Vihreä toukokuu

Pari viikkoa sitten olin kummissani, kun piti shortseja laittaa jalkaan toukokuun alkupuoliskolla. Tänäkin viikonloppuna on saanut muistutella itseään, että nyt on vasta toukokuu. Luonnosta katsomalla sitä ei ihan kyllä heti arvaisi, pikemminkin voisi kuvitella, että on jo kesäkuu pitkällä. Puiden lehdet ovat jo täysikasvuiset, kukkapenkit kukkii, kuusien vuosikasvaimet ovat venähtäneet jo useamman sentin mittaisiksi ja omenapuutkin kukkivat. Tuskin on milloinkaan (minun muistin mukaan) omenapuut kukkineet kotona (näillä korkeuksilla) niin aikaisin mitä nyt.

Toukokuussa tilille tupsahti myös paljon ÄIJJJÄ!-pisteitä. Olen huoltanut veneen perämoottoria, tehnyt puutarhatuolista hajonneen laudan tilalle uuden (ei siis ollut pelkkä laudan sahaus katki, piti lisäksi tehdä sellainen upotusliitos) ja korjannut rikki menneen ruohonleikkurin runkoa. Leikkuria korjatessa sain nauttia myös painepesupornosta. Pesin vuosien saatossa paskaantuneen leikkurin rungon painepesurilla, niin jopa paljastui puhdasta ja iloisen väristä pintaa lian alta. Ooh ja Aah sitä nautinnon määrää...

Niin ja purinhan minä yhtenä viikonloppuna partakoneenkin palasiksi. Kone piti kummallista ääntä (ja oli muutenkin perusteellisen puhdistuksen tarpeessa), joten purin sen niin pieniin osiin kuin vain sain ja puhdistelin kaikki osaset. Pistin osaset kasaan ja kone rupesi surisemaan hieman paremman kuuloisella äänellä. Ei ihan sellainen täysin kunnossa olevan kuuloinen mutta parempi mitä aikaisemmin. Laskeskelin, että tuo kone on ollut minulla käytössä parikymmentä vuotta. Akkuja olen vaihtanut siihen muutamia kertoja mutta muuten on vekotin jaksanut suristella partakarvoja lyhyemmiksi. Eihän se enää aja naamaa yhtä vauvanpersesiloiseksi mitä se uutena ajoi mutta onhan tuo välttänyt. Ei sitä jaksa ostaa uutta partakonetta joka kahdenkymmenen vuodein välein.

Jos noiden yllämainittujen asioiden takia olisi käynyt kyselemässä huoltoliikkeistä, niin tässä olisi saanut ostaa uuden ruohonleikkurin, puutarhakalusteet, partakoneen ja perämoottorinkin huollosta olisi saanut maksaa pitkälti toistasataa euroa. Nyt sen sijaan luonto ja kukkaro kiittävät, kun itse korjailee ja huoltaa vekottimia ja ei tarvinnut kuluttaa luonnonvaroja uusien (paskasti tehtyjen) tuotteiden valmistamiseen.

Tuttua touhua

Jotenkin touhu kuulosti niin tutulta taas. Ja eikä ihmekään, viime vuonna lomalle olessani olen kirjoittanut aivan samasta asiasta. Eli lyhesti sanottuna eilen illalla naama oli lähes tämän näköinen:



Olen lomalla ollessani ohjelmoinut yhtä ohjelmaa ja homma tökkäsi illalla vaiheeseen, josta en päässyt eteenpäin. Tappelin ongelman kanssa vielä puoli yhdentoista aikaan illalla, jonka jälkeen nakkasin rukkaset nurkkaan. Aamulla heräsin jo jostain syystä puoli neljän aikaan ja heti tuo ongelma alkoi pyöriä päässä.

Tänä aamuna googlettelin ongelmaan ratkaisua. Yleensä sekin on melkoista neulan etsimistä heinäsuovasta mikäli ei osaa etsiä juuri tietyillä hakusanoilla. Välillä netistä ongelmiin apua etsiessä olen miettinyt, että mitenkähän herkästi muut ihmiset kyselevät ohjelmointiongelmiinsa apuja Q&A-sivuilta. Itse en ole kysynyt milloinkaan yhtäkään kysymystä. Aina on jotenkin löytynyt jonkinlainen keino, jolla on selvinnyt eteenpäin. Nytkin sain jotenkin oiottua ongelmat ja pääsin etenemään. Ja se tunne, kun saa jonkin ongelman ratkaistua:



Tiedä sitten mihin tökkää taas seuraavan kerran. Melko jakomielitautisen harrastus tämä ohjelmointi...

Remonttihommissa

Olin vähän aikaa sitten avustamassa perheenjäsentä tämän kerrostalohuoneiston remontoinnissa. Kyseessä oli vain pientä pintaremontin tekoa eli parissa huoneessa revittiin vanhat ja kulahtaneet tapetit pois seiniltä, jonka jälkeen ne maalattiin. En ole ennen tuollaista pintaremontointia tehnyt mutta eipä tuo nyt niin kovin kummoisia taitoja vaatinut. Tapetin poisto ja itse maalaus olivat helpoimmat osuudet, paljon enemmän nyhertämistä oli valmistelevissa töissä eli lattioiden ja ei-maalattavien kohteiden suojauksessa sekä listojen irrottelussa.

Siinä listoja irrotellessa tuli taas nähtyä, että minkälaista se rakennustouhu on, kun rakentaessa käytetään mahdollisimman halpoja materiaaleja ja mennään siitä mistä aita on matalin. Listat olivat sellaisia nykyajan mdf-paskasta tehtyjä listoja, joiden irrottelussa sai taas päästellä muutaman kirosanan. Ensinnäkin osat listoista oli ammuttu naulaimella seinään ja nauloina oli käytetty sellaisia helvetistä peräisin olevia nauloja, joissa ei ollut minkäänlaista kantaa (eli käytännössä naula oli suora metallipiiikki). Kun yrität tällä tavalla kiinnitettyä listaa irrottaa, niin naulat menevät siitä liststa läpi ja jäävät tököttämään seinään kiinni. Kaiken hyvän lisäksi joissakin kohdissa listojen kiinnittämisessä oli käytetty liimaa, niin nämäkin lähtivät irti seinästä vasta vittuperkelesaatanan avustuksella. Jos minä joskus löydän sen talon ja siellä joudun tekemään remonttia, niin tuollaiset kusetus-mdf-listat lähtevät irti palasina ja tilalle laitan oikeasta puusta tehtyä tavaraa.

