy jäsentelemään. Toinen asia on kosketuksen puute. Sekin oikeastaan vaivaa vain silloin tällöin. Joskus saattaa tulla vain yhtäkkiä sellainen tunne, että tekisi mieli ottaa joku rutistusotteeseen tai ihan hiplata jotakin muuten vain.

Nyt tuossa juoksulenkin jälkeen suihkussa peseytyessä tunnustelin hartioitani ja ne tuntuivat olevan jotenkin hieman jumissa. Tai ei ehkä jumissa mutta kuitenkin hieronta saattaisi tehdä niille hyvää, kun taitavat hieman rasittua punttien nostelusta. Ei kyllä jaksaisi lähteä minnekään hierojalle, kun ei ne kuitenkaan niin jumissa ole ja minä vähän vierastan vieraita hiplareita. Se hyvä puoli siinä parisuhteessa olisi, että toisella voisi hieman hierotuttaa itseään ja jos toinen onnistuisi tekemään minut sillä tyytyväiseksi, niin minäkin voisin palkita toisen hieromalla hänet tyytyväiseksi omalla hieromasauvallani.

Uusinta

On unohtunut näköjään kirjoittaa yli kuukausi sitten mainitusta saunaillasta mutta korjataanpa nyt se asia...

Eipä tuona iltana nyt mitään kummallista tapahtunut. Ilta meni hyvin pitkälti etukäteisarvelujeni mukaan. Ensin käytiin yhdessä paikassa hieman leikkimässä, jonka jälkeen menimme syömään. Ruokailun jälkeen lähdin hipsimään takaisin asunnolleni enkä jäänyt paikalle, sillä meininki vaikutti melko vaisulta ja muutenkin teki mieli omaan rauhaan ja nukkumaan, koska seuraava päivä oli työpäivä.

Nyt tuosta illasta jäi ehkä päällimmäiseksi sellainen masentava ajatus. Tälläkin kertaa aktiviteetti oli sellainen, jossa kisailtiin eli suoritusta pystyi mittaamaan. Mitä olen ollut mukana näissä virkistysiltapäivissä, niin kaikissa on tainnut olla jotakin tuollaista mitattavaa tekemistä. Ja joka ikinen kerta olen ollut lopputuloksissa listan viimeisillä sijoilla. Niin kävi myös siis tänäänkin. Tuokin oli nyt sellaista leikkimielistä juttua ja ei niitä vakavissaan pitäisi ottaa, mutta silti minua jäi kaivelemaan tämäkin viimeiseksi jäänti.

Kuten edellisessäkin saunaillassa, niin jälleen kerran huomasin olevani itsekseni vaikka ympärillä pyöri lähemmäs parikymmentä henkeä. Muut jutustelivat ja kommentoivat tätä kisailua siinä kisailun lomassa, minä lähinnä seurasin muiden tekemisiä. Ei sen puoleen, ei se yksinolo häirinnyt minua niin paljoa, mutta tuli vain kuitenkin huomattua tuo asia taas kerran.

Ja näköjään jälleen taas pieni juhlan paikka blogissa. Sataset paukkuu toisen kerran eli tämä oli järjestyksessään 200. kirjoitus.

Korjaava liike

Tein eilen hieman korjaavaa liikettä tähän asiaan. Tiesin etukäteen, että HK on tulossa taas käymään työpaikallani. Päätinkin, että käyn hänen luona vaihtamassa muutaman sanan.

Odottelin jonkin aikaa, että hän saa taas hommansa tehtyä ja jäin ikäänkuin siihen hänen kulkureitin varrelle norkoilemaan. Moikkasin häntä ja hän jäi siihen vaihtamaan muutaman sanan hetkeksi. Jälkeenpäin huomasin, että tuossa tilanteessa minua jännitti sitä enemmän, mitä pitempään hän viipyi siinä juttelemassa. Onneksi kuitenkin kohtaaminen oli ajallisesti varsin lyhyt, joten en kerennyt mennä aivan puihin tuon homman kanssa. Mutta joka tapauksessa, eipähän enää kaivele mieltä ja vaivaa tuokaan asia.