Muuten nyt remontti meni ihan suunnittelusti ja lopputuloskin oli ihan siistin näköinen. Se vain näyttää siinä työn keskivaiheessa aina pahimmalta, kun paikat on levällään ja sotkussa. Siitäpä se kuitenkin tokenee, kun saa kiinnitettyä ne listat, pistorasioiden ja valokytkimien kannet takaisin paikoilleen ja tehtyä loppusiivouksen, niin uuden ilmeen saaneissa huoneissa kelpaa taas asustella. Sinällään tuo touhu oli kokemuksen kannalta ihan hyvä, että jos joskus pääsee remontoimaan sitä omaa taloaan, niin ei mene sormi heti suuhun.

Niin ja tuli myös eilen korjattua ruohonleikkuriakin kotonakotona. Käynnistysnaru katkesi kesken raivoisan narunvetelyn mutta niin vain tuli sekin korjattua vaikka ei ole ennen tarvinnut ruohonleikkureita korjata.

ÄIJJJÄ-pisteitä hyvin suoritetusta remontista +20 ja ruohonleikkurin korjauksesta +5!

Hankia pitkin

Olin kotonakotona viettämässä pääsiäistä. Kovin keväinen keli ei vielä ollut, koska lunta oli jäljellä ainakin puoli metriä ja pakkastakin oli päivisin vaikka aurinkokin paistoi. Se hyvä puoli tuossa pakkasessa oli, että aikaisempien plussakelien aikana kostunut hangen pinta oli nyt jäätynyt melko kovaksi. Hanki kantoi siis hyvin kävelijän ja ulkoilumahdollisuudet paranivat huomattavasti. Näiden pyhien aikaan tuli liikuttua paljon enemmän ulkona: kävelin jokaisena päivänä varmaan tunnin mittaisia lenkkejä lähimaastoissa. Nyt hankea pitkin pystyi helposti kävelemään sellaisissakin paikoissa missä kesällä eikä oikein muinakaan aikoina tule liikuttua.

Oikeastaan juuri tämä aika vuodesta on paras aika metsässä liikkumiseen mikäli on vain nuo kantavat hanget. Ensinnäkään ei ole mitään iniseviä hyttysiä ja toisekseen ei tule liian kuuma, kuten kesällä saattaa tulla (jos on hellettä). Ja ennen kaikkea se liikkuminen on huomattavasti paljon helpompaa, kun ei ole tiheitä pusikoita/heinikoita tiellä ja risukotkin ovat hieman jääneet lumen alle. Hieman sama tilanne kuin jäätyvien vesistöjen kanssa eli liikuntapinta-alat kasvavat isommiksi. Nytkin liikuskelin sellaisilla alueilla missä ei tule muina vuodenaikoina liikuttua juuri ollenkaan. Metsiköissä liikkuessa näki myös monenlaisia eläimen jälkiä. Jänisten/rusakkojen jälkiä oli vähän joka paikassa, kettukin oli tehnyt suoraa jälkijonoaan ja myös jokin isompi lintu oli kävellyt pitkän matkaa hankia pitkin. En oikein tiennyt mikä lintu oli kyseessä, saattoi olla ehkä kanalintu, koska jäljet olivat sen verran isot.

Kaikkinensa ihan mukava ja rentouttava viikonloppu.

Musta peili

On nämä talvet menneet ihmeellisiksi. Lämpötila on ollut viikolla joka päivä pakkasen puolella mutta silti on välillä satanut vettä. Erittäin kiva keli ajella autolla, kun ei tiedä, että onko se tie nyt peilijäässä vai ei. No se säästä, seuraavaksi itse asiaan...

Olen katsellut tässä joulu- ja tammikuun aikana sarjasta Black Mirror kaikki ilmestyneet jaksot (13 kpl). Tai ei tuo nyt varsinaisesti mikään sarja ole, kun kaikki jaksot ovat toisistaan irrallisia näyttelijöitä ja tarinaa myöten. Ainoa kaikkia jaksoja yhdistävä tekijä on kehittynyt tekniikka. Mutta kaiken kaikkiaan sarja on ollut ihan hyvää (tai pikemminkin loistavaa) katsottavaa.

Kakkoskaudella oli monta hyvää jaksoa. Ensimmäisessä jaksossa oli minun mielestä sellaista pientä huvittavuutta, kun tarinaan liittyi ihmisen ja tietokoneohjelman/robotin välistä vuorovaikutusta. Myös kauden toinen jakso oli erittäin hyvä, ehkäpä paras kaikista. Ainakin se jäi hyvin mieleen. Tuossa jaksossa katsojaa kustaan silmään niin urakalla, että homman juju aukeaa vasta viimeisten minuuttien aikana. Tässä kannattaa katsoa myös lopputekstitkin, sillä niiden väliin on ripoteltu lisää selittäviä juttuja. Tuon katsomisen jälkeen sisälläni asustava pieni sadisti hihkui innosta, oli nimittäin niin kieroutunut tarina, että oksat pois.

Toisen kauden jouluspesiaalikin oli omalla tavallaan mieltä kutkuttava. Laittoi vain ajattelemaan, että jos tuollaista olisi oikeasti, niin mitenkähän monta harmaata tyyppiä liikkuisi minun silmien edessä.

Kolmannen kauden ensimmäinen jakso oli myös ihan... ööö... ei nyt hauska mutta suorastaan pelottavan läheltä nykyajan touhua liippaava kertomus. Kaikki antoivat somessa pisteitä toisilleen ja entäs sitten kun ei mennytkään ihan niin hyvin. Vieläkin ajankohtaisemmaksi tuo jakso muuttui, kun tammikuun lopussa netissä pukkasi vastaan seuraavanlaista juttua:



Tuon jälkeen ei tiennyt, että olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Jos touhu menee oikeasti tuollaiseksi, niin...



Kokonaisuudessaan kaikki tarinat olivat omalla tavalla mukaansa tempaavia ja varsinkin se kehittynyt tekniikka toi oman mausteensa tarinoihin. Se ei ollut liian yliampuvaa mutta kuitenkin sellaista omalla tavalla uskottavaa, että ehkäpä sellaista voisi olla joskus tulevaisuudessa. Mutta joka tapauksessa, kannattaa katsella tuota sarjaa. Paitsi ei silloin, jos haluat nähdä vain onnellisia loppuja.

Mäen päällä

Tänään oli kevätpäivän tasaus ja ensi viikolla olisi taas kesäaikaan siirtyminen, joten kai sitä ollaan taas kesää kohti menossa. Eipä siinä mitään, viikonlopun ajan oli taas hyvät ulkoilukelit vaikka minun makuuni oli hieman tuulista. Olin käymässä kotonakotona vanhempien luona testailemassa heidän ostamiaan lumikenkiä. Niillä oli hyvä tallustella pitkin poikin metsiä vaikka olisihan tuo hanki tainnut jotenkuten kantaa tavallistakin kenkämiestä.

Kävin eräjormailemassa niillä yhden korkean mäen päällä, jossa olen käynyt kerran aiemmin kesäaikaan. Jos vertaa siihen edelliseen käyntiin, niin nyt oli huomattavasti mukavampi käydä siellä. Kesällä mäki on aika heinikkoinen ja pusikkoinen mutta lumen peittäessä maan reittinsä pystyi valitsemaan ihan vapaasti. Jyrkkä mäkikään ei tuottanut mitään vaikeuksia, kun lumikengissä oli pitoa riittävästi. Mäen päältä oli erinomaiset maisemat, yhden maamerkin näin yli 20 kilometrin päästä selvästi ja vieläkin kauempana näkyi mäkiä. Olisi ollut ihan hauska tietää, että miten kaukana ne kaukaisimmat kohteet olivat.

Mäellä käynti toi mieleeni aikaisemman reissun toisen mäen päälle. Muistelin, että kävin tuon mäen päällä toissa kesänä mutta sehän olikin vuotta aikaisemmin eli 2013. Näköjään aikaa menee niin huomaamatta, että moni asia tuntui tapahtuvan "eilen". No joka tapauksessa, silloin näkymät oli enemmän kaupunkipainotteista mutta nyt maisemat olivat maaseutua. Taloja näkyi vain pari ja yksi lampi, vähän peltoa ja joku hakkuuaukio mutta muuten maisema oli karvaista eli metsien peittämää.

Muutenkin siellä oli hiljaista, tuuli tietysti suhisi ja jostain kaukaa tieltä kuului auton ääni mutta juuri muuta ei siellä kuulunutkaan. Mäki on siinä mielessä sopivalla paikalla, että mitään asumuksia ei ole lähettyvillä, jolloin siellä ei juuri liiku ihmisiä. Jänikset olivat hyppineet siellä täällä ja jokunen hirvi oli käynyt syömässä pihlajia mutta muuten jälkiä ei näkynyt. Ja näkyipä siinä mäen päällä kaartelevan vielä joku haukkakin, sen verran korkealla pyöritteli saalistusympyröitään, että ei pystynyt tunnistamaan sitä.

Tuollaisen mäen päälle olisi mukava perustaa se oma asuinpaikka. Saisi olla omassa rauhassaan ja silmäkarkkia riittäisi yllin kyllin.

Luonnossa

Tänään kävin liikkumassa luonnossa ja kyllä kannatti. Aurinkoinen lämmin keli, aivan tyyntä ja taivaalla ei pilven pilveä. Joka paikassa oli vielä mukavan vihreää mutta ennen kaikkea se hiljaisuus. Ei kuulunut autojen ääniä, ei kuulunut ihmisten ääniä, tuuli ei suhissut puissa ja ei edes kuulunut lintujenkaan ääniä. Olisi tehnyt mieli jäädä lötköttelemään pitemmäksikin aikaa auringossa lämmenneen kallion päälle kuuntelemaan hiljaisuutta ja imemään lämpöä mutta aikataulullisista syistä en voinut.

Kotivahtina, osa 2

Edellisen kirjoituksen aihe jäi pyörimään mieleen sen verran, että piti palata asiaan uudestaan. Kun on mieleltään pilkunviilaaja, niin jäin tarkemmin miettimään sitä, että miten se koti määritellään. W-pediasta löytyi lyhyt tynkä, jossa tuo koti oli määritelty ihan hyvin.

Koti on paikka, jota ihminen käyttää vakituiseen asumiseen, jossa säilytetään henkilökohtaisia tavaroita, jossa vietetään vapaa-aikaa ja paikka jossa perheen jäsenet asuvat.

Näinhän se lyhykäisesti ja yksinkertaiseti on. Muuten tuo osuu ja uppoaa minun kohdalla täysin paitsi tuon osalta, että asun itsekseni.

Kodiksi voi kutsua myös jotain tiettyä kaupunkia, seutua, valtiota tai muuta paikkaa jossa viihtyy erityisen hyvin. Kodin rajat eivät siis ole tarkat ja täsmälliset vaan suhteelliset. Vakituinen asuinpaikka ei aina tunnu kodilta, ja kodilta voivat tuntua myös paikat, joissa ihminen ei asu. Esimerkiksi lapsuudenkotia pidetään usein aikuisenakin kotina, vaikkei siellä enää asutakaan. Ihmisellä voi siis olla useita koteja, ja koti onkin sekä paikka että mielentila.

Mitä nyt viimeksi mutisin, että en ole juuri oikein missään asunnossa tuntenut oloani kotoisaksi mutta tämä nykyinen asuinpaikkakunta taas sille tuntuu, niin ehkäpä se koti onkin minulle enemmän asuinseutuun ja mielentilaan liittyvä asia kuin vain johonkin tiettyyn asuinpaikkaan. Toisaalta tämä hieman helpottaa sitä epämääräistä oloa, joka tuli tuosta talon ostamisen pohdinnasta. Ei taida olla enää väliä, että tuntuuko se talo kodilta. Riittää, että se on vain sillä seudulla, joka tuntuu kodille.