Hyvin pieni askel ihmiskunnalle, valtava harppaus Urpo Turpolle.

Niin ja vielä yksi asia. Blogille tuli tänään kaksi vuotta täyteen. Juhuu!

Pohdintaa

Astioita tiskatessa mietiskelin hieman työpaikka-asiaa. Lähinnä mietin sitä, että pitäisikö perustaa joku ihan uusi anonyymi blogi, jossa avautuisin kaikesta paskasta mitä tuolla työpaikalla esiintyy.

Aiheita varmasti löytyisi, sillä tuntuu, että koko aika sieltä nousee eteen epäkohtia tai huonosti olevia asioita, joihin minä haluaisin muutosta. Huonoa tuollaisessa blogissa olisi kuitenkin se, että en pystyisi kuitenkaan kovin vapaasti sielläkään meuhkaamaan mikäli haluaisin pitää anonymiteettiä yllä ilman, että työkaverit tai asiakkaat minua teksteistä tunnistaisi. Tällä alalla on kuitenkin melko pienet piirit ja siinä varmaan ampuisi omaa uraansa jalkaan, jos henkilöllisyys paljastuisi. Ja kun niistä asioistakin pitäisi pystyä kirjoittamaan niiden oikeilla nimillä, muuten tekstien ymmärrettävyys voi jäädä hieman puolitiehen.

Toisaalta olisi hauska paljastaa kaikenlaisia epäkohtia tai ylipäätään miten perseellä tavalla asioita voidaan tehdä. Samalla voisi syntyä hieman mielipiteiden vaihtoa, mikäli tuonne blogiin eksyisi samalla alalla työskenteleviä. Sekin olisi siinä mielessä hyödyllistä, että pääsisi kuulemaan, että minkälaista touhu on mahdollisesti muissa yrityksissä. Nyt sellaiseen ei oikein ole minkäänlaista mahdollisuutta, kun sellaista tuttavapiiriä ei ole, jossa pystyisi puhumaan tuollaisista asioista. Olisi nimittäin mielenkiintoista nähdä, että onko touhu samanlaista muissakin firmoissa vai onko se vain tämä minun työpaikka, jossa mennään aina perse edellä puuhun projektista toiseen. Ihan vain siitäkin syystä olisi hyvä tietää, että jos muissa yrityksissä ollaan vähän viisaampia, niin voisi hakea töitä ilman, että tarvitsee vaihtaa toimialaa kokonaan toiseen.

Tuskinpa tulen kuitenkaan tuota toista blogia tekemään, sillä eihän tähän blogiin jäisi sitten mitään kirjoitettavaa, jos kaikki napinat menisivät toiseen blogiin. Joten se harvalukuinen lukijajoukko voi siis huokaista helpotuksesta, sillä tulen varmasti jatkossakin kirjoittamaan tänne katkeroitunutta tilitystä työpaikalta.

Yksinolosta

Tiedäpähän taas mistä laidasta sitä alkaisi lankakerää purkamaan... Jos kiertelemättä ja kaartelematta käy asiaan, niin en ole kokenut oloani yksinäiseksi noin puoleen vuoteen vaikka sosiaalisessa elämässäni ei ole tapahtunut minkäänlaista muutosta. Toki välillä on ollut sellaisia ohimeneviä yksinäisyyden ja alakulon hetkiä, mutta nämäkin ovat tulleet lähinnä silloin, kun on kuunnellut joitakin tiettyjä musiikkikappaleita.