Vappuplääh

Tuli vietettyä vappuviikonloppua kotonakotona vanhempien luona ja oli koko viikonlopun niin veto poissa. Mitä lie yleistä kevätväsymystä, kun ei ole kuitenkaan tullut tehtyä nyt mitään erikoisen rasittavaakaan, ihan vain normiarkea on ollut. Jokaisena päivänä väsytti niin paljon, että kesken päivän tuli otettua päiväunet ja jos illalla sattui katsomaan tylsää televisio-ohjelmaa, niin hyvin äkkiä alkoi pää nuokkua. Toisaalta samapa tuo oli nukkua, kun ei nuo kelitkään olleet mitkään parhaat (vesi-/räntäsadetta/kovaa tuulta).

Kun nyt muutosta ja työpaikan vaihdosta on kulunut hieman reilu kuukausi aikaa, niin olen huomannut yhden asian muuttuneen. Ennen tätä muutosta perstakahikilässä ollessani minulla oli koko aika sellainen olo, että täältä on päästävä pois. Ei se mitenkään koko aika aktiivisesti ollut mielessä mutta kuitenkin jonkinlainen apina oli koko aika selässä kannettavana. Nyt kun olen täällä missä haluankin olla, niin se apina on hävinnyt kokonaan selästä ja on sellainen jollain tapaa keveämpi olo. Ei tarvitse enää hötkytä minnekään vaan voi ihan kaikessa rauhassa lässähtää aloilleen ja keskittyä johonkin muuhun, vaikkapa siihen asunnon etsimiseen.

Virallista

Nyt se työpaikanvaihdos on sitten virallista. Viime viikolla allekirjoitin uuden työsopimuksen ja sanoin entisen irti. Uudessa hommassa pitäisi aloittaa huhtikuun alussa eli pitäisi vielä jaksaa reilu kolmisen viikkoa tätä nykyistä työtä. Saa nähdä miten tämä loppuaika sujuu. Töitä olisi vielä melko iso kasa jäljellä mutta motivaatio niiden hoitamiseen on karissut melko tehokkaasti. Mutta toisaalta, eipähän se ole enää minun ongelma miettiä, että kuka hoitaa minun hommat loppuun sitten kun nostan kytkintä.

Tässä on vähän ollut kaikenlaista muutakin hötkyämistä. Uuden asuinpaikan etsiminen on pitänyt aloittaa mutta se ei näyttäisi muodostavan mitään ylitsepääsemätöntä estettä, sillä yksi paikka olisi jo kiikarissa. Alussa olisi tarkoitus muuttaa (hieman pitkin hampain) vuokralle, kun näin äkkinäisellä aikataululla ei oikein taida löytyä mitään ostettavaa kämppää. Tai ainahan niitä asuntoja on myynnissä, mutta sen mieluisan löytyminen on ihan asia erikseen. Kun on asettunut uudelle/vanhalle paikkakunnalle paremmin ja aikaa on enemmän käytettävissä, niin sitten voi paremmin kartoitella asumismahdollisuuksia.

Pahvilaatikoitakin on pitänyt haalia ja pakata etukäteen pois sellaisia tavaroita, joita ei enää tarvitse ja siinä samalla olen tehnyt pientä inventaariolistaa kaikista tavaroista. Yllättävän paljon sitä näkyy löytyvän kaikkea pientä esinettä huushollista. Esim. tällä hetkellä pelkästään keittiöstä löytyviä esineitä on listauksen mukaan jo yli 160 kpl. Toisaalta jo ruokailuvälineistä tulee kyllä äkkiä lukuja, joten sinällään tuon luvun ymmärtää. Ja itse asiassa minulla on omasta mielestäni melko vähän keittiötavaroita. Jos vertaan kaappejani kotikotini vastaaviin, niin omani näyttävät puolityhjiltä, kun kotona suurin osa kaapeista on täyteen ammuttuja. Välillä sitä ei aina ymmärrä, että miksi niitä kaikenlaisia kattiloita, vuokia, kuppeja, laseja yms. pitää olla niin paljon. Itse tulen hyvin toimeen ihan muutamilla tavaroilla ja nytkin kaapeista käveli vastaan sellaisia tavaroita, jotka olen joskus saanut lahjaksi mutta ne olivat vielä avaamattomina pakkauksissaan.

Kuten aikaisemmin ounastelin, niin jonkinlaista muutosta mielialassa on alkanut tapahtua sitten viime kirjoituksen. Silloin olotilani oli melko "meh" mutta nyt suupielet ovat alkaneet kääntyä hieman ylöspäin. Töissäkin sen on huomannut yksinkertaisesta ajattelutavan muutoksesta. Kun joku työasia on sapettanut enemmän, niin kyrsimys on laantunut äkkiä sillä, kun mieleen on tullut vain lause "kohta tästä paskasta ei tarvitse välittää enää ollenkaan". Tässähän kohta alkaa odottaa kevättä jo ihan eri tavalla kuin aikaisemmin...

Jotain sentään onnistuu

Toissa kerran kirjoituksessa minun käämejä korvensi se, kun ohjelman tekeminen ei oikein sujunut. Nyt kävi sitten ihan toisella lailla. Viime viikolla ärsyynnyin töissä - kuinkas muutenkaan - yhteen juttuun. Minun piti yhdistellä suuri määrä yksittäisiä tiedostoja isompiin kokonaisuuksiin ja ohjelma, jota käytin oli aivan äärimmäisen hermoja raastava siihen hommaan. Paina nappia, paina nappia, paina nappia, paina nappia, valitse sitä ja tätä, kirjoita tähän kohtaan ja paina nappia vielä pari kertaa. Ja kaiken kaikkiaan oli siis kyse melko yksinkertaisesta asiasta. Tästä turhautuneena aloin miettiä ohjelman runkoa ja aika äkkiä se oli mielessä valmis. Koska työt eivät napanneet, niin koodailin huvikseni sitä työajalla (nyt kaikki hys hys, ethän kerro tästä työnantajalle, että en tehnyt työaikana "oikeita" töitä). Viimeistelin ohjelmani viikonloppuna kuntoon ja nyt ei tarvitse menettää hermojaan enää noiden tiedostoyhdistelyjen takia. Käyttöliittymässä on kaksi tekstilaatikkoa lähtöasetuksia varten (niissäkin valmiiksi jo default-arvot), yksi tietoruudukko tiedostojen tiputtamiseksi ohjelmaan sekä tasan kaksi nappia. Toimintaperiaate on yksinkertainen: raahataan tiedostot ruudukoon, painetaan nappia ja automaattinen tietojen käsittely eli ATK hoitaa homman loppuun. Ei enää turhia nappisulkeisia × n määrä vaan helppoutta ja yksinkertaisuutta.

Juuri tällaisten hyvin pienten pikku apuohjelmien tekeminen on parasta. Ja vielä jos tästä on ihan oikeanoikeasti apua töissä, niin vielä parempi. Säästäpähän edes vähän niitä hermojaan siellä töissä ja kuten se sanontakin sanoo: hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähämmällä.

Lopuksi pieni sananen lukijoille. Viime aikoina on tuntunut, että kirjoitusmotivaatio on ollut hakusessa. Tai ehkä pikemminkin aiheet, josta voisi kirjoittaa. Eli nyt saa esittää lukijatoiveita kirjoitusten aiheista, ettei ihan kaikki kirjoitukset olisi aina vain työjupinaa tai ohjelmointia. Aiheita voi ehdottaa kommenttilootaan tai myöskin sähköpostin kautta.

Huhtikuun sekalaiset

Kävin viime viikonloppuna vanhempien luona ja siellä tuli käyskenneltyä luonnossa. Naapurin metsään olivat hakanneet aukon, niin kävin katselemassa hakkuun jälkeä ja puupinoja. En tiedä mutta minussa ehkä taitaa olla hieman puunhalaajan vikaa. En ole oikein koskaan pitänyt noista hakkuuaukoista. Jotenkin ne aina näyttävät niin raiskatuilta ja perseen näköisiltä, kun jäljellä on vain kantoja ja yleensä nekin puista karsitut oksat ja ne motolle kelpaamattomat pienemmät puut on poljettu matalaksi tai suohon. Hankala on sitten tuollaisissa paikoissa liikkuakin, kun joka askeleella saa katsoa eteensä, ettei joku oksa kamppaa turvalleen. Olisi paljon mukavampaa kävellä sellaisessa metsässä, jossa on isoja ja vanhojan puita, sillä niissä on aina sellainen omanlaisensa rauhallinen tunnelma.

Puupinossa oli muutamia paksuja puita, niin laskin huvikseni suurimmasta vuosirenkaita. Aivan tarkkaan en saanut niitä laskettua, kun ulkokehällä vuosirenkaat olivat hyvin tiheässä mutta melko varmasti voi sanoa, että se puu oli ollut yli yhdeksänkymmentävuotias. Jotenkin mykistäviä tuon ikäiset puut tai siitä vieläkin vanhemmat (joskus olen nähnyt tuosta vielä vähän paksumpiakin runkoja). Onhan se veikeää ajatella, että jos minun syntymän aikoihin olisi joku pieni kuusen taimi alkanut kasvaa ja jos se saisi kasvaa rauhassa ja pysyisi terveenä, niin se puu saattaisi olla hyvinkin pystyssä vielä silloin, kun itse on jo matojen ruokana.

Tänään oli töissä muuten harvinaisesti poikkeuksellisen mukava päivä. Se johtui yksinomaan siitä, että päivä oli erittäin paljon normihommista poikkeava. Tavallisina päivinä hommat ovat yleensä papereiden tai ehkä enemmänkin tiedostojen ja asioiden pyörittelyä, mutta nyt sai räplätä ja testata hieman yhtä laitetta. Onhan siinä aina jotakin omanlaatuista hauskaa tai lapsenomaista iloa, kun saa laitteen toimimaan haluamallaan tavalla. Päivä meni erittäin nopeasti, kun sai puuhastella ja ei tarvinnut pingottaa asioiden kanssa. Jos töissä olisi enemmänkin tuonkaltaisia rentoja päiviä ja tehtävät olisivat enemmän käytännönläheisempiä ja todellisuuteen liittyviä, niin saattaisin viihtyä töissä huomattavasti paremmin.

Viikonloppu pelastettu

Ei ole tullut taas vähän aikaan kirjoitettua mitään, kun ei ole ollut tähdellistä asiaa ja mielikin on harhaillut koko viikon ajan yksinomaan vain siinä yhdessä tietyssä asiassa. Siis ohjelmoinnissa, vai mitä muuta perverssiä oikein kuvittelit... Sain viime viikolla eteeni pienen ohjelmointitehtävän ja kötöstelin sen maanantaina valmiiksi. Suoritukseksi riitti tosi puolivillainen toteutus, koska tehtävän tarkoituksena oli antaa lähinnä vain antaa esimakua haastavammista ohjelmointiprobleemista, joita on käsitelty muualla. Tuo tehtävä oli siis sellainen, että jos siinä käytetyn tekoälyn olisi halunnut saada toimimaan "oikealla" tavalla, niin siinä olisi riittänyt pohdittavaa pitemmäksi aikaa.

Olin lueskellut aikaisemmin eräästä materiaalinivaskasta juuri tuon kyseisen tyyppisen ongelman ratkaisemisesta. Tehtävänanto oli kyllä naamioitu siinä mielessä ovelasti, että jos en olisi lukenut tuota materiaalia aiemmin, niin tuskin olisin tiennyt miten tehtävä olisi pitänyt ratkaista "oikeasti". Mutta kun kerta olin aiemmin nähnyt ratkaisutavan tuon tyyppisen ongelmaan, niin en voinut vastustaa kiusausta. Tuo tehtävä oli ratkaistava oikealla tavalla eikä millään puolivillaisella näpertelyllä!

Ongelma riivasi mieltä niin paljon, että asiaa tuli mietittyä viikolla töissäkin sen verran, että saattoipa siinä sivussa mennä joku tunti vähän hukkaan virallisten töiden osalta. Iltaisin pohdiskelin ja koitin vääntää tuskassa koodia, kun netistäkään ei löytynyt suoraan mitään vastaavanlaisia toteutuksia. Nyt viikonloppuna sain sitten keskittyä ongelman ratkaisuun urakalla ja lopulta koko homma onnistui monen tuskailun jälkeen. Jos vertasi sitä ensimmäistä ratkaisua tähän varsinaiseen ratkaisuun, niin eroa tekoälyjen välillä oli kuin yöllä ja päivällä, varsinainen ratkaisu peittosi mennen tullen puolitekeleen. Minua aivan nauratti ja taisinpa vähän hymyillä kuin Hangon Keksi, kun näin tekoälyn toiminnassaan.