Ehkä asenteeni on hieman muuttunut tätä yksinäisyyttä tai ehkä paremmin ajateltuna yksinoloa kohtaan. Viime aikoina olen ärsyttävissä tilanteissa huomannut jopa kaipaavani yksinoloa. Ärsyttävillä tilanteilla tarkoitan nyt tilanteita, joissa muut ihmiset saavat oloni ärsyyntyneeksi, tahallaan tai tahattomasti. Yleensä noissa tilanteissa on mielessä pyörinyt, että pääsisipä tästä omaan rauhaan irti tästä paskasta.

Kun olen ajatellut tätä yksinoloa, niin onhan siinä monia mukaviakin puolia. Kaikista parasta siinä on ehkä tämä tietynlainen vapaus. Ei tarvitse selitellä menojaan, ei tarvitse olla vastuussa mistään muusta kuin itsestään, ei tarvitse olla antamassa ruokaa kenellekään (muuta kuin itselle), voi tehdä asioita milloin huvittaa, tai olla kokonaan tekemättä, jos ei huvita ja kaikkea sellaista.

Väistämättä on sitten tuota yksinoloa pohdittaessa tullut mietittyä parisuhteellista elämää. Ajatukset siitä ovat kyllä jääneet aika pintapuoliseksi, kun ei ole sellaisesta kokemusta. Lähinnä on tullut vain mieleen sellaiset asiat mitä näin yksinollessa puuttuu verrattuna parisuhteessa oloon. Juttukumppania ei ole mutta silläkään ole loppujen lopuksi niin väliä, pahimmat napinat ja turhautumat saa purettua tänne blogiin ja jos on ilon hetkiä... Tai ei, eihän minulla paljoa sellaisia olekaan, mutta jos joskus hyvin harvoin sattuisi olemaan, niin entäs sitten. Ei niitä välttämättä tarvitse olla kenenkään kanssa jakamassa. Fyysinen kanssakäyminen sitten... Jälleen, kun ei paremmasta tiedä mitään, niin aivan sama. Onhan tuota hengissä pysytty tähänkin asti ilman hiplailuja. Saattaisihan se tietysti olla kivaa, mutta sen hankkimiseksi olisi nähtävä ihan liian paljon vaivaa ja säätämistä, johon minulla ei riitä mielenkiintoa.

Voisi jopa ehkä yllättäen sanoa, että tällä hetkellä olen suhteellisen tyytyväinen omaan olotilaani. Mutta saas nähdä minkälainen ääni on kellossa puolen vuoden kuluttua, kun valoistuva ja lämpenevä kevät on muuttunut kesän kautta pimenevään ja kylmään syksyyn.

Päläpäläpälä

Prologina illan kirjoitukseen...

Kirjoituksiini on tipahdellut aina silloin tällöin kommentteja. Näitä lukiessa olen huomannut, että kommentit voisi jakaa karkeasti kolmeen eri kategoriaan näin bloginpitäjän näkökulmasta. Nämä kategoriat ovat ärsyttävät, neutraalit ja ärsyttävät kommentit.

1. kategorian ärsyttävä kommentti on mitä se tarkoittaakin. Sellaista lukiessa tulee väkisinkin mieleen, että kommentin kirjoittaja on täysi idiootti, joka ei ole ymmärtänyt ollenkaan lukemaansa. Blogin historiassa on ollut vain ja ainoastaan yksi tällainen kommentti, jota ei ole julkaistu. Jälkeenpäin minua on hieman kaduttanut, että tuo kommentti tuli poistettua ilman minkäänlaista käsittelyä. Vasta myöhemmin tuli mieleen, että tätä kommenttia ja sen kirjoittaa olisi voinut tylyttää julkisesti tälle omistetulla kirjoituksella. Mutta tuskinpa siitä olisi ollut mitään hyötyä, koska kommentin kirjoittanut anonyymi olisi tuskin tainnut tulla lukemaan vastausta tähän idioottimaiseen kommenttiinsa.

Neutraalit kommentit ovat, ehkä yllättäen, neutraaleja kommentteja. Niihin en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata, joten kommentin kirjoittajan ei kannata ihmetellä, jos en vastaa sellaiseen mitään.