On tämäkin ohjelmointi hieman itsensä kiduttajan touhua. Kun tietää, että ongelmaan on ratkaisu mutta kun sitä toteutusta ei saa kaikesta yrityksestä huolimatta toimimaan oikealla tavalla, niin sitä tuntee itsensä kovin tyhmäksi ja tahtoo siinä turhautuneisuuskin nostaa päätään aika paljon. Toisaalta sitten kun se ongelma ratkeaa sillä, että kommentoi jonkin yksittäisen koodirivin pois sotkemasta ja homma lopulta toimii, niin voi sitä henkistä orgasmia sen jälkeen. Tuolla tavalla se meni nytkin mutta tulipahan opittua taas jotakin uutta ja hauskaa. :)

Niin loppuun vielä sellaista, että

SATASET PAUKKUU!

(mittariin pyörähti tämän kirjoituksen myötä luku 300)

Välivapaapäivä

Niinhän siinä kävi, että tuo viikonloppuna alkanut epämääräinen olo sitten ärtyi kuumeeksi asti. Tiistaina oli iltapäivällä jo niin veltto olo, että lähdin aikaisemmin töistä pois. Kuumemittari näytti kämpillä jonkun verran kuumetta, joten "sain" hyvän syyn olla lähtemättä keskiviikkona töihin. Keskiviikko meni sitten makoillessa, velttoillessa ja räkätautia potiessa. Kuumetta ei kuitenkaan enää ollut, niin jaksoin tehdä vähän pikkuhommia aikani kuluksi. Saatin loppuun asti asiapapereiden uudelleenmapituksen, jonka olin aloitellut pari viikkoa aiemmin ja ohjelmoin myös vielä aikaisempaan Excel-vekottimeen pientä lisäjuttua, joka on pyörinyt mielessä.

Ja tulipahan eilen myös sitten täytettyä uudenvuoden lupaus nro 3) eli tuona päivänä ei tullut puhuttua yhtään sanaa kenellekään. Pari sähköpostia laitoin mutta niitä ei lasketa puhumiseksi. Vuodesta ei kerennyt kulua kuin 43 päivää, niin lupauksista vaikein on täytetty. Ne pari muuta onkin sitten niin helppoja, että niiden onnistumisesta en ota stressiä vaikka vuotta on jäljellä vielä yli kymmenen kuukautta.



Niin ja kokeilinhan minä vielä huvikseni yhden kuvankäsittelyohjelman toimintoja. Kun sellaista aina välillä tarvitsee töissä ja vapaa-aikana, niin olen vähän kerrassaan kokeillut ohjelman eri toimintoja. Alla eilisen tuotokset, josta voi päätellä, että räkätauti on hieman pehmentänyt aivotoimintoja.



Kaikkinensa tuo eilinen oli ihan mukava päivä vaikka kipeänä olinkin. Toi sopivasti taukoa keskelle viikkoa ja ei tarvinnut kyrsiintyä töissä.

Kelit viilenee

Taitaa talvi tehdä taas tuloaan. Ilmatieteen laitoksen ennustekin lupailee alle viittä astetta seuraaville viidelle päivällä, niin loppuu nuokin lämpimät kelit. Sunnuntaina lenkillä käydessäni katselin hieman kummissani (o_O) muiden lenkkeilijöiden vaatetuksia. Vai oliko se ehkä sittenkin toisinpäin... Monilla juoksijoilla näytti olevan pitkähihainen takki ja housut, olipa muutamalla jo pipokin päässä. Minä juosta kilkuttelin vielä shortseissa, pitkähihaisen takin sentään jo vedin päälle tuolloin. Alkumatkasta oli hieman vilpoista mutta siitä se taas lämpeni ja loppumatka oli lämmönsäätelyn osalta ihan hyvä, ehkä takki alkoi olla lopussa hieman liikaa. Tänään en sitten enää lyhytlahkeisilla juossut, sen verran kylmä tuuli vinkui matkan aikana. Tällä kertaa muuten vaatetus oli onnistunut, kun ei tullut liian kylmä eikä liian kuuma. Kerrassaan loistelias juoksukeli, kun vielä aurinkokin paistoi.

Pyörällä ajaessa tuon kelin viilenemisen huomaa vieläkin selvemmin. Jotenkin sitä on paljon kankeampi ja pyörä ei kulje siihen malliin mitä lämpimien kelien aikana. Naispuoleisten ei kuitenkaan kannata turhaan innostua tästä kylmien ilmojen tuomasta kankeudesta, sillä vaikka jotkut paikat kangistuvat, niin kylmällä ilmalla toiset paikat kutistuvat.

Toisinto, osa 3

Tänään tein korjaavan liikkeen sen mäen päälle kapuamisen suhteen. Edellisestä kerrasta viisastuneena otin nyt kameran matkaan ja kapusin taas hiki hatussa mäen päälle. Vaikka tänään aurinko on pysytellyt koko päivän pilvessä, niin se ei kuitenkaan näkyvyyttä haitannut mäen päällä. Maisemat näkyivät edelleen selkeästi ja napsin niistä kameralla kuvia. Siellä aikani maisemia töllisteltyä päätin lähteä kiertelmään kameran kanssa kaupungille. Mäen päällä nimittäin tuli mieleen, että vaikka olen jo asunut pitempään tässä tuppukylässä, niin minulla ei ole minkäänlaisia valokuvia otettuna tästä paikkakunnasta.

Kiertelin sitten aikani pyörällä pitkin maita ja mantuja ja kävin ottamassa lähinnä maisemakuvia minua kiinnostavista paikoista. Lopulta koko reissuun meni aikaa kaikkinensa kaksi ja puoli tuntia, joten tulipahan sitten samalla hoidettua päivän kuntoilutkin alta pois. Ja mikäs siinä oli kierrellessä, kun ei ollut kiire minnekään ja kelikin oli sopivan viileä. Jotenkin kuitenkin nuo maisemat on mukavampia katsella suoraan paikanpäällä. Kun katselin reissun jälkeen kuvia tietokoneen näytöltä, niin jotenkin ne näyttivät valjuilta. Kuvista ei saa oikein minkäänlaista syvyysvaikutelmaa ja myöskään korkeuseroja ei hahmota kunnolla. Onhan se tietysti erilaista, kun silmä näkee lähes puolipallon alan ja valokuva on vain kapea ja litistetty näkymä tästä silmän näkemästä alueesta. Tiedä sitten miten erilaiselta jollakin laajakuvalinssillä otetut kuvat näyttäisivät.

Loppuyhteenvetona kuitenkin voisi sanoa, että tuo pyöräretki oli erittäin mukava. Tuli katseltua paikkoja ihan uusilla silmillä ja näin myös yhden toisenkin paikan, jota on tehnyt mieli käydä katsomassa. Varmaan tulevaisuudessa tulen tekemään lisää tämänkaltaisia reissuja, sillä eräs puolisko tästä kaupungista on oikeastaan kokonaan näkemättä. Ei vain ole ollut yksinkertaisesti mitään asiaa sinne suuntaan, niin on jäänyt se alue ihan tuntemattomaksi.

Toisinto

Tämäkin viikonloppu oli vähän samankaltainen mitä viime viikonloppu, erityisesti tämä sunnuntaipäivä. Aamupäivä meni arkiaskareita tehdessä ja ne sain hoidettua puoleenpäivään mennessä. Sen jälkeen ei päiväohjelmassa ollut muuta kuin kuntoilua. Koska keli oli helteinen, niin päätin olla rehkimättä hullun lailla ja ajattelin tehdä hieman hupi- ja hyötykuntoilua. Vaikka olen asustellut tässä kaupungissa jo useamman vuoden, niin täällä on aika paljon sellaisia paikkoja, missä en ole liikkunut ollenkaan. Ajattelinkin nyt sitten ajella näitä tuntemattomammaksi jääneitä kaupunginosia, kun kerta kelikin oli helteisen suosiollinen.

Pakkasin pieneen laukkuun vedellä täytetyn juomapullon, otin opaskartan matkaan ja lähdin ajelemaan pyörällä kaupungille. Matkalla näin useammankin uimarannan ja kaikilla näistä oli paljon porukkaa. Mikä nyt on tietysti ihan ymmärrettävää tämmöisillä keleillä. Matkan varrella oli myös yksi korkea mäki, jonka juurella olin ajatellut käydä kääntymässä. Paikan päälle saavuttuani katselin paikkaa ja siinä alkoi mieli muuttua. Tuollaisissa korkeissa nyppylöissä on minua kohtaan joku ihme vetovoima, sillä mäen juurelle päästyä alkoi heti tehdä mieli lähteä kapuamaan mäkeä ylös. Koska ei ollut kiire minnekään ja mäen päälle johti hyvä tie/polku, niin päätin poiketa suunnitelmista. Pienempää vaihdetta silmään ja pyörällä mäkeä suoraan ylös. Pääsin polkemalla hyvin yli puoleen väliä mäkeä, kunnes rinne jyrkkeni entisestään ja sora polun pinnassa muuttui niin irtonaiseksi, ettei pyörässä enää pito riittänyt. Loppumatka pitikin taluttaa pyörää ylös ja olisi ollut aika vaikeaa ajaa ylös asti, sillä välillä meinasi kenkäkin lipsua.

Kapuaminen mäen päälle kannatti, sillä sieltä avautui mukavat näköalat kaupungin suuntaan. Näkymä oli sellainen, jossa oli paljon silmäkarkkia. Metsää, vesistöä, taloja läheltä, kaukaa ja siltä väliltä. Juuri sellaista näkymää mitä saattaisin tuijotella pitkäänkin. Katselin nytkin maisemia varmaan 5-10 minuuttia ja jos minulla olisi ollut kiikarit käytössä, niin luultavasti olisin nököttänyt siellä mäen päällä huomattavasti pitempään. Niin ja harmituksekseni huomasin, että olisi pitänyt ottaa kamera matkaan, niin olisi saanut näppäiltyä maisemakuvia aurinkoisessa kelissä. No, onpahan ainakin hyvä syy lähteä tuonne uudestaan joku toinen viikonloppu.

Loppumatkan asunnolle päätin ajella tissireittiä pitkin. Se on siis sellainen reitti, jossa liikkuu aina paljon väkeä ja varsinkin kuumalla ilmalla sieltä voi bongata joskus ihan mukavan muodokkaita tapauksia. Ajankohta vain taisi nyt olla hieman huono, kun reitin varrelta ei juuri bongauspisteitä herunut. Asunnolle päästyä tuli katsottua kelloa ja reissuun oli mennyt kaikkinensa pari tuntia eli ihan hyvä kuntoilulenkki. Kaiken kaikkiaan taas mukava sunnuntaipäivä, voisi tehdä samanlaisen kierroksen joku toinenkin viikonloppu.

Tyydytystä

Miten pienestä asiasta sitä voikaan saada henkistä tyydytystä...

Pöydän kulmalla on lojunut eräs mappi sisältäen sekavan kasan papereita luultavasti jo lähes vuoden. Ei ehkä niin kauan mutta kuitenkin sen verran, että olen unohtanut milloin se tuohon pöydän kulmalle eksyi. Useamman kerran ajatuksissa on pyörinyt tuon mapin perusteellinen järjesteleminen mutta aina se on vain jotenkin jäänyt. Toissa iltana tartuin sitten härkää sarvista ja aloin lajittella mapin välissä olleita papereita. Jottei homma olisi ollut suinkaan yksinkertaista paperien pyörittelyä, piti mukaan ottaa vielä tiedostotkin. Osan papereista olin saanut paperilla ja osan taas sähköpostilla, jotka tietysti olin tulostanut. Himonysvääjä kun olen, erottelin kaikki ne paperit, jotka eivät olleet sähköisessä muodossa omaan nippuunsa ja toiset toiseen. Seuraavana aamuna skannailin työpaikalla nämä pelkät paperiversiot sähköiseen muotoon ja illalla taas lajittelin tiedostoja hakemistoihin. Tänään piti vielä tulostella muutamia lappuja ja tehdä mappiin sisällysluettelo. Nyt mappi ja tiedostot ovat nätisti samassa järjestyksessä ja pöydänkulmakin on taas tyhjänä.

OoOoh ja AaAah tätä henkisen orgasmin suuruutta...