2. kategorian ärsyttävä kommentti on hieman eri tavalla ärsyttävä mitä ensimmäisen kategorian kommenttityyppi. Tämä toisen kategorian kommenttityyppi on siksi ärsyttävä, koska se haastaa ajattelemaan. Eli se siis antaa "ärsykettä" aivoille. Usein hyvät kommentit, osa ehkä tiedostomattaan, ovat juuri tätä tyyppiä. Monesti näitä saa miettiä ajan kanssa, että mitäköhän tuohonkin vastaisi (tai sitten blogin pitäjä on niin tyhmä ja yksinkertainen, ettei sen takia pysty vastaamaan heti). Usein tämän kommenttityypin johdosta on tullut sitten uusia aihetta käsitteleviä kirjoitelmia.

Joten nyt, kun eri kommenttityypit on käsitelty, voidaan siirtyä illan varsinaiseen asiaan...

Yhden postauksen kommentia miettiessä ajatukset harhautuivat toiseen aiheeseen eli puhumiseen.

Puhuminen, tuo suusta tulevien äänteiden muodostamisen tapa, jota käytämme lähettämään viestin toisen aivoihin...

Ehkäpä se on käynyt aikaisemmista kirjoituksista ilmi, mutta sanottakaan se vielä tässäkin, että en ole mikään kovin puhelias ihminen, sen huomaa jo ihan fyysisestikin. Jos joudun keskustelemaan aktiviisesti eli olemaan äänessä hiemankin pitempään, sanotakkoon vaikkapa puolikin tuntia, niin minulta alkaa kurkku karhentua ja ääni hävitä. Luulisin, että tuokin johtuu ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, ettei äänihuulet ja kurkku ole tottuneet pitempiaikaiseen puhumiseeen, jolloin seuraus on sitten mikä on.

Muutenkin minulla on hieman riistiriitainen suhde puhumiseen. Joskus se on ihan mukavaa, jos keskustelukumppanina on joku sellainen, jonka kanssa on helppo keskustella ja jutustelu etenee luontevasti. Joskus taas ei tarvita kovinkaan paljon, kun puhuminen alkaa ärsyttää minua. Varsinkin silloin huomaan ärsyyntyväni helposti, kun puhe on samojen asioiden jankkaamista, joista on puhuttu aikaisemmin, tai sellaista aivan merkityksetöntä ja tyhjänpäiväistä louskutusta. Sellaisia kiinnostavia puhekumppaneita minulle ei oikeastaan ole koskaan ollut. Tai no ehkä yksi näistä sähköpostitutuista oli sellainen, jonka kanssa tuli vaihdettua enemmän ajatuksia mutta sekin tapahtui messengerin välityksellä. Eli ei se varsinaista "puhetta" ollut mutta jonkinlaista kommunikointia kuitenkin.

Huvittavaa kyllä, joissakin tilanteissa puhumattomuuskin voi hieman ärsyttää minua. Esimerkkinä voisin mainita vaikka sellaisen, joka tapahtui yhtenä päivänä, kun olin Operaatio Puujalan takia eräässä tapaamisessa. Pöydän ääressä istui minun lisäksi mies ja nainen. Kaikki taisimme olla vähän tuntemattomia toisillemme, naisen olin muistaakseni nähnyt pari kertaa aiemmin joissakin muissa tapaamisissa. Jokainen osaa varmaan kuvitella sellaisen tilanteen, jossa kaikki ihmiset ovat vieraita eikä yhteisiä puheenaiheita oikein ole, jolloin tietenkin tulee sellainen kiusallisen hiljaisuuden tunne. Nökötimme siis siinä pöydän ääressä aneemisesti ja tämä alkoi hieman nyppiä minua. Mielessäni pyöri, että "minähän en tätä pitkään katso ja tähän on tultava muutosta". Kommentoin sitten siihen lyhyellä lauseella jotakin Operaation niukasta rahoituksesta ja nainen vastasi takaisin jotakin lyhyesti. Kysyin sitten heiltä, miten heillä Operaatio on sujunut ja siitä tuli hieman lyhyttä keskustelua, kunnes minun tuli aika lähteä pöydästä.