Hopoti hopoti hop

Auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta kaivelin esille juoksuvetimiä ja tossuja. Paremman tekemisen puutteessa olin ajatellut tänään juosta sellaisen lenkin, joka oli pyörinyt mielessä jo silloin viime syksynä, kun aloittelin juoksemista. Tuo ajattelemani lenkki on sellainen, että samoja jälkiä ei tarvitse juosta ollenkaan, jos ei halua (paitsi ihan tässä asunnon lähellä) ja se on vielä kohtalaisen pitkä. Niin pitkä, että jos olisin viime syksynä yrittänyt juosta sitä, niin persehän siinä olisi revennyt ja kunto loppunut kesken kaiken.

Lähdin köpöttelemään hieman jännäkakka housussa, että niinköhän tuon koko matkan jaksaa juosta putkeen. Vajaa ensimmäiset puoli tuntia meno oli hieman nihkeää, kun mahan oikealle puolella oli koko aika sellainen pistelevä tunne. Luultavasti sekin johtui siitä, että olin kolmisen tuntia aiemmin syönyt aika tukevan lounaan. Muutenkin siinä alkumatkan aikana maha esitti vastalauseita, sillä vähän väliä sai hieman röyhtäillä ja nieleskellä. Kun puolisen tuntia oli täynnä, niin olo kuitenkin normalisoitui ja saatoin nostaa hieman juoksuvauhtia. Vähän vielä tästä eteenpäin alkoi jokin niin sanotusti potkia sisään (kick in) ja vaihdelaatikosta löytyi vielä yksi ylimääräinen vaihde. Kun kerran mikään paikka ei valitellut, niin jänistä sisään ja lisää kaasua. Loppumatka sujuikin sitten ilman sen kummempia, välillä juoksin kovempaa, välillä hiljempää.

Lenkin jälkeen olo oli tietenkin tyytyväinen, sillä kuten todettua, tuo lenkki oli kummitellut mielessä jo pitempään ja nyt kun sen sai juostua helposti, niin mikäpäs siinä oli ollessa. Jälkikäteen jäin vain miettimään, että mitenkähän pitkään olisin vielä jaksanut juosta, sillä lenkin jälkeen en ollut normaalia hengästyneempi ja ei väsyttänytkään mitenkään ihmeemmin. Joskus pitäisi huvikseen kokeilla sekin, että juoksee yksinkertaisesti niin kauan, että vieteristä loppuu veto. Sillähän ne omat rajat saisi selville, mutta jonkinlainen "huolto" olisi hyvä olla varmistamassa tuota juoksua. Yksin nimittäin tuota on hankala toteuttaa, sillä omin jaloin se on taivallettava takaisin sieltä tien päältä, kun ei ole ketään pois hakemassa ja jos veto loppuu, niin kotiinpaluu voi olla tuskainen.

Niin ja loppuun vielä muistutus itselle (ja vinkkinä muillekin). Pitkää matkaa juostessa kannattaa teipata nännit, ettei paita hinkkaa niitä nirhaumille. Vaikka päällepäin nännykkäiset näyttivät olevan kunnossa, niin silti niitä hieman "poltteli".

Apinan raivolla

Viikonlopusta suurin osa ja eilinen ilta meni raivokkaasti koodatessa. Nyt en ohjelmoinut sitä ensimmäistä vaan toista ohjelmaa. Pakko oli saada tuotakin hommaa etenemään. Ja oikeastaan parempi oli tehdä nyt tätä toista ohjelmaa, sillä sitä tehdessä on oppinut paljon sellaisia perustavanlaatuisia juttuja tai lähinnä miten niitä asioita kannattaisi jäsennellä. Niistä tiedoista on sitten enemmän kuin hyötyä tuota ensimmäistä sovellusta sohlatessa kasaan.

Tämänkin välipalaprojektin kanssa kävi muuten sillä tavalla, että ensin koodasin kerran, toisella kerralla yritin korjailla ja parannella ja lopulta kolmannella kerralla kirjoitin kaiken tyhjästä uusiksi, jotta sain siistityn version, jota tarvitsee enää vain viilailla. Ilmeisesti näissä ohjelmointihommissa on havaittavissa jonkinlainen kolmen koodauskierroksen kirous ennen kuin jotakin kunnolla toimivaa tulee uunista ulos. Mutta siitäpähän ne aina kehittyvät. Siinä mielessä hauskaa tämä olio-ohjelmointi, että kun yhden palikan on saanut tehtyä tarpeeksi yleiskäyttöiseksi ja virheettömästi toimivaksi, niin sen jälkeen siihen ei paljon tarvitse koskea ja sitä voi käyttää hyväksi sitten monessa eri paikassa. Tällä hetkellä taidot tai ehkä katsantokanta on vielä sen verran vajavainen ettei tämänkaltaisten yleisten palikoiden luontia osaa vielä hahmottaa tarpeksi ja välillä tulee sitten tehtyä sama asia monessa eri paikassa. Nytkin sovellusta tehdessä huomasin pari kertaa, että muutaman asian olisi voinut järkeistää vähän paremmin. Jälkiviisaus näyttää olevan tässäkin aina sitä parasta viisautta, josta voi ottaa opikseen.

On tässä myös pitänyt hieman yrittää valmistautua siihen työhaastatteluun. Olen etsiskellyt netistä kaikenlaisia juttuja missä on kerrottu esimerkkejä työhaastatteluissa esitettävistä kysymyksistä. Noita kysymyksiä ja niihin vastauksia miettiessä on muistunut mieleen ne vuosien takaiset aikaisemmat työhaastattelukokemukset. Yleensä niistä tilanteista on jäänyt mieleen yleisesti sellainen ahdistava tai epämiellyttävä olotila. Ympärillä on ihan täysin vieraita ihmisiä, jotka kyselevät kaikenlaisia kysymyksiä, joihin pitäisi antaa järkeviä vastauksia ja yrittää kertoa itsestään jotakin. Inhottavia sellaiset ympäripyöreät jutut kuin "kerro itsestästi" ja muut vastaavat.

Olen tätä kirjoitusta kirjoittaessa kuunnellut musiikka ja AI PERHANA, että nämä kaiuttimet on hyvät! :) Vieläkin nousee hymy huulille tästä äänenlaadusta, kun vääntää nuppia vähän enemmän kaakkoon. Joskus tekisi mieli tyypittää kunnolla nämä pöntöt mutta ei ole oikein kehdannut, kun naapurista voi ruveta kuulumaan hellasäröä, joka ei ole varmaankaan kovin toivottavaa.