Toisaalta sitten joissakin toisissa tilanteissa tuo puhumattomuus ei kuitenkaan ärsytä. Työpaikalla saatan ihan hyvin olla vastaavanlaisssa tilanteessa hiljaa. Ehkäpä tuossa on erona se, että työpaikalla tunnen ihmisiä jo jotenkin ja minua ei kiinnosta tutustua heihin sen paremmin, koska he eivät ole minua kiinnostavia. Mutta jos tuota toista tapausta haluaa analysoida, niin tässä tilanteessa ihmiset olivat ennestään tuntemattomia ja ehkä jotenkin halusin ottaa heistä hieman selvää, ovatko he minulle uhka vai mikä. Jokin kivikautinen selviytymisvaisto kai siellä takana kummitteli vaikka tuskin he nyt mitään varsinaista "uhkaa" minulle olisivat muodostaneet.

Puhumisesta puheenollen tuli mieleen tuo puhelimeni. Olin taas yhtenä päivänä penkomassa laatikoitani, kun eteeni tuli nykyisen puhelimeni takuukuitti. Ostin tuon puhelimen viikkoa vajaa viisi vuotta sitten. Katsoinpahan sitten tuon johdosta ihan uteliaisuuttani puhelimen lokitiedoista, miten paljon olen tuolla kyseisellä laitteella soitellut ja vastaillut. Puhelujen kesto oli yhteensä n. 70 tuntia, joista soitettujen ja vastattujen puheluiden suhde meni aika lailla tasan. Laskeskelin tuosta huvikseni, että viiden vuoden ajan olen puhunut keskimäärin joka viikko yhden puhelun, jonka kesto on ollut n. 16 minuuttia. Operaattori on kerännyt tuolta ajalta rahaa pelkistä puheluista keskimäärin 150 euroa eli n. 2,50 euroa kuukaudelta (+ päälle vielä kuukausimaksut). En tiedä miten paljon muut ihmiset puhuvat puhelimiinsa mutta veikkaisin, että tuo minun määrä on aika vähän.

Tuli vielä mieleen tuosta yhdestä sähköpostitutusta, että joskus aikoja sitten leikittelin eräällä ajatuksella. Emme olleet nähneet tämän sähköpostitutun kanssa elävässä elämässä toisiamme kuin muutaman kerran. Sen johdosta tuli sitten tämä ajatusleikki mieleen, että tapaisimme minun asunnolla ja emme saisi puhua ollenkaan. Kaikki kommunikointi olisi tapahduttava muilla keinoin ja myös kirjoittaminenkin olisi kiellettyä. Tuota ajatusleikkiä leikkiessä tuli mietittyä aina mitä olisi halunnut viestiä ja ennen kaikkea miten sen olisi pystynyt viestimään. Yleensä ne menivät fyysisiksi melko pian...

Mitä tulee tarpeeseen puhua jollekin... Jotkut voivat tarvita paljonkin puheseuraa, minulla se tarve on melko pieni. Ehkä minulla on sitten vain erilaiset tarpeet, haluan ehkä enemmän kuunnella kuin puhua. Yksikseni ollessa kuuntelenkin paljon musiikkia. Yleensä kotihommia puuhastellessa minulla on radio auki, tietokoneella ollessani kuuntelen usein soittolistoja ja vielä iltaisinkin ennen nukkumaanmenoa saatan kuunnella korvanapeilla soitinta. Miksi sitten kuuntelen paljon? Ehkä siksi, että se on yksinäiselle yksi keino kuulla toisten ihmisten ääniä ja olla tuntematta itseään yksinäiseksi.